- Niinkö? Sepä hienoa! Ja kuinka pitkällä raskaus on?
---
- Aivan. Kiitoksia tiedosta! Toimitan palkkiosi saman tien.
---
- Hyvä, kuulemiin!
Augusta käveli kohti ruokasalia, missä Ellen oli parhaillaan aamupalalla. Vanhempi nainen katseli tarkkaavaisesti tyttärensä aamiaisen sisältöä. Nyt tämä sitten söi kahden edestä. Kuinkakohan kauan tyttö meinasi pitää asian salaisuutena?
Augusta päätti olla toistaiseksi ottamatta asiaa puheeksi. Ehkäpä hänen olisi helpompi toteuttaa suunnitelmansa, kun tytär ei vielä tiennyt hänen tietävän.
Vihdoinkin koitti se suuri päivä, kun pikkuinen Olavi pääsi kotiin kaikkien sairaalassa vietettyjen viikkojen jälkeen. Senja oli aivan innoissaan veljestään eikä tuntunut lainkaan kyllästyvän tämän viihdyttämiseen.
Perheen naisväen mentyä jo nukkumaan Oskari kuljeskeli ympäri hiljaista taloa pienen poikansa kanssa. Toisaalta hän oli valtavan kiitollinen, että lapsi oli elossa ja kotona, mutta toisaalta huoli kaihersi hänen sisimpäänsä.
Sairaalassa oli selvinnyt, että Olavilla oli epilepsia. Poika ei välttämättä koskaan tulisi saamaan kohtausta, mutta mahdollisuus siihen oli kuitenkin, joten isää pelotti lapsensa tulevaisuus. Eikä epilepsia sitä paitsi ollut ainoa mitä pelätä, keskoslapsella kun saattaisi ilmetä vaikka minkälaista vaivaa myöhemmällä iällä. Puhumattakaan sitten Oskarin itsensä aiheuttamasta uhasta.
- Älä pelkää pikkuinen, kyllä me pidämme sinusta huolen vaikka mikä tulisi, Oskari jutteli hiljaa itseään rauhoittaakseen. - Isi ei anna mitään pahaa tapahtua sinulle tai siskolle tai äidille. Lupaan sen.
Maria oli juuri ja juuri saanut pidettyä itsensä kasassa kotimatkan ajan, mutta päästyään oman huoneensa rauhaan tyttöparka ei enää voinut pidättää kyyneliä. Kuukausien jännityksen laukeaminen valtavaan pettymykseen oli vain yksinkertaisesti liikaa.
Sillä välin toisella puolella Solaniemeä Erno Vihervaara istui synkissä mietteissä talonsa portailla. Hän ei voinut käsittää tapahtunutta. Oli kuin joku muu olisi ottanut hänestä vallan ja käskenyt suoltaa hirveitä valheita. Toimitusjohtaja, 300-neliöinen talo, ulkomaanmatkoja, mitä kaikkea hän olikaan väittänyt. Eihän hän ollut koskaan astunut jalallaan kotimaansa ulkopuolelle! Ja tämä talo, kaukana luksuslukaalista! Ja olisihan hänen sitä paitsi pitänyt ymmärtää, ettei moinen rehentely tehoaisi Marian kaltaiseen naiseen.
Mitä kaikkea hän oikeasti olisikaan halunnut sanoa! Kertoa Marialle, kuinka tämän hymy joka kerta sai hänen sydämensä sykähtämään onnesta, kuinka hän ihaili nuoren naisen rohkeutta ottaa vastuu pikkusisaresta ja kodista ja kuinka tämän kauniit silmät olivat lopullisesti lumonneet hänet. Kuinka hän jo vuosia aikaisemmin oli nähnyt Marian unissaan niin voimakkaana, että se kaikki oli ollut pakko kirjoittaa kirjaksi.
Erno asteli surullisena sisälle. Sieltä löytyi ainakin yksi naisenpuoli, joka välitti hänestä. Fellan seuraan hänen oli ilmeisesti tyytyminenkin, Maria kun oli varmasti menetetty iäksi. Eihän hän voisi kertoa totuuttakaan, koska valehtelijaa nyt kukaan ei ainakaan haluaisi.
Vernasta oli nyt sitten tullut täysipäiväinen kotiäiti. Päivät täyttyivät Olavin ruokahetkistä...
... ja vaipanvaihdoista.
Senja vaati myös oman osansa huomiosta. Tyttö kaipasi usein apua kotitehtäviensä kanssa ja tietysti piti myös huolehtia, että tämä ehti ajoissa kouluun puhtaat vaatteet päällä.
Kouluasioiden lisäksi piti sitten vielä valvoa, että Senja harjoitteli soittoläksynsä. Vaikka tyttö oli itse pyytänyt päästä pianotunneille, ei koskaan silti olisi muka ollut hyvä aika harjoittelutuokiolle.
Päivän kiireiden jälkeen väsynyt äiti ei saanut edes yöllä levätä. Olavia vaivasi koliikki, joten tämä herätti Vernan monta kertaa yössä.
Oskarilla oli niin hyvät unenlahjat, että hän harvemmin ehti havahtua pojan itkuun. Kotiäitinä vauvan hoito oli sitä paitsi pääasiassa muutenkin Vernan vastuulla, pitihän Oskarin saada nukkua työpäivää varten. Ei auttanut valittaa väsymystä.
Niin äiti kulki pitkin taloa itkevää lasta hyssytellen, vaikka usein olisi tehnyt mieli vain itkeä itsekin.
