Kuinka heidän elämänsä jatkuvat?

Maria jäi viimeksi miettimään Joonaksen yllätyskosintaa. Lopulta hän sitten tajuaakin, ettei vain tunne miestä kohtaan sitä mitä pitäisi. Ja oikeastaan hän ei ole vielä edes valmis vakiintumaan, kun nuoruus on tähän asti jäänyt lähes elämättä. Hän haluaisi vielä joskus opiskella ja matkustella ennen perheen perustamista, ja loppujen lopuksi se valkoinen omakotitalo maaseudulla ei ehkä sittenkään ole sitä, mitä hän elämältään toivoo.

Joonas-parka saa siis vaimon sijasta vain särkyneen sydämen. Maria tuntee pitkään huonoa omatuntoa siitä, mutta tietää kuitenkin tehneensä oikein. Hän alkaa viettää enemmän aikaa kodin ulkopuolella ja ilmoittautuu jopa avoimeen yliopistoon tähtäimenään valmistua joskus ihan oikeaksi opettajaksi.

Erno on epäonnisen ravintolaillan jälkeen lähes linnoittautunut kotiinsa. Lopulta hänen korviinsa onnistuu kuitenkin kantautumaan tieto siitä, että Maria on jälleen yksin. Varovaisesti hän ryhtyy taas käymään Ailan kirjakaupassa ja erään rohkaisevan hymyn jälkeen uskaltautuu lopulta tytön juttusille. He sopivat unohtavansa aiemman ja aloittavansa ystävyytensä aivan puhtaalta pöydältä.

Aika kuluu, ystävyys syvenee ja jossain vaiheessa muuttuu parisuhteeksi. Maria laittaa kotitalon vuokralle, muuttaa siskonsa kanssa Ernon luokse ja pääsee vihdoinkin opiskelemaan täysipäiväisesti rahahuolten helpotettua. Pariskunta alkaa suunnitella häitä ja Maria laittaa samalla taloa viihtyisämmäksi. Tässä vaiheessa Ernon vanhemmat päättävätkin palata kotiin eläkeläisparatiisistaan. Ernon kotitalo on suuri ja kaikille olisi kyllä riittävästi tilaa, mutta tulevat appivanhemmat eivät mukisematta hyväksykään uusia perheenjäseniään eivätkä nämäkään ole niin innoissaan asumisesta vieraiden ihmisten kanssa. Yhteentörmäyksiä sattuu jatkuvasti ja lopulta Maria saa suostuteltua Ernon oman kodin hankkimiseen. (Tämä talo minulla oli jo valmiina ja jäi nyt sitten ihan käyttämättä. Ensimmäinen mansardikattoiseni... Se oli ihana!) Muutaman vuoden päästä pariskunnalle syntyy punatukkainen Anna-tytär (Melkein Montgomeryn Annan kaima, Ernohan on Vihervaara...), mutta sen enempää emme heidän kohtalostaan saa kuulla.

Oskari jäi myös jännittäviin tunnelmiin edellisessä jaksossa. Hän meni lupaamaan Augustalle olevansa tämän käytettävissä tarpeen tullen ja on nyt sitten jokseenkin hermostunut siitä, mitä nainen oikein on aikeissa vaatia. Eräänä päivänä hän sitten saakin töissä ollessaan puhelun, jossa Augusta käskee hänet seuraavana viikonloppuna samaiseen kahvilaan, jossa nämä aiemminkin tapasivat.

Tällä välin Ellen on joutunut sairaalaan raskausmyrkytysepäilyn takia. Lääkärit huomaavat hänen arvoissaan jotain outoa ja tekevät kokeita kokeiden perään saadakseen vaivan selville. Lopulta kuitenkin heidän on myönnettävä, että naista on myrkytetty ilmeisesti jo pidemmän aikaa. Asia viedään poliisien tutkittavaksi ja nämä tulevatkin siihen tulokseen, että myrkyn antaja on luultavastikin sairaanhoitaja Raija, tällä kun on ollut siihen paras mahdollisuus ja nainen tuntuu lisäksi kadonneen tyystin. Poliisi ei kuitenkin onnistu löytämään motiivia Raijan teolle, ja syyttävä sormi alkaa pian osoittaa Augustaa.

Päivää ennen pelättyä tapaamista Oskari lukee lehdestä Augustan pidätyksestä todennäköisin syin. Kivi tuntuu vierähtävän sydämeltä hänen vapautuesssaan velvoitteestaan ainakin toistaiseksi, mutta samalla palaa pelko Vernan töiden takia, nyt kun ei olisi ketään estämässä tämän etenemistä.

Jollain tavoin Oskari ja Verna löytävät kuitenkin tasapainon töiden ja perheen (ja piilottelun) välille. Vuosien kuluttua Vernan ollessa yksin kotona heidän ovelleen ilmestyy mies kysymään Oskaria. Tämä vaikuttaa hyvin töykeältä eikä kerro asiaansa, joten Verna kysyy myöhemmin mieheltään, mistä asiassa mahtoi olla kyse. Oskari valahtaa kalpeaksi kuin lakana ja joutuu lopulta tunnustamaan koko synkän totuuden.

Perhe ei enää koe olevansa turvassa kotonaan, vaan päättää paeta. Senja lähetetään kaukaiseen yliopistoon ja vanhemmat Olavin kanssa katoavat maan alle. Sen jälkeen emme tiedä heidän vaiheistaan.

Ellen ja Gabriel järkyttyvät syvästi kuullessaan myrkytysepäilyistä ja päättävät olla koskaan palaamatta aiempaan kotiinsa. Ellen on määrätty vuodelepoon synnytykseen asti, mutta Gabriel käy etsimässä heille uutta taloa ja kantaa sairaalaan kilokaupalla kuvia ja esitteitä. Lopulta he löytävät ihanan kodin, jonka Gabriel vaimonsa yllätykseksi vielä kalustaa sisustussuunnittelijan avustuksella urkittuaan sitä ennen mahdollisimman paljon tämän mieltymyksiä. Mikään uudessa kodissa ei muistuta vanhaa sukutaloa: se on moderni, valoisa ja tilava (tämäkin minulla olisi ollut valmiina :( ) ja Ellen totta kai rakastuu siihen täysin päästessään vihdoin kotiin pienen (ja onneksi terveen) nyytin kanssa. Vähän tämän jälkeen Augusta tuomitaan syylliseksi Ellenin ja vauvan myrkyttämisestä ja passitetaan vuosiksi vankilaan. Pieni perhe saa vihdoinkin sellaisen rakkauden ja kaikinpuolisen kunnioituksen täyttämän elämän, jonka on ansainnut.

