Osa 4: Mirellan painajainen

Ajattelin kokeilla, johtuisiko kuvannäkymisongelmat tuosta taustasta, joten ulkoasu on nyt sitten erilainen kuin ennen. Toivottavasti selviäisi tällä, koska muuten taitaa olla pakko vaihtaa tämä Blogger johonkin toiseen. Siinä taas kestää reilusti yhden jakson korjausta pitempään, kun noiden vanhojen osien siirtäminen ei ole mikään ihan pikkujuttu. Jos kuvat eivät siis sinulla näy, niin kerro.

*****

Ellen ei olisi halunnut nousta sängystä ollenkaan. Hän oli luvannut Gabrielille puhua äidilleen tänään, mutta ei vieläkään tiennyt, mitä hänen oikein pitäisi sanoa. Jotain olisi kuitenkin tehtävä, mikäli hän halusi avioliittonsa pysyvän kasassa. Ja eihän hän itsekään tästä tilanteesta pitänyt. Häntä nolotti myöntää, mutta vaikka kuinka oli menestyvä 29-vuotias juristi, hän yhä edelleen pelkäsi äitiään.

Lopulta Ellen kuitenkin myönsi itselleen, että asia ei lykkäämällä paranisi ja nousi huokaisten pukeutumaan.

Augusta löytyi alakerrasta lukemassa kirjaa.

- Äiti, haluan puhua kanssasi.
- Ellen! Luulin, että olet jo lähtenyt töihin, vanhempi nainen sanoi hämmästyneenä.

- Tämän aamun asiakas peruutti illalla, joten menen vasta puolen päivän jälkeen.
- Ahaa. En muista sinun maininneen siitä eilen. No, mistä halusit puhua. Onko Gabriel tehnyt jotakin?

- Äiti, miksi sinun on aina oltava niin epäluuloinen häntä kohtaan? Ellen sanoi lopen kyllästyneenä aiheeseen. - Ei, Gabriel ei ole tehnyt mitään, mutta asiani liittyy kyllä häneen. Tai meihin molempiin.

Augustan suupielet kääntyivät hymyntapaiseen.
- Teille on siis viimeinkin tulossa lapsi! Kyllä se alkoi jo olla aikakin. Pelkäsin jo, että teissä on jotain vikaa, kun ette millään saa perijää alulle.
- Ei, tämä asia ei nyt koske lastakaan. Mitä jos nyt vain antaisit minun sanoa asiani loppuun asti keskeyttämättä!

Ellen alkoi yllättäen tuntea sisällään ärtymystä suunnattoman pakokauhun lisäksi.
- Asia on nyt niin, että meille ei ole tulossakaan lasta niin kauan kuin tilanne jatkuu tällaisena. Tämän talon ilmapiiri on täynnä vihaa, ja se on sinun aiheuttamaasi. Sinä komennat meitä kuin olisimme pikkulapsia, ja Gabrielia et edes teeskentele sietäväsi. Me päätimme, että jos tilanne ei tästä parane, niin muutamme pois. Omaan kotiin, joissa voimme tuntea olevamme täysivaltaisia aikuisia.

Augusta oli tyrmistynyt. Hänen hiljainen ja mukautuvainen tyttärensäkö nyt uhkasi hylätä äitinsä ja sukunsa vanhan kodin. Se ei kävisi päinsä. Augusta aikoi saada lapsenlapsensa, joten ilmeisesti nyt oli sitten pelattava heidän säännöillään. Vaikka kyllä hän tiesi, ettei tuollainen ajatus Ellenin päästä ollut lähtöisin. Gabriel se oli myrkyttänyt hänen tyttärensä mielen äitiään vastaan. Nyt olisi pelattava viisaasti.

- En lainkaan tiennyt, että tunsit noin. Myönnän kyllä, että en ehkä ole ollut kaikkein paras anoppi vävypojalleni, mutta en vain ole halunnut, että hän satuttaa sinua. Menitte niin yllättäen naimisiinkin, että en lainkaan ehtinyt tutustua häneen.

Ellen näytti epäuskoiselta.

-Ellen, minä pyydän anteeksi. En ole tarkoittanut, että asiat menisivät näin. Lupaan parantaa tapani, kerron sen Gabrielillekin. Pyytäisin, että ette jättäisi minua yksin tähän vanhaan taloon. Tämä on kuitenkin joskus oleva sinun omasi. Älä hylkää sukusi perintöä. Minä pyydän, Augusta sanoi lähes anelevalla äänellä ja yritti jopa tiristää pientä kyyneltä silmänurkastaan. Se ei aivan onnistunut, mutta pelkät sanat riittivät kuitenkin vakuuttamaan tyttären. Kuinka hänestä olikin tullut näin hyvä näyttelijä!
- Jos sinä todella lupaat noin, niin totta kai me jäämme, Ellen sanoi kostunein silmin. Kaikki olikin mennyt paremmin kuin hän oli osannut kuvitellakaan!