Ja juuri kun sai lapsen rauhoittumaan sänkyynsä ja itse käperryttyä peiton alle...
... se alkoi taas.
- Muistathan, että minulla on synttärit kohta, Mirella tokaisi siskolleen eräänä aamuna juuri ennen töihin ja kouluun lähtöä.
- Totta kai, enhän minä nyt sinun juhlapäivääsi unohtaisi! Maria vakuutteli. - Onko sinulla jokin erityinen lahjatoive?
- Itse asiassa on. Haluaisin rummut.
- Rummut! Oletko ihan tosissasi? Maria nieleskeli.
Pikkusisko nyökytteli innoissaan.
- Tiedäthän, että olen siinä koulun bändikerhossa. No, yhden bändin rumpali on muuttamassa tämän vuoden jälkeen pois, joten ne tarviisi uuden soittajan. Minä ajattelin, että voisin ruveta siihen. Sitä varten pitäisi vaan olla omat rummut.
- Voi Mirella-kulta! Ei meillä mitenkään ole varaa ostaa rumpuja, nehän maksavat monta tonnia! Olen kauhean pahoillani, mutta ei se taida oikein onnistua. Ehkäpä voisit harjoitella koululla?
- Niin kai sitten täytyy, Mirella tokaisi masentuneena. - Minä menen ulos odottamaan bussia.
Mariasta tuntui kauhean pahalta. Mirella tuntui kerrankin olevan tosissaan innostunut jostain muustakin kuin vaatteista tai pojista, hänhän ei ollut jättänyt väliin yhtäkään bändikerhon kokoontumista. Ja sitten tuon innostuksen kohteen täytyi olla niin tuhottoman kallis! Syntymäpäiviin oli vielä niin lyhyt aikakin, ettei hän millään saisi rahaa kokoon säästämällä.
Sitten Maria kuitenkin keksi ottaa yhteyttä sukulaisiin. Jospa nämä haluaisivat auttaa. Jos tarpeeksi moni osallistuisi, niin ehkäpä hän voisi sittenkin toteuttaa Mirellan toiveen. Maria tarttui puhelimeen ja näpytteli isoäidin numeron.
Augustan suuri suunnitelma oli antaa Ellenille lääkeainetta nimeltä metenamiinihippuraatti tämän huomaamatta. Hän oli ottanut selvää, että se ei vahingoittaisi sikiötä, mutta aiheutti usein sivuoireena pahoinvointia. Ellen oli lapsesta asti ollut melko herkkä lääkeaineille, ja nyt kun hän oli vielä raskaanakin, Augusta luotti siihen, että tytär saisi kärsiä kunnolla.
Kuulostaa kostonhimoiselta, mutta Augustalla oli omat järkisyynsä. Kärsimystä tarvittiin, jotta tulevat vanhemmat eivät voisi lähteä perustamaan omaa kotia. Jos Ellen voisi jatkuvasti pahoin, ei hän jaksaisi käydä töissä. Jonkun olisi kuitenkin hyvä olla hoivaamassa häntä tarpeen tullen, ja Gabriel se ei tietenkään voisi olla, jonkunhan oli hankittava elanto. Siispä jos he olivatkin ajatelleet poismuuttoa, jättäisivät he varmasti tämän vaihtoehdon pois laskuista.
Hyvissä ajoin ennen kuin aikoi kysyä Elleniltä raskaudesta Augusta alkoi järjestää jokapäiväisiä teehetkiä tyttärensä kanssa, yleensä silloin, kun Gabriel oli poissa. Näin hänen oli helpompi saada sujautettua tyttärelleen oikea kuppi.
Ja eihän siinä pitkään mennyt, kun Ellenin lievä aamupahoinvointi kehittyi kokopäiväiseksi oksetukseksi ja heikotukseksi.
Mirella alkoi olla varma, että Aaro oli joko homo tai sitten todella pahasti ujo, kun tämä ei ollut vieläkään osoittanut kiinnostusta häneen, vaikka erosta Orlandon kanssa oli jo ainakin viikko. Siispä hänelle ei enää jäänyt muita vaihtoehtoja kuin ottaa asia puheeksi itse.
Eräänä päivänä nuorisotalolla Mirella sitten tunsi tilaisuutensa koittaneen, Aaro nimittäin istuskeli sohvalla televisiota katsellen ja kerrankin ilman kavereitaan. Mirella asettautui viereen.
- Moi Aaro!
Poika käänsi päänsä Mirellaa kohti.
- Ai moi, tämä tokaisi ja kääntyi takaisin televisioon päin. Mirella tunsi pientä hämmennystä pojan välinpitämättömyydestä, mutta jatkoi kuitenkin sinnikkäästi.
- Mitä sä katot?
Tällä kertaa poika ei edes kääntänyt päätään.
- Jotain sarjaa, emmä tiiä mikä tää on. Ei oo parempaakaan tekemistä.
- Ai. No mä tiiän sulle parempaa tekemistä, Mirella hymyili. - Lähde mun kanssa kahville.
- Kiitti vaan, mutta mä en juo kahvia.
- No ei sun nyt pakko ole just sitä kahvia juoda. Mä siis tarkoitin ihan treffejä.
Nyt Aaro sentään vaivautui katsomaan Mirellaan päin.
- Ai jaa. Kiitti mutta en mä taida jaksaa.
- No voidaan me mennä toistekin, Mirella yritti vielä.
- Enpä tiiä. Tuskin.