Mirellan elämästä en tiedä ennen yliopistoaikaa paljoakaan. Sinne hän kuitenkin hakee ja päätyy samaan kaupunkiin teini-iän rakkautensa Aaron kanssa. Erään kostean illan päätteeksi nämä kaksi päätyvät viettämään yönsä yhdessä. Seuraavana päivänä Aaro kuitenkin järkyttyy herätessään Mirella vierellään. Kyse ei ole siitä, etteikö hän olisi tyttöä koskaan halunnut. Hänellä vain oli kannettavanaan liian synkkä salaisuus: osallisuus Mirellan vanhempien kuolemassa. Jos vielä muistatte, niin Kuusjärvet kuolivat jäädessään maanvyöryn alle, jonka aiheutti joukko juhlivia nuoria. Aaro oli osa tätä porukkaa ja muiden mukana hän oli heitelly kiviä.

Poikaparka näki yhä uudelleen ja uudelleen painajaisia tuosta tapahtumasta. Mirellan kiinnostus tuntui mukavalta ja jos tämä olisi ollut kuka tahansa toinen, ei Aarolla olisi ollut mitään tätä vastaan. Hän halusi kuitenkin unohtaa, ja vaikkei siihen pystyisikään, niin kuinka sellaisen asian muka voisi tunnustaa? Siksi hän päätti pitää Mirellaan mahdollisimman pitkän välimatkan.

Vuosien mittaan Aaro ajattelee tapahtumia yhä vähemmän, eikä edellisen illan juhlissa kumma kyllä muistelekaan koko asiaa, vaikka Mirellan tunnistaakin. Aamulla tyttö kuitenkin nukkuu hänen sängyssään ja kaikki tunteet vuosien takaa palaavat mieleen yhtenä vyörynä ja hänen on pakko lähteä ulos. Poika kävelee pitkin kaupungin katuja ajatuksissaan, ja päättää lopulta yrittää jättää asian taakseen. Tullessaan kotiin leipomosta hakemansa sämpyläpussin kanssa vihainen Mirella tulee rappukäytävässä vastaan. Aaro selittää vain hakeneensa heille syömistä ja kutsuu tytön takaisin sisälle. Tästä alkaa heidän rakkaustarinansa, jonka ajattelin päättyvän hitaasti kituvaan avioliittoon (Aaron bändi saa menestystä ja tämä on koko ajan kiertueella, Mirella on paljon yksin ja päätyy silloin tällöin pettämään miestään rakkaudennälässään ja vähitellen puolisot ajautuvat toisistaan erilleen), mutta koska en halua lopettaa tätä onnettomasti enkä tiedä mitä tuon jälkeen olisi tapahtunut, jätettäköön kertomus suhteen onnelliseen alkuun.

Surullisia uutisia

Sain viimeinkin pitkään kaipaamani uuden tietokoneen, jolla Sims pyörii paljon entistä paremmin. Nyt kun vihdoin piiitkään kestäneen säätämisen jälkeen sain Simsin ja ylipäätään koko tietokoneen toimimaan, ilmeni ikävä seikka: en jostain syystä saa vanhoja tallennuksiani siirrettyä tähän. Ikävä kyllä Solaniemelle on siis heitettävä hyvästit. Jos jotakuta kiinnostaa, voin lyhyesti kertoilla hahmojen varalle suunnittelemiani kohtaloita, mutta kunnon jaksoja ei enää ole luvassa.

Kiitoksia kaikille lukijoille menneestä! Kiitoksia kärsivällisyydestänne jaksojen viipyessä ja kiitos mukavasta palautteestanne! Ilman teitä tätäkään vähää ei olisi olemassa.

Osa 6: Rakas Maria

Rakas Maria,

tiedän kyllä, ettei minulla ole oikeutta kutsua sinua näin. Sitä sinä minulle kuitenkin olet, ja koska kirjoitin tämän kirjeen kertoakseni totuuden, haluan pysyä totuudessa loppuun asti. Pyydän ettet loukkaannu.

Sinä et varmaankaan enää muista ensitapaamistamme, mutta minä taas en ole voinut unohtaa, en sitä eikä sinua. Siitä hetkestä valloitit mieleni, ajatukseni ja uneni. Vain tähdet taivaalla tietävät, kuinka kovasti minä olen yrittänyt unohtaa sinut.

Kuinka toivottomasti.

Jotta pääsisin edes jonkinlaiseen rauhaan itseni kanssa, haluan pyytää sinulta anteeksi tekojani ja yrittää kertoa niille jonkinlaisen selityksen, vaikken sitä oikein itsekään tiedä. En kirjoita tätä voittaakseni sinut takaisin, sillä tiedän menettäneeni rakkautesi. En edes pyydä sinulta vastausta, vaan ainoastaan sitä, että luet ja yrität ymmärtää. Ehkä jopa voisit antaa anteeksi.

En tiedä oletko lukenut...


Maria luki saamaansa kirjettä sekavien tunteiden vallassa. Tunnistettuaan käsialan hänen olisi tehnyt mieli hävittää se suoraan, mutta toisaalta hän halusi kuitenkin tietää, miksi mies näinkin pitkän ajan jälkeen kirjoitti hänelle jälleen.

Kirje oli neljä sivua pitkä ja ilmeisen rehellisesti kertoi tapahtumat, jotka johtivat tuohon onnettomasti päättyneeseen iltaan. Tällä kertaa sen lopusta löytyi sitä paitsi jotakin, mitä tämän ei-enää-niin-salaperäisen ihailijan kirjeissä ei aiemmin ollut ollut.

- Erno Vihervaara? Erno Vihervaara! Eihän se mitenkään... vai oliko se todella hän? Mitä ihmettä sille miehelle on tapahtunut? Hänhän näytti... ei enää niin...

Ajatukset risteilivät tytön päässä. Hänen täytyi myöntää, ettei ollut kiinnittänyt mieheen koskaan pahemmin huomiota. Maria yritti ajatella sen johtuvan ujoudesta, mutta totuuden nimissä on myönnettävä, että ei ulkonäkökään - se entinen siis - kovasti vetänyt puoleensa. Hänhän ei ollut edes tajunnut, ettei miestä ollut näkynyt kirjakaupassa moneen kuukauteen! Olihan hän itsekin käynyt siellä harvemmin viime aikoina, mutta ei kai se nyt sattumaakaan voinut olla, etteivät he olleet koskaan kohdanneet. Ja tarkemmin kun mietti, niin Aila oli kyllä tainnut mainitakin joskus, ettei ollut nähnyt Ernoa pitkään aikaan. Hänenkö takiaan..?

Lopulta Maria heitti kirjeen lipaston laatikkoon ja päätti keskittyä muihin asioihin. Joonas oli kutsunut hänet illalla syömään ravintola Torniin, ja sitä ennen pitäisi vielä ehtiä pestä astiat ja lajitella pyykki.