- Cézar, kuulitko mitä se heitukka sanoi? Augusta puheli myöhemmin ainoalle olennolle, jolle hän koskaan osoitti minkäänlaista hellyyttä. Valkoinen persialainen hyrisi hiljaa emäntänsä sylissä. - Tähän taloon ei kuulemma ole tulossakaan lasta! Tyttö on siis salaa käyttänyt ehkäisyä ja antanut minun kuvitella aivan muuta. Pöyristyttävää! Asialle on tehtävä jotain. Minun täytyy käydä hänen tavaransa läpi, jossain on varmasti kätkö. Toivottavasti Ellen syö pillereitä, ne on helppo vaihtaa joihinkin toisiin. Ja kunhan hän vain tulee raskaaksi, niin keksimme kyllä jonkin keinon pitää tytön täällä.

*****

Maria ei oikein tiennyt mitä ajatella. Hänen salainen ihailijansa aikoi ilmeisesti viimeinkin paljastaa itsensä. Mieheltä oli tullut kirje, jossa hän pyysi tätä varaamaan tietyn illan itselleen. Kaikki tarpeellinen selviäisi kuulemma myöhemmin, Mariaa pyydettiin ainoastaan pukeutumaan hienosti.

Olihan hän tätä odottanut ja toivonutkin, mutta kun tilanne nyt oli totisinta totta, hän huomasikin empivänsä. Entä jos mies osoittautuisi pettymykseksi, tai mikä vielä pahempaa, huijariksi? Ja toisaalta Marialla oli alkanut olla niin mukavaa Joonaksen kanssa, sekin tilanne voisi kehittyä vielä vaikka mihin. Polttaisiko hän kaikki sillat Joonakseen, jos nyt tutustuisikin tähän toiseen mieheen? Heillä ei kyllä ollut vielä ollut mitään puhetta suhteensa laadusta, eikä se edes ollut edennyt millään lailla fyysisemmälle tasolle. Ei hänellä siis periaatteessa ollut kyllä mitään velvollisuuksiakaan tämän suhteen. Silti Mariaa epäilytti.

- Kai minun täytyy vain uskaltautua tapaamiseen. Muuten se jäisi kaihertamaan kenties loppuelämäkseni, Maria lopulta päätti. -Eihän minun ole mikään pakko kohdata häntä uudelleen, ja yksinäisille paikoille en hänen kanssaan mene. Kunpa vain tietäisin, mitä perjantaina tapahtuu, niin osaisin paremmin varautua.

Mirella oli yhtä sekavien ajatusten vallassa kuin siskonsa. Ero Orladosta ei ollut sujunut kovin hyvin, ja nyt häntä pelotti. Mitä pojan uhkaus oikein tarkoitti? Olisiko parempi uskaltautua tämän kyytiin ja kenties selvittää asia, vaiko yksinkertaisesti linnoittautua sisälle? Jälkimmäistä vaihtoehtoa hän vain ei voisi jatkaa kovin kauaa, mikäli aikoi joskus päästä koulunsa loppuun. Tyttö tunsi puhtaan kauhun kuristavan sisuksiaan. Eihän hän loppujen lopuksi tuntenut Orlandoa paljoa pintaa syvemmältä. Ties mihin tämä halutessaan pystyisi.

- Mitä minun oikein pitäisi tehdä? Mirella parahti ja purskahti lopulta lohduttomaan itkuun pelosta ja väsymyksestä.

*****

Ellenin lähdettyä töihin Augusta aloitti perusteellisen etsinnän. Hän päätteli, että pillerien tai vähintäänkin jonkun viittauksen ehkäisymenetelmään oli löydyttävä tyttären ja vävyn makuuhuoneesta, koska muualla riski sen paljastumiseen olisi liian suuri. Nainen kävi läpi laatikot, sängynalusen, vaatekaapin ja jopa kaikki huoneesta löytyvät kirjat. Kun ensimmäinen etsintäkierros ei tuottanut tulosta, Augusta naputteli seinät, etsi reikiä patjasta, veti irti lipaston laatikot ja katsoi, irtoaisiko jokin vaatekaapin osa. Lopulta tärppäsi: tyhjennetyn korurasian sisältä kuului hentoa rapinaa, ja irtopohjan alta ne lopulta löytyivät.