Mirella oli tyrmistynyt. Ei kukaan voinut niin ujo olla, ettei uskaltaisi edes pyydettäessä lähteä treffeille! Sitten ei kai jäänyt enää jäljelle kuin yksi vaihtoehto.
- Siis oletko sä nyt sitten kuitenkin homo?
Aaro tyrmistyi.
- Mistä ihmeestä sä tuollaista olet saanut päähäsi? En todellakaan ole homo!
- No mikset sä sitten lähde?
- Ei mua vaan kiinnosta, Aaro sanoi ja kääntyi liittyäkseen viereen tulleen nuoriso-ohjaajan ja jonkun Mirellalle tuntemattoman tytön väliseen keskusteluun paikallisen kahvin mausta.
Augustalla oli määrä olla tapaaminen erään vanhan ystävänsä kanssa lounaan merkeissä, mutta tämä soittikin aivan viime tipassa ja peruutti tapaamisen, koska oli saanut ruokamyrkytyksen pilaantuneesta kaviaarista. Augusta oli siis vähän huonolla tuulella päiväohjelmansa muututtua. Kotiin palatessaan hän kuitenkin löysi jotakin, mikä piristi mielialaa hetkessä: tytär oli nukkumassa olohuoneen sohvalla keskellä kirkasta päivää. Nyt hänellä olisi tilaisuutensa.
- Ellen! Oletko sinä nukkumassa?
- Mmh... tytär mumisi unissaan, kunnes tajusi tilanteen. - Äiti! Minä... taisin tosiaan torkahtaa.
Augusta istuutui tyttärensä viereen ja asetteli kasvoilleen huolestuneen ilmeen.
- Oletko sinä nyt aivan kunnossa? Olet ollut niin väsynyt viime aikoina ja jotenkin kovin huonovointisen oloinen. Ettet vain olisi sairas?
- Minä... tuota... me oikeastaan sovimme Gabrielin kanssa, että kertoisimme sitten yhdessä, mutta kun nyt kerran kysyit, niin... minä odotan lasta.
- Mutta sehän on ihan valtavan hienoa, Augusta huudahti iloisesti ja taputti tytärtään olkapäälle. - Ikävämpi tietysti, että jos raskautesi on yhtään samanlainen kuin minun, niin saat kyllä varautua yhdeksän kuukauden mittaiseen sairasteluun. Minähän en sinua odottaessani voinut oikeastaan ollenkaan poistua talosta. Onneksi meillä oli sentään varaa palkata hoitaja tänne kotiin, koska muuten olisin saanut viettää koko sen ajan sairaalalevossa.
Augustan kertoma ei itse asiassa pitänyt lainkaan paikkaansa, hän oli pientä alkuraskauden pahoinvointia lukuunottamatta voinut oikein hyvin. Tällä tavoin hän ajatteli kuitenkin saavuttavansa enemmän vaikutusvaltaa raskauteen liittyvissä asioissa, olihan hänellä muka kokemusta entuudestaan. Ellen kertoi todellakin voineensa erittäin pahoin jo viikkoja ja joutuneensa lopulta jättäytymään töistä sairaslomalle. Augustan suunnitelma toimi siis loistavasti.
Nyt kun raskaus oli paljastunut, Ellen vietti päivänsä hyvillä mielin lähinnä löhöten television tai kirjan parissa ja kävi vain välillä syömässä sen mitä pystyi. Hän hankki myös hyvin kiinteän suhteen talon kahteen vessanpönttöön.
Eräänä päivänä Ellenin makoillessa sängyssään lukemassa hänen äitinsä astui sisään vieraan naisen kanssa.
- Ellen, minä tulin siihen tulokseen, että varmistaaksemme sinun ja lapsen hyvinvoinnin olisi ehkä parasta, että meillä olisi täällä kotona ihan kunnon terveydenhuollon ammattilainen pitämässä sinusta huolta. Gabrielinkaan ei sitten tarvitsisi huolehtia sinun voinnistasi kesken työpäivänsä. Raijalla on vuosien kokemus kotisairaanhoidosta ja nimenomaan odottavista äideistä. Hän lupautui olemaan täällä meillä aina raskauden loppuun saakka.
Ellen oli kovin hämmentynyt, mutta toisaalta myös iloissaan. Nyt hänen ei tarvitsisi samalla lailla huolehtia lapsensa voinnista, kun talossa oli ammattilainen tarkkailemassa tilannetta. Sitä paitsi oksennettuaan muutaman päivän ajan ulos lähes kaiken mitä söi, hän oli jo pelännyt joutuvansa kohta sairaalaan. Niinpä hän tervehti hymyillen sairaanhoitajaa ja kiitti äitiään huomaavaisuudesta.
- No niin, Raija sanoi Augustan poistuttua, - Emmeköhän me sitten käy tuumasta toimeen. Jos rouva käärisi hihaa ylöspäin, niin mitataan ihan ensiksi verenpaine.
Mirellalla saattoi olla epäonnea rakkaudessa, mutta Marialle elämä oli alkanut jälleen hymyillä. Joonas nimittäin oli soittanut ja kysynyt häntä ulos. Nuo kaksi olivatkin sopineet tapaavansa jo samana iltana. Sitä ennen Marian piti kuitenkin hoitaa vielä eräs asia.
Mirella oli tullut nuorisotalolta kotiin kiukkuisena kuin ampiainen, kuten hänen äidillään oli ollut tapana sanoa. Hän oli päättänyt olla itkemättä sellaisen typeryksen takia, joka ei ymmärtänyt hänen arvoaan ja yritti sen sijaan saada pahan olonsa purkautumaan rankan jumpan parissa. Musiikin pauhatessa kovalla hän ei lainkaan tajunnut alakerrasta kuuluvaa kolinaa ja puhetta.