*****

Routajärven perheessä oli juhlan paikka, pikkuinen Olavi nimittäin juhlisti ensimmäistä syntymäpäiväänsä. Huonosta alusta huolimatta poika oli kasvanut ja kehittynyt hyvin. Kävelemään hän ei ollut vielä oppinut, mutta joitakin sanoja tuli jo.

Syntymäpäiväkakun jälkeen Oskari viihdytti lapsia olohuoneen puolella kertomalla ja näyttelemällä keksimäänsä tarinaa sinitäpläisestä porosta. Verna seuraili ilonpitoa keittiön siivouksen lomassa ja kehitteli mielessään puhetta miehelleen.

Asiat Olavin kanssa olivat sujuneet heidän pelkojaan paremmin, joten hän oli päättänyt vaikka kiristää Oskarilta luvan palata töihin osa-aikaisena. Poika alkoi jo olla sen ikäinen, että pärjäisi varmasti jokusen tunnin hoitajan kanssa. Olihan se toki ihanaa seurata ja tukea lasten kasvua, mutta joskus vain tuntui siltä, kuin seinät olisivat kaatumassa päälle. Mitä pitempään hän oli ollut töistä pois, sitä enemmän hän sinne kaipasi ja sitä ahdistavammalta kodin pieni piiri tuntui.

Pitkään Verna oli tuntenut huonoa omatuntoa ajatustensa tähden. Lopulta hän oli uskaltautunut kirjoittamaan niistä eräälle vanhalle ystävälleen, neljän lapsen äidille. "Jos äiti ei ole onnellinen, ei lapsikaan ole. Sinä et voi elää vain lastesi kautta." tämä kirjoitti vastauksessaan. Nämä kaksi lausetta saivat Vernan tekemään päätöksensä, ja tuohon päätökseen saisi Oskari luvan suostua.

Lasten siirryttyä Nukkumatin hoiviin Verna pyysi Oskarin istumaan viereensä sohvalle.
- Meidän pikkuisestamme on jo tullut iso poika, Verna aloitti varovasti.
- Niinpä onkin, Oskari hymyili. - Tuskin menee enää pitkään, kun poika jo juosta viipottaa ympäri asuntoa.

- On kyllä aivan valtavan hienoa, että hän on voinut noin hyvin, vaikka lääkärit silloin aluksi kovasti varoittelivatkin.
- Olemme olleet todella onnekkaita. Mutta kyllä sinulle, Verna, kuuluu suuri kiitos asiassa, niin hyvin olet pojasta huolen pitänyt.
- Oikeastaan siitä puheenollen, Verna aloitti, mutta oikeita sanoja ei sitten meinannutkaan millään löytyä. Hän kun tiesi, että Oskari ei varmasti innostuisi ajatuksesta, ei sitten ollenkaan. Kaikki valmiit suunnitelmat katosivat päästä kuin Senjan ponnarit laatikostaan ja Verna jäi istumaan hiljaa.

Jos hän kuitenkin vielä yrittäisi? Kyllähän hän lapsiaan rakasti, enemmän kuin mitään muuta. Kuinka kauan Senjakaan enää haluaisi pukeutua keijuksi tai pyytäisi häntä letittämään tukkansa? Entä Olavi sitten? Jos hän nyt lähtisi töihin, niin luultavasti joku toinen saisi olla todistamassa hänen poikansa ensiaskelia, kaikesta muusta puhumattakaan. Poikahan ei edes muutamaa sanaa lukuunottamatta puhunut vielä. Mitä jos hoitaja olisi yhtä hirveä kuin Senjalla aikoinaan? Jos Olavi vaikka saisi kohtauksen ja lapsenvahti vain torkkuisi tv:n äärellä? Tai jos...

- Kulta? Oskari kysyi varovasti. - Onko kaikki kunnossa?
- Minä... Ei, kaikki ei ole kunnossa, Verna huokaisi ja sai lopulta puettua sanoiksi sisälleen pakkautuneen ahdistuksen.

Oskari kuunteli hiljaa vaimonsa vuodatuksen ajan ja avasi suunsa vasta, kun oli aivan varma, että kaikki oli sanottu.
- Mikset sinä ole puhunut mitään tästä? hän kysyi varovasti. - Sinä hymyilet aina niin kauniisti minun kotiin tullessani ja lapset ovat vaikuttaneet niin onnellisilta, että minä en lainkaan arvannut... Anna anteeksi, olisihan minun kai pitänyt huomata edes jotain. Jospa me hankkisimme apua tänne kotiin, niin sinun ei tarvitsisi kantaa kaikkea vastuuta yksin?
- Itse asiassa minä olin ajatellut, että voisimme hankkia lastenhoitajan. Minä haluaisin palata töihin.

- Töihin? Mutta Olavi...
- Ei tietenkään kokopäiväisesti vielä näin aluksi, Verna kiirehti selittämään. - Ajattelin, että voisin tehdä puolta päivää muutamana päivänä viikossa. Kyllä Olavi varmasti sen aikaa pärjäisi täällä hoitajan kanssa. Ja tällä kertaa käytämme vähän enemmän aikaa, jotta löydämme kunnollisen hoitajan. Mielellään vaikka jonkun, jolla on kokemusta sairaista lapsista.
- Ehkä... Olavi yritti sanoa väliin.
- Minä olen jo puhunut vanhan pomoni kanssa, Verna jatkoi antamatta miehelle suunvuoroa. - Hänelle järjestely kuulemma sopisi ihan hyvin. Voisin aloittaa jo kuun vaihteessa, jos vain saamme hoidettua järjestelyt siihen mennessä.

- Kuun vaihteessa! Verna, minä tarvitsisin kyllä vähän miettimisaikaa.
- Minä en! Verna lopulta puuskahti. - Etkö ymmärrä, ei minusta vain ole kotiäidiksi. Jos et halua vieraita hoitamaan lapsiamme, niin jää sitten itse kotiin heidän kanssaan! Kyllä minä saan meille elannon hankittua.

Oskarista tuntui, kuin joku olisi heittänyt kylmää vettä hänen niskaansa. Heidän elämänsähän oli ollut mitä parhaiten: ihanat lapset, riittävä varallisuus, onnellinen avioliitto ja turvallinen koti, josta käsin Verna ei päässyt paljastamaan heidän olinpaikkaansa väärille henkilöille. Ei hänellä kuitenkaan ollut muuta vaihtoehtoa kuin suostua. Ei sillä, etteikö hän olisi voinutkin jäädä kotiin lastensa kanssa, mutta osa-aikaisena Verna ei varmaankaan ehtisi saada yhtä paljon vahinkoa aikaan kuin siinä tapauksessa, jos koko heidän toimeentulonsa olisi kiinni vain hänen töistään.
- Hyvä on. Ryhdytään huomenna etsimään lastenhoitajaa.