Augusta kirjoitti ehkäisypillerien nimen muistiin, otti valokuvan niistä ja asetteli kaiken huolellisesti paikoilleen. Seuraavaan päivään mennessä hän oli hankkinut ulkonäöltään tarkat kopiot vaarattomia sokeripillereitä, jotka saivat korvata oikeat lääkkeet. Nyt ei enää auttanut muu kuin odotella, että luonto hoitaisi tehtävänsä. Sillä välin pitäisi saada vävypoikakin vakuuttuneeksi hänen muuttuneesta käytöksestään, ja kunhan tärppäisi, niin olisi aika siirtyä suunnitelman seuraavaan vaiheeseen. Ehkäpä olisi jopa hyvä lähteä vähäksi aikaa pois kotoa, jotta nuorelleparille jäisi varmasti riittävästi kahdenkeskistä aikaa.

*****

Mirella ei ollut saanut nukuttua yöllä kuin muutaman silmäyksen ajatellessaan, mitä Orlando oli hänen varalleen suunnitellut. Tyttö oli pitkän harkinnan jälkeen päättänyt uskaltautua tämän kyytiin, sillä ei halunnut suututtaa entistä poikaystäväänsä enää yhtään enempää.

Aivan liian pian Orlandon auto jo pysähtyikin talon edustalle renkaat ulvahtaen. Mirella laittoi taskuunsa kynäveitsen, nappasi mahdollisimman kovaksi pakkaamansa laukun käteensä ja lähti pamppailevin sydämin ulos.

Juuri ennen auton oven avaamista tyttö vielä sulki silmänsä ja heitti ilmaan toiveen siitä, että mitään kovin hirveää ei tapahtuisi. Miten monet kerrat hän olikaan saattanut kiivetä ajoneuvon kyytiin täysin tietämättömänä siitä, millainen hirviö sitä ajoi! Aiemmin Mirella oli vain ollut tyytyväinen siitä, että hän pääsi koulumatkansa tyylikkään ja mukavan auton kyydissä, mutta nyt hän olisi antanut lähes mitä vain saadakseen nousta tämän sijasta nuhjuiseen koulubussiin.

Nuoret eivät vaihtaneet matkan aikana sanaakaan. Perille päästyään Orlando käski tylysti Mirellan ulos autosta ja lähti kävelemään pihalle päin. Mirella ei uskaltanut muutakaan kuin seurata. Keskelle aukeaa päästyään Orlando aloitti yhtäkkiä rähisemään kovaan ääneen.

- Siis sä olet ihan hirveä mäkättäjä, mä en ymmärrä miten kukaan voi jaksaa tollasta ämmää! Koko ajan saa kuunnella sun valituksia siitä, miten sun tukka on huonosti tai tarviit uusia vaatteita tai kynsi on katkennu. Ei kukaan mies voi tollasta kestää! Sori vaan beibi, mutta tää meidän juttu on nyt ohi! Älä turhaan jää itkemään mun perään, koska mä en ota sua takasin.

Purkauksen lopuksi Orlando kääntyi kannoillaan, nyökkäsi lähellä oleville tytöille ja lähti lompsimaan kohti koulun ovea.

Mirella jäi tuijottamaan epäuskoisena pojan perään. Tuoko oli Orlandon kauhea uhkaus? Ja hän kun oli jopa varustautunut veitsellä! Niittykin tuli tuossa naureskelle kyselemään, mistä kohtauksessa oikein oli kyse, eikö Mirellan ollut vasta eilen ollut tarkoitus jättää poikaystävänsä.

Kuluneet vuorokauden jännitys ja pelko purkautuivat lopulta raikuvaan nauruun, josta ei meinannut tulla loppua millään.

Orlando sen sijaan yritti seinän vierellä näyttää niin huomaamattomalta kuin suinkin. Hän ei nyt kai sitten kuitenkaan ollut vaikuttanut ihan niin coolilta, kuin oli ajatellut.

*****

Maria oli lopettanut työnsä kahdelta ja valmistautunut siitä asti iltaa varten. Hän oli pitkän harkinnan jälkeen päätynyt kokopitkään vaaleanharmaaseen iltapukuun. Hiuksensa Maria kiharsi ja kokosi nutturaksi päälaelle, silmät saivat rajauksen ja luomiväriä, ja huuliin hän laittoi tilaisuutta varten hankkimaansa punaa.