Maria yritti huudella siskoaan alakertaan, mutta lähti sitten lopulta hakemaan tätä itse.
- Mirella, tuletko käymään alakerrassa, minun pitäisi näyttää sinulle yksi juttu.
- En nyt viitsi kun mulla on treeni kesken, sisko tiuskaisi äkäisenä.
- Tule nyt vaan. Ei siinä pitkään mene.
- No okei sitten. Käyn vaan pesemässä naaman ja kädet ensin.
Hetken kuluttua Mirella sitten raahusti alakertaan. Siellä odotti Maria ja... syntymäpäivälahjaksi pyydetty rumpusetti.
- No, kannattiko tulla? Maria hymyili iloisesti.
Mirella oli tyrmistynyt. Nythän koko rumpujuttu oli ihan turhaa, kun Aaro ei kuitenkaan halunnut olla hänen kanssaan. Mutta ei hän tietenkään voisi sanoa sitä siskolleen, joka oli tiukasta rahatilanteesta huolimatta halunnut toteuttaa hänen ainoa lahjatoiveensa.
Niinpä Mirella loihti kasvoilleen kauniin hymyn.
- No kannatti! Miten ihmeessä tämä on mahdollista? Sinähän sanoit, ettei meillä olisi varaa.
- Ei meillä ollutkaan, mutta mummot ja tädit ja setä halusivat osallistua lahjaasi. Sait sen vähän etukäteen, kun sieltä liikkeestä ei ole kotiinkuljetusta viikonloppuna. Mutta kokeile nyt ihmeessä!
Mirella otti kapulat käteensä ja kokeili lahjaansa siskon hymyillessä vieressä kuin Naantalin aurinko.
- Kuulostaa hienolta, Maria kehui. - Minun täytyy kyllä nyt valitettavasti lähteä, kun olen menossa Joonaksen kanssa ulos. Saat sinä sitten jäädä tänne rauhassa paukuttamaan. Hauskaa iltaa!
- Sitä samaa sinulle! Mirella toivotti siskolleen. - Joonas vaikuttaa kyllä tosi kivalta, joten sellainen siitä on varmaan tulossakin.
Ulko-oven kolahdettua Marian jäljessä Mirella lakkasi touhuamasta rumpujen kanssa ja vajosi istumaan lattialle. Kyyneleet alkoivat valua pitkin tytön poskia. Hän ei enää tiennyt mitä itkeä eniten, Aaron antamia pakkeja, siskonsa hyvää tarkoittavaa toimintaa vaiko rumpuja, joita hänen olisi nyt pakko opetella soittamaan ihan turhaan.
Siskonsa kurjuudesta tietämätön Maria sen sijaan vietti hauskaa iltaa. Joonas oli kuullut, ettei tyttö ollut vielä koskaan pelannut biljardia, joten tämä vaati saada opettaa sitä. Maria kyllä tiesi olevansa huono, mutta Joonas jaksoi kannustaa ja neuvoa, välillä hyvinkin kädestä pitäen, ja viimeisen pelin Maria jopa voitti. Se tosin taisi olla enemmän miehen ansiota kuin hänen itsensä, tämä kun ei lyönyt pallojaan yhtään Marialle antamiensa oppien mukaisesti...
Biljardin jälkeen pariskunta kävi vielä lasillisella samassa rakennuksessa sijaitsevassa kuppilassa ja vietti lopun iltaa jutellen kaikesta maan ja taivaan välillä. Kello oli jo yli puolen yön, kun nämä kaksi lähtivät yhteiselle kotimatkalleen.
Marian kotiportilla juttua olisi tuntunut riittävän vielä pitkäksikin aikaa, mutta kummallakin oli aikainen herätys seuraavana aamuna, joten vastahakoisesti he jättivät hyvästit. Maria tokaisi vielä Joonakselle, että seuraavalla kerralla tämä ei kyllä saisi hävitä tahallaan. Mies nauroi läpinäkyvyydelleen ja veti tytön lähelleen.
- Sinä olet niin uskomattoman suloinen, tämä lausui hiljaa ja sen jälkeen painoi hellän ja varovaisen suudelman Marian huulille. - Hyvää yötä kaunokainen!
Näihin helliin tunnelmiin jätämme Solaniemen asukkaat taas hetkeksi. Tällä kertaa pyytäisin teiltä lukijoilta palautetta kuvista. Mikä kuva on mielestäsi onnistunein ja miksi? Saat toki valita useammankin suosikin. Ja muutakin palautetta otetaan toki ilolla vastaan.
---
- Aivan. Kiitoksia tiedosta! Toimitan palkkiosi saman tien.
---
- Hyvä, kuulemiin!
Augusta käveli kohti ruokasalia, missä Ellen oli parhaillaan aamupalalla. Vanhempi nainen katseli tarkkaavaisesti tyttärensä aamiaisen sisältöä. Nyt tämä sitten söi kahden edestä. Kuinkakohan kauan tyttö meinasi pitää asian salaisuutena?
Augusta päätti olla toistaiseksi ottamatta asiaa puheeksi. Ehkäpä hänen olisi helpompi toteuttaa suunnitelmansa, kun tytär ei vielä tiennyt hänen tietävän.