*****

Maria lueskeli päivän lehteä ja hymyili kuullessaan alakerrasta kantautuvaa pauketta. Oli se vaan hyvä, että hän oli saanut järjestettyä Mirellalle ne hartaasti toivotut rummut. Ei sillä, että hän olisi erityisemmin nauttinut tuosta päivittäin kuuluvasta melskeestä, mutta pääasia, että sisko oli onnellinen. Tästä alkoi sitä paitsi jo tulla melko taitavakin, ainakin Marian omasta mielestä. Jos soitto alkoi häiritä liikaa, aina saattoi mennä Ailan kirjakauppaan tai Joonaksen luo, tai sitten Joonaksen kanssa jonnekin ulos.

Niin, Joonas. Että joku voikin olla niin täydellinen! Joonaksen kanssa saattoi saada aikaan mielenkiintoisen keskustelun mistä vain, hän oli huomaavainen ja kohtelias, mutta silti tällä oli aina valmiina joku nokkela heitto Marian huvitukseksi. Joonas rakasti opettajan työtään ja hän oli siinä niin hyvä, että toisinaan Maria ei voinut kuin ihmetellä. Mirellakin sitä paitsi tykkäsi miehestä kovasti. Ja mikä parasta, tämä toivoi elämältä samoja asoita kuin hänkin: kaunista omakotitaloa vähän kauempaa kaupungin melskeestä (valkoiset lautaseinät, punainen katto ja suuri piha hedelmäpuineen ja kasvimaineen), avioliittoa (vasta sen jälkeen yhteinen koti) ja lapsia (kaksi tyttöä ja kaksi poikaa). He eivät sitä paitsi olleet vielä kertaakaan edes riidelleet! Jos tämä ei ollut rakkautta, niin mikä sitten?

Mirella oli aluksi kolistellut rumpujen kanssa vähän aikaa päivässä, jotta Maria ei kuvittelisi hänen olleen tyytymätön kalliiseen lahjaansa. Vähitellen pakkopulla oli kuitenkin alkanut oikeasti kiinnostaa, ja nyt hän jo ihan tosissaan harjoitteli pyrkien parempaan ja parempaan. Jos sitä vaikka pääsisi jossain vaiheessa soittamaan johonkin bändiin tai vaikka perustaisi ihan oman. Jessiä voisi pyytää soittamaan bassoa ja Saraa koskettimiin... Sillä kyllä oli jo bändi, mutta voisi sitä silti kiinnostaa. Kitaristin varmaan tarvitsisi vielä ainakin, mutta ketään sopivaa ei oikein tullut mieleen.


Aaroa Mirella oli kieltäytynyt ajattelemasta. Ikävä kyllä päätös ei vain aina pitänyt kovin hyvin. Häntä ärsytti, että poika oli voinutkin olla niin välinpitämätön. Ei sillä, että Mirella olisi yrittänyt enää olla missään tekemisissä tämän kanssa! Silti hän toisinaan kuvitteli saaneensa Aaron kiinni kesken katseen ja sitten ajatus taas karkasi luvattomille teille.

*****

Oskari jäi vielä istumaan itsekseen olohuoneeseen vaimonsa mentyä nukkumaan. Vernaa täytyisi jotenkin estää ryhtymästä politikoimaan liian näkyvästi, mutta kuinka ihmeessä se onnistuisi? Toistaiseksi tämä onneksi tyytyi olemaan töissä vain osa-aikaisesti, mikä varmaankin toimisi ainakin kohtuullisena esteenä puolueen arvoasteikossa ylenemiselle. Oskari kuitenkin aavisteli, että oli vain ajan kysymys, milloin Verna ei enää tyytyisikään puolittaiseen työntekoon. Jotain olisi keksittävä.

Ihan ensimmäiseksi mies päätti ottaa selvää, keillä puolueessa oli tällä hetkellä eniten vaikutusvaltaa. Ehkäpä heidän avullaan löytyisi ratkaisu. Oskaria itseäänkin inhotti tämä tällainen vaimon selän takana vehkeily, mutta toinen vaihtoehto olisi tunnustaa Vernalle kaikki. Sitä hän taas ei mitenkään voisi tehdä, koska olisi hyvinkin mahdollista, että sen jälkeen hän saisi sanoa hyvästit perheelleen. Hän oli kerran mennyt valitsemaan tämän polun, eikä siltä ollut enää takaisin kääntymistä.

*****

- Johtuuko se vain minusta vai oletko tänään vieläkin kauniimpi kuin yleensä? Joonas virnisti Marian riennettyä avaamaan oven tälle.
- Eiköhän se sinusta johdu, näkösi on varmaan heikentymässä, Maria naureskeli takaisin. - Odota hetki, niin käyn vielä hakemassa huivin mukaani varmuuden vuoksi.

Maria riensi huoneeseensa ja avasi lipaston laatikon. Päällimmäisenä ei ollutkaan huivi, jota hän oli hakemassa, vaan aiemmin päivällä sinne hylätty kirje. Käsi pysähtyi kesken liikkeen ja tyttö jäi tuijottamaan osoitettaan kuoren päällä muistamatta enää lainkaan luvanneensa viipyä vain hetken. Kaikkien näiden kuukausien jälkeen hän oli vihdoinkin saanut kuulla totuuden asiasta, joka oli kiusannut häntä tavalla tai toisella jo lähes vuoden ajan.

Joonaksen huuto eteisestä herätti Marian takaisin ajatuksistaan.
- Löytyi! Nyt voidaan lähteä.

- Oletko huomannut, että meidän ensitreffeistämme on tänään tasan puoli vuotta? Joonas kysyi hymyillen heidän saatuaan ruoka-annokset eteensä.
- Onko siitä todella jo niin pitkä aika? Maria hämmästyi. - Mihin kaikki päivät oikein ovat karanneet?
- Niin se aika rientää kun on rakastunut, mies lausahti ja tarttui Marian käteen. - Tiedätkö, viimeiset kuusi kuukautta ovat olleet elämäni onnellisinta aikaa. Sinä olet ihaninta, mitä minulle on koskaan tapahtunut, enkä voi kuin ihmetellä, miten oikealta kaikki tämä tuntuu.

- Sinähän kuulostat ihan siltä, kuin olisit suunnitellut valmiin puheen tätä iltaa varten, Maria naureskeli hyväntuulisesti. -Eihän puolivuotispäivä nyt noin suuri tilaisuus sentään ole.
- Ehkä ei, mutta kosinta on. Maria, tulisitko vaimokseni?