- Olenkohan minä varmasti nyt laittautunut tarpeeksi hienoksi? Maria mietiskeli tarkastaessaan itseään peilistä noin kymmenettä kertaa. - Tai ei kai tämä vain ole liikaa? Voi, miksei se mies voinut paljastaa tapaamisesta yhtään enempää! Pitäisikö minun kuitenkin vaihtaa johonkin vähän vähemmän juhlavaan asuun?

Vaatteiden vaihtoon ei kuitenkaan ollut enää aikaa. Talon ulkopuolelle kuului pysähtyvän auto, ja Marian juostessa ikkunaan katsomaan, hän näki kadulla seisovan valtavan pitkän mustan ajoneuvon.

- Limusiini! Voi ei! Enhän minä yhtään tiedä, kuinka tuollaisten kanssa kuuluu toimia. Tummennetut ikkunat ja kaikkea! Mies kai sitten istuu tuolla takana, ei kai kukaan noita itse aja.

Marian pohtiessa pitäisikö hänen itse mennä autolle, kuljettajan paikalta nousi univormupukuinen mies, joka käveli hänen ovelleen. Marian avattua tämä mitä kohteliaimmin sanakääntein pyysi tätä mukaansa, saattoi autolle ja avasi takimmaisen oven. Auton takaosa oli tyhjä, ja Maria vajosi pehmeälle penkille jännityksen kipristellessä vatsassa. Hän ei ollut tajunnut kysyä kuljettajalta määränpäätä, joten enää ei auttanut muu kuin odottaa, mitä tuleman piti.

Matka ei ollut pitkä, ja pian auto jo pysähtyikin Solaniemen hienoimman ravintolan edustalle, missä kuljettaja tietenkin jälleen tuli avaamaan oven. Maria asteli hieman epätietoisena sisälle, missä ravintolapäällikkö tulikin saman tien vastaanottamaan hänet, ja ohjasi yksityissviitin puolelle.

Tilan ainoan pöydän ääressä istui vieraan näköinen mies. Huomatessaan Marian, tämä nousi, esitteli itsensä Eero Mustamäeksi ja pyysi Mariaa istuutumaan.

Maria oli kovin hämmentynyt. Kuka ihmeen Eero Mustamäki? Ei hän tuntenut ketään sen nimistä tai tuon näköistä ihmistä. Mitä tämä koko juttu oikein tarkoitti?

Mies istui vain paikoillaan, joten Maria yritti rikkoa hiljaisuuden kyselemällä edes joitain hänen mielessään pursuavista kysymyksistä. Hän sai tietää, että mies omisti elektroniikkaa myyvän ketjun, jonka toimitusjohtajana tämä myös työskenteli. Hän oli kuulemma kotoisin Mustalammelta, mutta asui nyttemmin Kaperissa, Solaniemen lähellä olevassa suuremmassa kaupungissa. Hän oli rakennuttanut sinne 300-neliöisen talon, mutta asui osan vuotta kakkosasunnollaan Solaniemessä. Tietenkin silloin, kun ei ollut kiertelemässä maailmalla.

- Tuo mieshän on aivan kamala rehentelijä, Maria ajatteli mielessään. - Hän sitä paitsi vastailee kysymyksiini ihan kummallisesti, kertoo ennemminkin sitä mitä haluaa, kuin sitä mitä minä yritän kysyä.

Näiden kahden keskustelu sujui kovin takellellen. Suurimman osan aikaa Eero vain istui hiljaa ja korkeintaan vastaili Marian hänelle esittämiin kysymyksiin. Maria oli yrittänyt kiertoteitse udella sitä, miten kummassa mies oli ottanut yhteyttä juuri häneen, mutta tämä ei vahingossakaan ottanut sitä puheeksi. Lopulta ei auttanut kuin kysyä suoraan.

- Niin, tuota... Satuin kai näkemään sinut jossakin kaupungilla ja kiinnitin huomioni sinun... kauniisiin silmiisi ja... siitä se sitten lähti, mies takelteli.

Maria tunsi suuttumuksen heräävän sisällään. "Satuin kai näkemään" ja "siitä se sitten lähti". Ja todella omaperäistä kehua kauniita silmiä. Tämä mieskö muka oli se, joka oli kirjoitellut hänelle niin kauniita viestejä? Hänhän ei edes muistanut heidän ensikohtaamistaan, vaikka kirjeissään väitti sen mullistaneen maailmansa! Ilmeisesti häntä siis kuitenkin oli jotenkin huijattu, vaikka Maria ei ihan ymmärtänytkään, mikä jutun juoni oli.