*****
Vihdoinkin koitti se suuri päivä, kun pikkuinen Olavi pääsi kotiin kaikkien sairaalassa vietettyjen viikkojen jälkeen. Senja oli aivan innoissaan veljestään eikä tuntunut lainkaan kyllästyvän tämän viihdyttämiseen.
Perheen naisväen mentyä jo nukkumaan Oskari kuljeskeli ympäri hiljaista taloa pienen poikansa kanssa. Toisaalta hän oli valtavan kiitollinen, että lapsi oli elossa ja kotona, mutta toisaalta huoli kaihersi hänen sisimpäänsä.
Sairaalassa oli selvinnyt, että Olavilla oli epilepsia. Poika ei välttämättä koskaan tulisi saamaan kohtausta, mutta mahdollisuus siihen oli kuitenkin, joten isää pelotti lapsensa tulevaisuus. Eikä epilepsia sitä paitsi ollut ainoa mitä pelätä, keskoslapsella kun saattaisi ilmetä vaikka minkälaista vaivaa myöhemmällä iällä. Puhumattakaan sitten Oskarin itsensä aiheuttamasta uhasta.
- Älä pelkää pikkuinen, kyllä me pidämme sinusta huolen vaikka mikä tulisi, Oskari jutteli hiljaa itseään rauhoittaakseen. - Isi ei anna mitään pahaa tapahtua sinulle tai siskolle tai äidille. Lupaan sen.
*****
Maria oli juuri ja juuri saanut pidettyä itsensä kasassa kotimatkan ajan, mutta päästyään oman huoneensa rauhaan tyttöparka ei enää voinut pidättää kyyneliä. Kuukausien jännityksen laukeaminen valtavaan pettymykseen oli vain yksinkertaisesti liikaa.
Sillä välin toisella puolella Solaniemeä Erno Vihervaara istui synkissä mietteissä talonsa portailla. Hän ei voinut käsittää tapahtunutta. Oli kuin joku muu olisi ottanut hänestä vallan ja käskenyt suoltaa hirveitä valheita. Toimitusjohtaja, 300-neliöinen talo, ulkomaanmatkoja, mitä kaikkea hän olikaan väittänyt. Eihän hän ollut koskaan astunut jalallaan kotimaansa ulkopuolelle! Ja tämä talo, kaukana luksuslukaalista! Ja olisihan hänen sitä paitsi pitänyt ymmärtää, ettei moinen rehentely tehoaisi Marian kaltaiseen naiseen.
Mitä kaikkea hän oikeasti olisikaan halunnut sanoa! Kertoa Marialle, kuinka tämän hymy joka kerta sai hänen sydämensä sykähtämään onnesta, kuinka hän ihaili nuoren naisen rohkeutta ottaa vastuu pikkusisaresta ja kodista ja kuinka tämän kauniit silmät olivat lopullisesti lumonneet hänet. Kuinka hän jo vuosia aikaisemmin oli nähnyt Marian unissaan niin voimakkaana, että se kaikki oli ollut pakko kirjoittaa kirjaksi.
Erno asteli surullisena sisälle. Sieltä löytyi ainakin yksi naisenpuoli, joka välitti hänestä. Fellan seuraan hänen oli ilmeisesti tyytyminenkin, Maria kun oli varmasti menetetty iäksi. Eihän hän voisi kertoa totuuttakaan, koska valehtelijaa nyt kukaan ei ainakaan haluaisi.
*****
Vernasta oli nyt sitten tullut täysipäiväinen kotiäiti. Päivät täyttyivät Olavin ruokahetkistä...
... ja vaipanvaihdoista.
Senja vaati myös oman osansa huomiosta. Tyttö kaipasi usein apua kotitehtäviensä kanssa ja tietysti piti myös huolehtia, että tämä ehti ajoissa kouluun puhtaat vaatteet päällä.
Kouluasioiden lisäksi piti sitten vielä valvoa, että Senja harjoitteli soittoläksynsä. Vaikka tyttö oli itse pyytänyt päästä pianotunneille, ei koskaan silti olisi muka ollut hyvä aika harjoittelutuokiolle.
Päivän kiireiden jälkeen väsynyt äiti ei saanut edes yöllä levätä. Olavia vaivasi koliikki, joten tämä herätti Vernan monta kertaa yössä.
Oskarilla oli niin hyvät unenlahjat, että hän harvemmin ehti havahtua pojan itkuun. Kotiäitinä vauvan hoito oli sitä paitsi pääasiassa muutenkin Vernan vastuulla, pitihän Oskarin saada nukkua työpäivää varten. Ei auttanut valittaa väsymystä.
Niin äiti kulki pitkin taloa itkevää lasta hyssytellen, vaikka usein olisi tehnyt mieli vain itkeä itsekin.
Ja juuri kun sai lapsen rauhoittumaan sänkyynsä ja itse käperryttyä peiton alle...
... se alkoi taas.
*****
- Muistathan, että minulla on synttärit kohta, Mirella tokaisi siskolleen eräänä aamuna juuri ennen töihin ja kouluun lähtöä.
- Totta kai, enhän minä nyt sinun juhlapäivääsi unohtaisi! Maria vakuutteli. - Onko sinulla jokin erityinen lahjatoive?
- Itse asiassa on. Haluaisin rummut.
- Rummut! Oletko ihan tosissasi? Maria nieleskeli.
Pikkusisko nyökytteli innoissaan.
- Tiedäthän, että olen siinä koulun bändikerhossa. No, yhden bändin rumpali on muuttamassa tämän vuoden jälkeen pois, joten ne tarviisi uuden soittajan. Minä ajattelin, että voisin ruveta siihen. Sitä varten pitäisi vaan olla omat rummut.