Maria tunsi sydämensä jättävän lyönnin väliin. Olihan hän mielessään kuvitellut tämän hetken muutamankin kerran, mutta ei silti ollut osannut odottaa tätä. Ei ainakaan tänään, ei näin pian. Tuossa Joonas nyt kuitenkin istui vastapäätä odottaen hänen avaavan suunsa. Tietenkin odottavan hänen vastaavan myöntävästi.

Aivan liian monta ajatusta tulvehti taas Marian mieleen kerralla. Joonaksen hymy, tämän kädet hänen ympärillään, huulet huulillaan... Mirella, mitä hän tekisi Mirellan kanssa... Valkea puutarhan ympäröimä puutalo... Joonas saattamassa häntä kotiin koulupäivän jälkeen... Hän saisi järjestää häät... Jostain Ernon kirjekin onnistui tunkeutumaan keskelle kaikkea.

- Sinäkö ihan tosissasi kosit minua? Maria lopulta änkytti.
- No en kai minä tällaista nyt vitsilläkään heittäisi, Joonas sanoi hämmästyneen oloisena. - Sinähän näytät ihan seipään nielleeltä. Ajattelin, että olisit reagoinut vähän toisella tavoin.
- Voi, anteeksi. Mutta kun, Maria veti henkeä, - en tosiaankaan arvannut, että haluaisit mennä naimisiin näin pian. Puoli vuotta on kuitenkin vielä hirveän lyhyt aika ja kun Mirellakin pitää ottaa huomioon... Minä tarvitsisin ainakin vähän miettimisaikaa.

Joonas yritti hymyillä huolettoman oloisesti ja sanoi, että hänellä ei olisi mikään kiire ja tietenkin Mirellan kanssa pitäisi puhua asiasta. Kuitenkaan Maria ei voinut olla huomaamatta pettymystä miehen ilmeessä ja äänessä.

*****

Oskari istui kaupungin laitamilla sijaitsevan kahvilan nurkkapöydässä ja odotteli hermostuneena seuralaistaan saapuvaksi. Nyt hänellä saattaisi olla mahdollisuus vaikuttaa Vernan uran tulevaisuuteen, pitäisi vain saada esitettyä asiansa vakuuttavasti.
- Oskari Routajärvi? kuului naisen ääni hänen takaansa.

- Minä olen, Oskari kääntyi katsomaan ja ojensi kätensä. - Hyvää päivää.
- Hyvää päivää. Teillä oli kuulemma jokin ehdotus minulle.
- Ehkä se on ennemminkin pyyntö, ainakin vielä tässä vaiheessa.
- Vai niin. No, antakaapa kuulua.

- Minä olen ymmärtänyt, että teillä on puolueessanne melkoisesti vaikutusvaltaa.
- Olette ymmärtänyt aivan oikein.
- Pyytäisin teitä käyttämään sitä valtaanne, jotta Verna Routajärvi ei pääsisi puolueen arvoasteikolla liian korkealle.

- Vai Verna Routajärvi. Lienee jotain sukua teille?
- Vaimo itse asiassa.
- Vaimo? Mitäköhän mahtaa vaimoparka olla tehnyt, kun te noin lähdette hänelle kostamaan.
- Verna ei ole tehnyt yhtään mitään väärää, Oskari kiirehti vakuuttamaan, mutta lisäsi sitten kuitenkin. - Hän vain on vähän turhan kunnianhimoinen.
- Ja sekö ei sitten sovi teidän omiin suunnitelmiinne?
- Minulla on omat syyni olla toivomatta sitä. Eivät aivan yhtä itsekkäät kuin mitä varmasti kuvittelette.

- Tai sitten juurikin niin. No, minulla saattaisi olla mahdollisuuksia vaikuttaa asiaan. Olettaisin, että teillä on tarjota jotakin vastineeksi.
- Voisin tarjota teille rahaa, mutta se lienee turhaa. Ehkäpä teillä itsellänne on jokin ajatus mielessä.
- Saattaapa hyvinkin olla. Minä tarvitsisin luultavasti hyvää miestä eräässä projektissani. Mutta ei siitä sen enempää. Olisitteko valmis solmimaan sopimuksen ja tarjoutumaan käyttööni sitten, kun teitä tarvitaan?

Oskari nielaisi. Tällainen avoin sopimus kuulosti paljon hurjemmalta, kuin mihin hän oli varautunut. Toivottavasti kuitenkin vain kuulosti. Ehkä hänen mielikuvituksensa vain laukkasi hieman turhan lujaa, hän yritti rauhoitella itseään. Ei tässä tilanteessa sitä paitsi ollut paljon vaihtoehtoja. Augusta Aaltoniemi ei ollut sellainen nainen, jonka kanssa tehtiin kompromisseja. Joko hän olisi valmis pelaamaan tämän peliä tai sitten saisi unohtaa koko jutun.

Loppujen lopuksi Oskari oli kuitenkin valmis menemään pitkällekin suojellakseen perhettään.
- Olen.

*****

Solaniemeläiset saavat nyt jäädä selvittämään asioitaan seuraavaan jaksoon, sillä kuudes osa päättyy tähän. Kiitoksia kärsivällisyydestänne ja pahoitteluni hirvittävästä viivyttelystä (en kyllä uskalla mennä lupaamaan, että tahti tästä mitenkään muuttuisi).

Tällä kertaa haluaisin tiedustella teiltä inhokkihenkilöänne? Kuka hahmoista saa niskakarvasi nousemaan pystyyn tai nenän nyrpistymään? Ketä et kerta kaikkiaan voi sietää?

Loppuun vielä suuret kiitokset Annikaiselle, joka jälleen kerran jaksoi auttaa tämän tarinan kanssa!

Osa 5: Sydänsuruja

- Niinkö? Sepä hienoa! Ja kuinka pitkällä raskaus on?

---

- Aivan. Kiitoksia tiedosta! Toimitan palkkiosi saman tien.

---

- Hyvä, kuulemiin!



Augusta käveli kohti ruokasalia, missä Ellen oli parhaillaan aamupalalla. Vanhempi nainen katseli tarkkaavaisesti tyttärensä aamiaisen sisältöä. Nyt tämä sitten söi kahden edestä. Kuinkakohan kauan tyttö meinasi pitää asian salaisuutena?

Augusta päätti olla toistaiseksi ottamatta asiaa puheeksi. Ehkäpä hänen olisi helpompi toteuttaa suunnitelmansa, kun tytär ei vielä tiennyt hänen tietävän.

*****

Vihdoinkin koitti se suuri päivä, kun pikkuinen Olavi pääsi kotiin kaikkien sairaalassa vietettyjen viikkojen jälkeen. Senja oli aivan innoissaan veljestään eikä tuntunut lainkaan kyllästyvän tämän viihdyttämiseen.