- Minä en nyt aivan ymmärrä, mihin sinä tällä oikein pyrit, Maria aloitti kylmän asiallisesti, - mutta et kai tosissasi voi kuvitella, että purematta nielisin kaiken tämän moskan, mitä minulle yrität syöttää? Kiitoksia vain "miellyttävästä" illasta, se saa nyt minun osaltani olla ohi. Älä turhaan lähde saattamaan, löydän kyllä kotiin yksinkin.

Niine hyvineen Maria marssi ulos ja jätti hölmistyneen miehen istumaan pöytään.

- Minun olisi vain pitänyt luottaa vaistoihini, Maria ajatteli pysähtyessään vetämään henkeä. - Olisihan kai liikaa toivottu, että kukaan enää nykyaikana olisi ollut tosissaan tuollaisessa asiassa.

Pieni kyynel pyrki kohti punattua poskea, mutta Maria pyyhkäisi sen päättäväisesti pois. Hänhän ei antaisi miehelle sitä iloa, että itkisi tämän tähden!

Sisällä Erno Vihervaara tuijotti kauhistunein ilmein seuralaisensa jälkeen sulkeutunutta ovea. Hän oli tainnut viedä uudistumisensa aivan liian pitkälle. Kaikki ne valheetkin, kuka ne hänen suuhunsa oikein oli syöttänyt? Miksei hän saanut sanottua yhtäkään niistä asioista, mitä hänen mielessään oikeasti liikkui? Ja nyt oli liian myöhäistä, Maria oli lähtenyt ja hän menettänyt mahdollisuutensa.

*****

- Saisinko tohtori Kiperälle, kiitos!

...

- Augusta Aaltoniemi täällä, hyvää iltapäivää. Onpa mukava kuulla ääntäsi, ystävä rakas!

- Niin, siitä on tosiaan pitkä aika. Meidän pitäisikin ehdottomasti tavata tässä joskus. Nyt minulla olisi kuitenkin tällainen pieni pyyntö. Melko arkaluontoinen asia...

...

- Minä olen lähdössä huomenissa erään toisen rouvan kanssa pienelle virkistysmatkalle erääseen kylpylään, mutta huomasin tässä juuri, että... Minua kun ovat viime vuosina vaivanneet nämä virtsatieinfektiot, ja nyt tuntuu, että sellainen olisi taas tulossa. Juuri ennen tuota matkaamme!

- Se on todellakin harmillista. En ehdi käymään siellä lääkäriasemallakaan enää tänään, joten ajattelin, että olisitkohan mahdollisesti voinut kirjoittaa minulle reseptin. Olen käyttänyt tätä lääkeainetta aiemminkin, ja se on toiminut oikein hyvin. Nimi on... Hetkinen... Metenamiinihippuraatti.

...

- Kiitoksia todella paljon! Olisikohan sitä samalla mahdollisuus laittaa vaikka pidempikin resepti, kun noita nyt tuntuu tulevan niin usein nykyään ja on kovin ikävä juosta aina lääkärissä sanomassa samat asiat?

- Kyllä kyllä, lupaan ottaa yhteyttä lääkäriin, jos niin käy.

...

- Kiitoksia kovasti! Tiesin, että sinuun voisi luottaa. Minäpä otan sinuun yhteyttä kunhan palaan matkaltani, niin tarjoan sitten illallisen ravintola Tornissa kiitokseksi vaivannäöstäsi.

- Älä nyt höpsi! Täytyyhän meidän päivittää kuulumisetkin. Mutta soittelen siitä sitten lähemmin. Kuulemiin!

- Voi Cézar kulta, et uskokaan miten valtavan hienon suunnitelman minä olen kehitellyt! Ellenhän ei minulle varmaankaan puhu, ennen kuin on välttämätöntä, mutta kunhan yhteyshenkilöni sairaalassa ilmoittelee vauvauutisista, niin voimme ottaa lääkkeen käyttöön. Sen jälkeen saan tyttäreni taas itselleni.

*****

Näihin jännittäviin juonitteluihin jätämme Solaniemen tällä kertaa. Edelleenkin kaipailisin saada jotakin kehittävää palautetta. Mistä et ole tarinan aikana pitänyt? Kuka henkilö vaikuttaa epäuskottavalta? Mikä kohtaus ei vain yksinkertaisesti ole toiminut lainkaan?

Pura tuntojasi ja anna palautetta mistä vain, mikä on herättänyt sinussa negatiivisia ajatuksia, oli se sitten pieni tai suuri asia. Vaikka en minä tietenkään kehujakaan kiellä, jos niihin aihetta sattuu löytymään. :)