- Voi Mirella-kulta! Ei meillä mitenkään ole varaa ostaa rumpuja, nehän maksavat monta tonnia! Olen kauhean pahoillani, mutta ei se taida oikein onnistua. Ehkäpä voisit harjoitella koululla?
- Niin kai sitten täytyy, Mirella tokaisi masentuneena. - Minä menen ulos odottamaan bussia.
Mariasta tuntui kauhean pahalta. Mirella tuntui kerrankin olevan tosissaan innostunut jostain muustakin kuin vaatteista tai pojista, hänhän ei ollut jättänyt väliin yhtäkään bändikerhon kokoontumista. Ja sitten tuon innostuksen kohteen täytyi olla niin tuhottoman kallis! Syntymäpäiviin oli vielä niin lyhyt aikakin, ettei hän millään saisi rahaa kokoon säästämällä.
Sitten Maria kuitenkin keksi ottaa yhteyttä sukulaisiin. Jospa nämä haluaisivat auttaa. Jos tarpeeksi moni osallistuisi, niin ehkäpä hän voisi sittenkin toteuttaa Mirellan toiveen. Maria tarttui puhelimeen ja näpytteli isoäidin numeron.
*****
Augustan suuri suunnitelma oli antaa Ellenille lääkeainetta nimeltä metenamiinihippuraatti tämän huomaamatta. Hän oli ottanut selvää, että se ei vahingoittaisi sikiötä, mutta aiheutti usein sivuoireena pahoinvointia. Ellen oli lapsesta asti ollut melko herkkä lääkeaineille, ja nyt kun hän oli vielä raskaanakin, Augusta luotti siihen, että tytär saisi kärsiä kunnolla.
Kuulostaa kostonhimoiselta, mutta Augustalla oli omat järkisyynsä. Kärsimystä tarvittiin, jotta tulevat vanhemmat eivät voisi lähteä perustamaan omaa kotia. Jos Ellen voisi jatkuvasti pahoin, ei hän jaksaisi käydä töissä. Jonkun olisi kuitenkin hyvä olla hoivaamassa häntä tarpeen tullen, ja Gabriel se ei tietenkään voisi olla, jonkunhan oli hankittava elanto. Siispä jos he olivatkin ajatelleet poismuuttoa, jättäisivät he varmasti tämän vaihtoehdon pois laskuista.
Hyvissä ajoin ennen kuin aikoi kysyä Elleniltä raskaudesta Augusta alkoi järjestää jokapäiväisiä teehetkiä tyttärensä kanssa, yleensä silloin, kun Gabriel oli poissa. Näin hänen oli helpompi saada sujautettua tyttärelleen oikea kuppi.
Ja eihän siinä pitkään mennyt, kun Ellenin lievä aamupahoinvointi kehittyi kokopäiväiseksi oksetukseksi ja heikotukseksi.
*****
Mirella alkoi olla varma, että Aaro oli joko homo tai sitten todella pahasti ujo, kun tämä ei ollut vieläkään osoittanut kiinnostusta häneen, vaikka erosta Orlandon kanssa oli jo ainakin viikko. Siispä hänelle ei enää jäänyt muita vaihtoehtoja kuin ottaa asia puheeksi itse.
Eräänä päivänä nuorisotalolla Mirella sitten tunsi tilaisuutensa koittaneen, Aaro nimittäin istuskeli sohvalla televisiota katsellen ja kerrankin ilman kavereitaan. Mirella asettautui viereen.
- Moi Aaro!
Poika käänsi päänsä Mirellaa kohti.
- Ai moi, tämä tokaisi ja kääntyi takaisin televisioon päin. Mirella tunsi pientä hämmennystä pojan välinpitämättömyydestä, mutta jatkoi kuitenkin sinnikkäästi.
- Mitä sä katot?
Tällä kertaa poika ei edes kääntänyt päätään.
- Jotain sarjaa, emmä tiiä mikä tää on. Ei oo parempaakaan tekemistä.
- Ai. No mä tiiän sulle parempaa tekemistä, Mirella hymyili. - Lähde mun kanssa kahville.
- Kiitti vaan, mutta mä en juo kahvia.
- No ei sun nyt pakko ole just sitä kahvia juoda. Mä siis tarkoitin ihan treffejä.
Nyt Aaro sentään vaivautui katsomaan Mirellaan päin.
- Ai jaa. Kiitti mutta en mä taida jaksaa.
- No voidaan me mennä toistekin, Mirella yritti vielä.
- Enpä tiiä. Tuskin.
Mirella oli tyrmistynyt. Ei kukaan voinut niin ujo olla, ettei uskaltaisi edes pyydettäessä lähteä treffeille! Sitten ei kai jäänyt enää jäljelle kuin yksi vaihtoehto.
- Siis oletko sä nyt sitten kuitenkin homo?
Aaro tyrmistyi.
- Mistä ihmeestä sä tuollaista olet saanut päähäsi? En todellakaan ole homo!
- No mikset sä sitten lähde?
- Ei mua vaan kiinnosta, Aaro sanoi ja kääntyi liittyäkseen viereen tulleen nuoriso-ohjaajan ja jonkun Mirellalle tuntemattoman tytön väliseen keskusteluun paikallisen kahvin mausta.