Perheen naisväen mentyä jo nukkumaan Oskari kuljeskeli ympäri hiljaista taloa pienen poikansa kanssa. Toisaalta hän oli valtavan kiitollinen, että lapsi oli elossa ja kotona, mutta toisaalta huoli kaihersi hänen sisimpäänsä.

Sairaalassa oli selvinnyt, että Olavilla oli epilepsia. Poika ei välttämättä koskaan tulisi saamaan kohtausta, mutta mahdollisuus siihen oli kuitenkin, joten isää pelotti lapsensa tulevaisuus. Eikä epilepsia sitä paitsi ollut ainoa mitä pelätä, keskoslapsella kun saattaisi ilmetä vaikka minkälaista vaivaa myöhemmällä iällä. Puhumattakaan sitten Oskarin itsensä aiheuttamasta uhasta.


- Älä pelkää pikkuinen, kyllä me pidämme sinusta huolen vaikka mikä tulisi, Oskari jutteli hiljaa itseään rauhoittaakseen. - Isi ei anna mitään pahaa tapahtua sinulle tai siskolle tai äidille. Lupaan sen.

*****

Maria oli juuri ja juuri saanut pidettyä itsensä kasassa kotimatkan ajan, mutta päästyään oman huoneensa rauhaan tyttöparka ei enää voinut pidättää kyyneliä. Kuukausien jännityksen laukeaminen valtavaan pettymykseen oli vain yksinkertaisesti liikaa.


Sillä välin toisella puolella Solaniemeä Erno Vihervaara istui synkissä mietteissä talonsa portailla. Hän ei voinut käsittää tapahtunutta. Oli kuin joku muu olisi ottanut hänestä vallan ja käskenyt suoltaa hirveitä valheita. Toimitusjohtaja, 300-neliöinen talo, ulkomaanmatkoja, mitä kaikkea hän olikaan väittänyt. Eihän hän ollut koskaan astunut jalallaan kotimaansa ulkopuolelle! Ja tämä talo, kaukana luksuslukaalista! Ja olisihan hänen sitä paitsi pitänyt ymmärtää, ettei moinen rehentely tehoaisi Marian kaltaiseen naiseen.

Mitä kaikkea hän oikeasti olisikaan halunnut sanoa! Kertoa Marialle, kuinka tämän hymy joka kerta sai hänen sydämensä sykähtämään onnesta, kuinka hän ihaili nuoren naisen rohkeutta ottaa vastuu pikkusisaresta ja kodista ja kuinka tämän kauniit silmät olivat lopullisesti lumonneet hänet. Kuinka hän jo vuosia aikaisemmin oli nähnyt Marian unissaan niin voimakkaana, että se kaikki oli ollut pakko kirjoittaa kirjaksi.


Erno asteli surullisena sisälle. Sieltä löytyi ainakin yksi naisenpuoli, joka välitti hänestä. Fellan seuraan hänen oli ilmeisesti tyytyminenkin, Maria kun oli varmasti menetetty iäksi. Eihän hän voisi kertoa totuuttakaan, koska valehtelijaa nyt kukaan ei ainakaan haluaisi.

*****

Vernasta oli nyt sitten tullut täysipäiväinen kotiäiti. Päivät täyttyivät Olavin ruokahetkistä...


... ja vaipanvaihdoista.


Senja vaati myös oman osansa huomiosta. Tyttö kaipasi usein apua kotitehtäviensä kanssa ja tietysti piti myös huolehtia, että tämä ehti ajoissa kouluun puhtaat vaatteet päällä.


Kouluasioiden lisäksi piti sitten vielä valvoa, että Senja harjoitteli soittoläksynsä. Vaikka tyttö oli itse pyytänyt päästä pianotunneille, ei koskaan silti olisi muka ollut hyvä aika harjoittelutuokiolle.


Päivän kiireiden jälkeen väsynyt äiti ei saanut edes yöllä levätä. Olavia vaivasi koliikki, joten tämä herätti Vernan monta kertaa yössä.


Oskarilla oli niin hyvät unenlahjat, että hän harvemmin ehti havahtua pojan itkuun. Kotiäitinä vauvan hoito oli sitä paitsi pääasiassa muutenkin Vernan vastuulla, pitihän Oskarin saada nukkua työpäivää varten. Ei auttanut valittaa väsymystä.


Niin äiti kulki pitkin taloa itkevää lasta hyssytellen, vaikka usein olisi tehnyt mieli vain itkeä itsekin.


Ja juuri kun sai lapsen rauhoittumaan sänkyynsä ja itse käperryttyä peiton alle...


... se alkoi taas.

*****

- Muistathan, että minulla on synttärit kohta, Mirella tokaisi siskolleen eräänä aamuna juuri ennen töihin ja kouluun lähtöä.
- Totta kai, enhän minä nyt sinun juhlapäivääsi unohtaisi! Maria vakuutteli. - Onko sinulla jokin erityinen lahjatoive?
- Itse asiassa on. Haluaisin rummut.


- Rummut! Oletko ihan tosissasi? Maria nieleskeli.
Pikkusisko nyökytteli innoissaan.
- Tiedäthän, että olen siinä koulun bändikerhossa. No, yhden bändin rumpali on muuttamassa tämän vuoden jälkeen pois, joten ne tarviisi uuden soittajan. Minä ajattelin, että voisin ruveta siihen. Sitä varten pitäisi vaan olla omat rummut.


- Voi Mirella-kulta! Ei meillä mitenkään ole varaa ostaa rumpuja, nehän maksavat monta tonnia! Olen kauhean pahoillani, mutta ei se taida oikein onnistua. Ehkäpä voisit harjoitella koululla?
- Niin kai sitten täytyy, Mirella tokaisi masentuneena. - Minä menen ulos odottamaan bussia.

Mariasta tuntui kauhean pahalta. Mirella tuntui kerrankin olevan tosissaan innostunut jostain muustakin kuin vaatteista tai pojista, hänhän ei ollut jättänyt väliin yhtäkään bändikerhon kokoontumista. Ja sitten tuon innostuksen kohteen täytyi olla niin tuhottoman kallis! Syntymäpäiviin oli vielä niin lyhyt aikakin, ettei hän millään saisi rahaa kokoon säästämällä.


Sitten Maria kuitenkin keksi ottaa yhteyttä sukulaisiin. Jospa nämä haluaisivat auttaa. Jos tarpeeksi moni osallistuisi, niin ehkäpä hän voisi sittenkin toteuttaa Mirellan toiveen. Maria tarttui puhelimeen ja näpytteli isoäidin numeron.