*****
Augustalla oli määrä olla tapaaminen erään vanhan ystävänsä kanssa lounaan merkeissä, mutta tämä soittikin aivan viime tipassa ja peruutti tapaamisen, koska oli saanut ruokamyrkytyksen pilaantuneesta kaviaarista. Augusta oli siis vähän huonolla tuulella päiväohjelmansa muututtua. Kotiin palatessaan hän kuitenkin löysi jotakin, mikä piristi mielialaa hetkessä: tytär oli nukkumassa olohuoneen sohvalla keskellä kirkasta päivää. Nyt hänellä olisi tilaisuutensa.
- Ellen! Oletko sinä nukkumassa?
- Mmh... tytär mumisi unissaan, kunnes tajusi tilanteen. - Äiti! Minä... taisin tosiaan torkahtaa.
Augusta istuutui tyttärensä viereen ja asetteli kasvoilleen huolestuneen ilmeen.
- Oletko sinä nyt aivan kunnossa? Olet ollut niin väsynyt viime aikoina ja jotenkin kovin huonovointisen oloinen. Ettet vain olisi sairas?
- Minä... tuota... me oikeastaan sovimme Gabrielin kanssa, että kertoisimme sitten yhdessä, mutta kun nyt kerran kysyit, niin... minä odotan lasta.
- Mutta sehän on ihan valtavan hienoa, Augusta huudahti iloisesti ja taputti tytärtään olkapäälle. - Ikävämpi tietysti, että jos raskautesi on yhtään samanlainen kuin minun, niin saat kyllä varautua yhdeksän kuukauden mittaiseen sairasteluun. Minähän en sinua odottaessani voinut oikeastaan ollenkaan poistua talosta. Onneksi meillä oli sentään varaa palkata hoitaja tänne kotiin, koska muuten olisin saanut viettää koko sen ajan sairaalalevossa.
Augustan kertoma ei itse asiassa pitänyt lainkaan paikkaansa, hän oli pientä alkuraskauden pahoinvointia lukuunottamatta voinut oikein hyvin. Tällä tavoin hän ajatteli kuitenkin saavuttavansa enemmän vaikutusvaltaa raskauteen liittyvissä asioissa, olihan hänellä muka kokemusta entuudestaan. Ellen kertoi todellakin voineensa erittäin pahoin jo viikkoja ja joutuneensa lopulta jättäytymään töistä sairaslomalle. Augustan suunnitelma toimi siis loistavasti.
Nyt kun raskaus oli paljastunut, Ellen vietti päivänsä hyvillä mielin lähinnä löhöten television tai kirjan parissa ja kävi vain välillä syömässä sen mitä pystyi. Hän hankki myös hyvin kiinteän suhteen talon kahteen vessanpönttöön.
Eräänä päivänä Ellenin makoillessa sängyssään lukemassa hänen äitinsä astui sisään vieraan naisen kanssa.
- Ellen, minä tulin siihen tulokseen, että varmistaaksemme sinun ja lapsen hyvinvoinnin olisi ehkä parasta, että meillä olisi täällä kotona ihan kunnon terveydenhuollon ammattilainen pitämässä sinusta huolta. Gabrielinkaan ei sitten tarvitsisi huolehtia sinun voinnistasi kesken työpäivänsä. Raijalla on vuosien kokemus kotisairaanhoidosta ja nimenomaan odottavista äideistä. Hän lupautui olemaan täällä meillä aina raskauden loppuun saakka.
Ellen oli kovin hämmentynyt, mutta toisaalta myös iloissaan. Nyt hänen ei tarvitsisi samalla lailla huolehtia lapsensa voinnista, kun talossa oli ammattilainen tarkkailemassa tilannetta. Sitä paitsi oksennettuaan muutaman päivän ajan ulos lähes kaiken mitä söi, hän oli jo pelännyt joutuvansa kohta sairaalaan. Niinpä hän tervehti hymyillen sairaanhoitajaa ja kiitti äitiään huomaavaisuudesta.
- No niin, Raija sanoi Augustan poistuttua, - Emmeköhän me sitten käy tuumasta toimeen. Jos rouva käärisi hihaa ylöspäin, niin mitataan ihan ensiksi verenpaine.
*****
Mirellalla saattoi olla epäonnea rakkaudessa, mutta Marialle elämä oli alkanut jälleen hymyillä. Joonas nimittäin oli soittanut ja kysynyt häntä ulos. Nuo kaksi olivatkin sopineet tapaavansa jo samana iltana. Sitä ennen Marian piti kuitenkin hoitaa vielä eräs asia.
Mirella oli tullut nuorisotalolta kotiin kiukkuisena kuin ampiainen, kuten hänen äidillään oli ollut tapana sanoa. Hän oli päättänyt olla itkemättä sellaisen typeryksen takia, joka ei ymmärtänyt hänen arvoaan ja yritti sen sijaan saada pahan olonsa purkautumaan rankan jumpan parissa. Musiikin pauhatessa kovalla hän ei lainkaan tajunnut alakerrasta kuuluvaa kolinaa ja puhetta.
Maria yritti huudella siskoaan alakertaan, mutta lähti sitten lopulta hakemaan tätä itse.
- Mirella, tuletko käymään alakerrassa, minun pitäisi näyttää sinulle yksi juttu.
- En nyt viitsi kun mulla on treeni kesken, sisko tiuskaisi äkäisenä.
- Tule nyt vaan. Ei siinä pitkään mene.
- No okei sitten. Käyn vaan pesemässä naaman ja kädet ensin.
Hetken kuluttua Mirella sitten raahusti alakertaan. Siellä odotti Maria ja... syntymäpäivälahjaksi pyydetty rumpusetti.
- No, kannattiko tulla? Maria hymyili iloisesti.
Mirella oli tyrmistynyt. Nythän koko rumpujuttu oli ihan turhaa, kun Aaro ei kuitenkaan halunnut olla hänen kanssaan. Mutta ei hän tietenkään voisi sanoa sitä siskolleen, joka oli tiukasta rahatilanteesta huolimatta halunnut toteuttaa hänen ainoa lahjatoiveensa.
Niinpä Mirella loihti kasvoilleen kauniin hymyn.
- No kannatti! Miten ihmeessä tämä on mahdollista? Sinähän sanoit, ettei meillä olisi varaa.
- Ei meillä ollutkaan, mutta mummot ja tädit ja setä halusivat osallistua lahjaasi. Sait sen vähän etukäteen, kun sieltä liikkeestä ei ole kotiinkuljetusta viikonloppuna. Mutta kokeile nyt ihmeessä!
Mirella otti kapulat käteensä ja kokeili lahjaansa siskon hymyillessä vieressä kuin Naantalin aurinko.
- Kuulostaa hienolta, Maria kehui. - Minun täytyy kyllä nyt valitettavasti lähteä, kun olen menossa Joonaksen kanssa ulos. Saat sinä sitten jäädä tänne rauhassa paukuttamaan. Hauskaa iltaa!
- Sitä samaa sinulle! Mirella toivotti siskolleen. - Joonas vaikuttaa kyllä tosi kivalta, joten sellainen siitä on varmaan tulossakin.
Ulko-oven kolahdettua Marian jäljessä Mirella lakkasi touhuamasta rumpujen kanssa ja vajosi istumaan lattialle. Kyyneleet alkoivat valua pitkin tytön poskia. Hän ei enää tiennyt mitä itkeä eniten, Aaron antamia pakkeja, siskonsa hyvää tarkoittavaa toimintaa vaiko rumpuja, joita hänen olisi nyt pakko opetella soittamaan ihan turhaan.
Siskonsa kurjuudesta tietämätön Maria sen sijaan vietti hauskaa iltaa. Joonas oli kuullut, ettei tyttö ollut vielä koskaan pelannut biljardia, joten tämä vaati saada opettaa sitä. Maria kyllä tiesi olevansa huono, mutta Joonas jaksoi kannustaa ja neuvoa, välillä hyvinkin kädestä pitäen, ja viimeisen pelin Maria jopa voitti. Se tosin taisi olla enemmän miehen ansiota kuin hänen itsensä, tämä kun ei lyönyt pallojaan yhtään Marialle antamiensa oppien mukaisesti...
Biljardin jälkeen pariskunta kävi vielä lasillisella samassa rakennuksessa sijaitsevassa kuppilassa ja vietti lopun iltaa jutellen kaikesta maan ja taivaan välillä. Kello oli jo yli puolen yön, kun nämä kaksi lähtivät yhteiselle kotimatkalleen.
Marian kotiportilla juttua olisi tuntunut riittävän vielä pitkäksikin aikaa, mutta kummallakin oli aikainen herätys seuraavana aamuna, joten vastahakoisesti he jättivät hyvästit. Maria tokaisi vielä Joonakselle, että seuraavalla kerralla tämä ei kyllä saisi hävitä tahallaan. Mies nauroi läpinäkyvyydelleen ja veti tytön lähelleen.
- Sinä olet niin uskomattoman suloinen, tämä lausui hiljaa ja sen jälkeen painoi hellän ja varovaisen suudelman Marian huulille. - Hyvää yötä kaunokainen!
*****
Näihin helliin tunnelmiin jätämme Solaniemen asukkaat taas hetkeksi. Tällä kertaa pyytäisin teiltä lukijoilta palautetta kuvista. Mikä kuva on mielestäsi onnistunein ja miksi? Saat toki valita useammankin suosikin. Ja muutakin palautetta otetaan toki ilolla vastaan.
6 kommenttia:
Vuhuu olin eka!! ellei joku kirjota viestii samaan aikaan...
Sulla on ihanan pitkät noi tekstit.
Hieno osa jälleen kerran :D:D
Oi, ihanaa! :o
Hienoin kuva.. hmm.. viimeisimmässä on sitä jotakin, tunnelma kohdallaan ja kuvakulma on juuri oikea. :)
Ihanaa seurata Solaniemen kommelluksia näin kesälläkin. :) Ensi osaa odotellaan jo. :D Onneksi näin kesällä on muutakin puuhaa niin aika menee nopeammin kuin ankea arki!
Tämä on niin ihuna lc! Käyn joka päivä vilkuilemassa joskos olisi tullut vaikka jatkoa^^
Kiitos kehuista! Sinua varmaan ilahduttaa kuulla, että tänään tai huomenna ilmestyy uusi osa.
Tämä muuten on ihan vaan tarina, jota kuvitan Simsillä, ei siis ole mitään tekemistä legacy challengen tai minkään muunkaan haasteen kanssa.
Tää sun tarinas o oikeesti aivan sairaan mahtava! Löysin sattumalta googlesta ja heti lisäsin kirjamerkkeihin. Viime yönä sitte lueskelin ja millään en ois jaksanu mennä nukkuu vaikka väsytti ku nää oli nii hyvii. Aamullaki ekana mielessä oli että pitääpi tulla taas lueskelemaan. Minuaki tää innosti mut
en sit lähteny tekee ku ei niist vois tulla yhtä hyvii ku tää sinun ;)
Lähetä kommentti