*****

Augustan suuri suunnitelma oli antaa Ellenille lääkeainetta nimeltä metenamiinihippuraatti tämän huomaamatta. Hän oli ottanut selvää, että se ei vahingoittaisi sikiötä, mutta aiheutti usein sivuoireena pahoinvointia. Ellen oli lapsesta asti ollut melko herkkä lääkeaineille, ja nyt kun hän oli vielä raskaanakin, Augusta luotti siihen, että tytär saisi kärsiä kunnolla.

Kuulostaa kostonhimoiselta, mutta Augustalla oli omat järkisyynsä. Kärsimystä tarvittiin, jotta tulevat vanhemmat eivät voisi lähteä perustamaan omaa kotia. Jos Ellen voisi jatkuvasti pahoin, ei hän jaksaisi käydä töissä. Jonkun olisi kuitenkin hyvä olla hoivaamassa häntä tarpeen tullen, ja Gabriel se ei tietenkään voisi olla, jonkunhan oli hankittava elanto. Siispä jos he olivatkin ajatelleet poismuuttoa, jättäisivät he varmasti tämän vaihtoehdon pois laskuista.


Hyvissä ajoin ennen kuin aikoi kysyä Elleniltä raskaudesta Augusta alkoi järjestää jokapäiväisiä teehetkiä tyttärensä kanssa, yleensä silloin, kun Gabriel oli poissa. Näin hänen oli helpompi saada sujautettua tyttärelleen oikea kuppi.


Ja eihän siinä pitkään mennyt, kun Ellenin lievä aamupahoinvointi kehittyi kokopäiväiseksi oksetukseksi ja heikotukseksi.

*****

Mirella alkoi olla varma, että Aaro oli joko homo tai sitten todella pahasti ujo, kun tämä ei ollut vieläkään osoittanut kiinnostusta häneen, vaikka erosta Orlandon kanssa oli jo ainakin viikko. Siispä hänelle ei enää jäänyt muita vaihtoehtoja kuin ottaa asia puheeksi itse.


Eräänä päivänä nuorisotalolla Mirella sitten tunsi tilaisuutensa koittaneen, Aaro nimittäin istuskeli sohvalla televisiota katsellen ja kerrankin ilman kavereitaan. Mirella asettautui viereen.
- Moi Aaro!


Poika käänsi päänsä Mirellaa kohti.
- Ai moi, tämä tokaisi ja kääntyi takaisin televisioon päin. Mirella tunsi pientä hämmennystä pojan välinpitämättömyydestä, mutta jatkoi kuitenkin sinnikkäästi.
- Mitä sä katot?


Tällä kertaa poika ei edes kääntänyt päätään.
- Jotain sarjaa, emmä tiiä mikä tää on. Ei oo parempaakaan tekemistä.
- Ai. No mä tiiän sulle parempaa tekemistä, Mirella hymyili. - Lähde mun kanssa kahville.
- Kiitti vaan, mutta mä en juo kahvia.
- No ei sun nyt pakko ole just sitä kahvia juoda. Mä siis tarkoitin ihan treffejä.


Nyt Aaro sentään vaivautui katsomaan Mirellaan päin.
- Ai jaa. Kiitti mutta en mä taida jaksaa.
- No voidaan me mennä toistekin, Mirella yritti vielä.
- Enpä tiiä. Tuskin.


Mirella oli tyrmistynyt. Ei kukaan voinut niin ujo olla, ettei uskaltaisi edes pyydettäessä lähteä treffeille! Sitten ei kai jäänyt enää jäljelle kuin yksi vaihtoehto.
- Siis oletko sä nyt sitten kuitenkin homo?


Aaro tyrmistyi.
- Mistä ihmeestä sä tuollaista olet saanut päähäsi? En todellakaan ole homo!
- No mikset sä sitten lähde?


- Ei mua vaan kiinnosta, Aaro sanoi ja kääntyi liittyäkseen viereen tulleen nuoriso-ohjaajan ja jonkun Mirellalle tuntemattoman tytön väliseen keskusteluun paikallisen kahvin mausta.

*****

Augustalla oli määrä olla tapaaminen erään vanhan ystävänsä kanssa lounaan merkeissä, mutta tämä soittikin aivan viime tipassa ja peruutti tapaamisen, koska oli saanut ruokamyrkytyksen pilaantuneesta kaviaarista. Augusta oli siis vähän huonolla tuulella päiväohjelmansa muututtua. Kotiin palatessaan hän kuitenkin löysi jotakin, mikä piristi mielialaa hetkessä: tytär oli nukkumassa olohuoneen sohvalla keskellä kirkasta päivää. Nyt hänellä olisi tilaisuutensa.


- Ellen! Oletko sinä nukkumassa?
- Mmh... tytär mumisi unissaan, kunnes tajusi tilanteen. - Äiti! Minä... taisin tosiaan torkahtaa.


Augusta istuutui tyttärensä viereen ja asetteli kasvoilleen huolestuneen ilmeen.
- Oletko sinä nyt aivan kunnossa? Olet ollut niin väsynyt viime aikoina ja jotenkin kovin huonovointisen oloinen. Ettet vain olisi sairas?
- Minä... tuota... me oikeastaan sovimme Gabrielin kanssa, että kertoisimme sitten yhdessä, mutta kun nyt kerran kysyit, niin... minä odotan lasta.


- Mutta sehän on ihan valtavan hienoa, Augusta huudahti iloisesti ja taputti tytärtään olkapäälle. - Ikävämpi tietysti, että jos raskautesi on yhtään samanlainen kuin minun, niin saat kyllä varautua yhdeksän kuukauden mittaiseen sairasteluun. Minähän en sinua odottaessani voinut oikeastaan ollenkaan poistua talosta. Onneksi meillä oli sentään varaa palkata hoitaja tänne kotiin, koska muuten olisin saanut viettää koko sen ajan sairaalalevossa.

Augustan kertoma ei itse asiassa pitänyt lainkaan paikkaansa, hän oli pientä alkuraskauden pahoinvointia lukuunottamatta voinut oikein hyvin. Tällä tavoin hän ajatteli kuitenkin saavuttavansa enemmän vaikutusvaltaa raskauteen liittyvissä asioissa, olihan hänellä muka kokemusta entuudestaan. Ellen kertoi todellakin voineensa erittäin pahoin jo viikkoja ja joutuneensa lopulta jättäytymään töistä sairaslomalle. Augustan suunnitelma toimi siis loistavasti.


Nyt kun raskaus oli paljastunut, Ellen vietti päivänsä hyvillä mielin lähinnä löhöten television tai kirjan parissa ja kävi vain välillä syömässä sen mitä pystyi. Hän hankki myös hyvin kiinteän suhteen talon kahteen vessanpönttöön.

Eräänä päivänä Ellenin makoillessa sängyssään lukemassa hänen äitinsä astui sisään vieraan naisen kanssa.
- Ellen, minä tulin siihen tulokseen, että varmistaaksemme sinun ja lapsen hyvinvoinnin olisi ehkä parasta, että meillä olisi täällä kotona ihan kunnon terveydenhuollon ammattilainen pitämässä sinusta huolta. Gabrielinkaan ei sitten tarvitsisi huolehtia sinun voinnistasi kesken työpäivänsä. Raijalla on vuosien kokemus kotisairaanhoidosta ja nimenomaan odottavista äideistä. Hän lupautui olemaan täällä meillä aina raskauden loppuun saakka.


Ellen oli kovin hämmentynyt, mutta toisaalta myös iloissaan. Nyt hänen ei tarvitsisi samalla lailla huolehtia lapsensa voinnista, kun talossa oli ammattilainen tarkkailemassa tilannetta. Sitä paitsi oksennettuaan muutaman päivän ajan ulos lähes kaiken mitä söi, hän oli jo pelännyt joutuvansa kohta sairaalaan. Niinpä hän tervehti hymyillen sairaanhoitajaa ja kiitti äitiään huomaavaisuudesta.
- No niin, Raija sanoi Augustan poistuttua, - Emmeköhän me sitten käy tuumasta toimeen. Jos rouva käärisi hihaa ylöspäin, niin mitataan ihan ensiksi verenpaine.

*****

Mirellalla saattoi olla epäonnea rakkaudessa, mutta Marialle elämä oli alkanut jälleen hymyillä. Joonas nimittäin oli soittanut ja kysynyt häntä ulos. Nuo kaksi olivatkin sopineet tapaavansa jo samana iltana. Sitä ennen Marian piti kuitenkin hoitaa vielä eräs asia.


Mirella oli tullut nuorisotalolta kotiin kiukkuisena kuin ampiainen, kuten hänen äidillään oli ollut tapana sanoa. Hän oli päättänyt olla itkemättä sellaisen typeryksen takia, joka ei ymmärtänyt hänen arvoaan ja yritti sen sijaan saada pahan olonsa purkautumaan rankan jumpan parissa. Musiikin pauhatessa kovalla hän ei lainkaan tajunnut alakerrasta kuuluvaa kolinaa ja puhetta.


Maria yritti huudella siskoaan alakertaan, mutta lähti sitten lopulta hakemaan tätä itse.
- Mirella, tuletko käymään alakerrassa, minun pitäisi näyttää sinulle yksi juttu.
- En nyt viitsi kun mulla on treeni kesken, sisko tiuskaisi äkäisenä.
- Tule nyt vaan. Ei siinä pitkään mene.
- No okei sitten. Käyn vaan pesemässä naaman ja kädet ensin.


Hetken kuluttua Mirella sitten raahusti alakertaan. Siellä odotti Maria ja... syntymäpäivälahjaksi pyydetty rumpusetti.
- No, kannattiko tulla? Maria hymyili iloisesti.


Mirella oli tyrmistynyt. Nythän koko rumpujuttu oli ihan turhaa, kun Aaro ei kuitenkaan halunnut olla hänen kanssaan. Mutta ei hän tietenkään voisi sanoa sitä siskolleen, joka oli tiukasta rahatilanteesta huolimatta halunnut toteuttaa hänen ainoa lahjatoiveensa.


Niinpä Mirella loihti kasvoilleen kauniin hymyn.
- No kannatti! Miten ihmeessä tämä on mahdollista? Sinähän sanoit, ettei meillä olisi varaa.
- Ei meillä ollutkaan, mutta mummot ja tädit ja setä halusivat osallistua lahjaasi. Sait sen vähän etukäteen, kun sieltä liikkeestä ei ole kotiinkuljetusta viikonloppuna. Mutta kokeile nyt ihmeessä!


Mirella otti kapulat käteensä ja kokeili lahjaansa siskon hymyillessä vieressä kuin Naantalin aurinko.
- Kuulostaa hienolta, Maria kehui. - Minun täytyy kyllä nyt valitettavasti lähteä, kun olen menossa Joonaksen kanssa ulos. Saat sinä sitten jäädä tänne rauhassa paukuttamaan. Hauskaa iltaa!
- Sitä samaa sinulle! Mirella toivotti siskolleen. - Joonas vaikuttaa kyllä tosi kivalta, joten sellainen siitä on varmaan tulossakin.


Ulko-oven kolahdettua Marian jäljessä Mirella lakkasi touhuamasta rumpujen kanssa ja vajosi istumaan lattialle. Kyyneleet alkoivat valua pitkin tytön poskia. Hän ei enää tiennyt mitä itkeä eniten, Aaron antamia pakkeja, siskonsa hyvää tarkoittavaa toimintaa vaiko rumpuja, joita hänen olisi nyt pakko opetella soittamaan ihan turhaan.


Siskonsa kurjuudesta tietämätön Maria sen sijaan vietti hauskaa iltaa. Joonas oli kuullut, ettei tyttö ollut vielä koskaan pelannut biljardia, joten tämä vaati saada opettaa sitä. Maria kyllä tiesi olevansa huono, mutta Joonas jaksoi kannustaa ja neuvoa, välillä hyvinkin kädestä pitäen, ja viimeisen pelin Maria jopa voitti. Se tosin taisi olla enemmän miehen ansiota kuin hänen itsensä, tämä kun ei lyönyt pallojaan yhtään Marialle antamiensa oppien mukaisesti...


Biljardin jälkeen pariskunta kävi vielä lasillisella samassa rakennuksessa sijaitsevassa kuppilassa ja vietti lopun iltaa jutellen kaikesta maan ja taivaan välillä. Kello oli jo yli puolen yön, kun nämä kaksi lähtivät yhteiselle kotimatkalleen.


Marian kotiportilla juttua olisi tuntunut riittävän vielä pitkäksikin aikaa, mutta kummallakin oli aikainen herätys seuraavana aamuna, joten vastahakoisesti he jättivät hyvästit. Maria tokaisi vielä Joonakselle, että seuraavalla kerralla tämä ei kyllä saisi hävitä tahallaan. Mies nauroi läpinäkyvyydelleen ja veti tytön lähelleen.
- Sinä olet niin uskomattoman suloinen, tämä lausui hiljaa ja sen jälkeen painoi hellän ja varovaisen suudelman Marian huulille. - Hyvää yötä kaunokainen!

*****

Näihin helliin tunnelmiin jätämme Solaniemen asukkaat taas hetkeksi. Tällä kertaa pyytäisin teiltä lukijoilta palautetta kuvista. Mikä kuva on mielestäsi onnistunein ja miksi? Saat toki valita useammankin suosikin. Ja muutakin palautetta otetaan toki ilolla vastaan.