Osa 6: Rakas Maria

Rakas Maria,

tiedän kyllä, ettei minulla ole oikeutta kutsua sinua näin. Sitä sinä minulle kuitenkin olet, ja koska kirjoitin tämän kirjeen kertoakseni totuuden, haluan pysyä totuudessa loppuun asti. Pyydän ettet loukkaannu.

Sinä et varmaankaan enää muista ensitapaamistamme, mutta minä taas en ole voinut unohtaa, en sitä eikä sinua. Siitä hetkestä valloitit mieleni, ajatukseni ja uneni. Vain tähdet taivaalla tietävät, kuinka kovasti minä olen yrittänyt unohtaa sinut.

Kuinka toivottomasti.

Jotta pääsisin edes jonkinlaiseen rauhaan itseni kanssa, haluan pyytää sinulta anteeksi tekojani ja yrittää kertoa niille jonkinlaisen selityksen, vaikken sitä oikein itsekään tiedä. En kirjoita tätä voittaakseni sinut takaisin, sillä tiedän menettäneeni rakkautesi. En edes pyydä sinulta vastausta, vaan ainoastaan sitä, että luet ja yrität ymmärtää. Ehkä jopa voisit antaa anteeksi.

En tiedä oletko lukenut...


Maria luki saamaansa kirjettä sekavien tunteiden vallassa. Tunnistettuaan käsialan hänen olisi tehnyt mieli hävittää se suoraan, mutta toisaalta hän halusi kuitenkin tietää, miksi mies näinkin pitkän ajan jälkeen kirjoitti hänelle jälleen.

Kirje oli neljä sivua pitkä ja ilmeisen rehellisesti kertoi tapahtumat, jotka johtivat tuohon onnettomasti päättyneeseen iltaan. Tällä kertaa sen lopusta löytyi sitä paitsi jotakin, mitä tämän ei-enää-niin-salaperäisen ihailijan kirjeissä ei aiemmin ollut ollut.

- Erno Vihervaara? Erno Vihervaara! Eihän se mitenkään... vai oliko se todella hän? Mitä ihmettä sille miehelle on tapahtunut? Hänhän näytti... ei enää niin...

Ajatukset risteilivät tytön päässä. Hänen täytyi myöntää, ettei ollut kiinnittänyt mieheen koskaan pahemmin huomiota. Maria yritti ajatella sen johtuvan ujoudesta, mutta totuuden nimissä on myönnettävä, että ei ulkonäkökään - se entinen siis - kovasti vetänyt puoleensa. Hänhän ei ollut edes tajunnut, ettei miestä ollut näkynyt kirjakaupassa moneen kuukauteen! Olihan hän itsekin käynyt siellä harvemmin viime aikoina, mutta ei kai se nyt sattumaakaan voinut olla, etteivät he olleet koskaan kohdanneet. Ja tarkemmin kun mietti, niin Aila oli kyllä tainnut mainitakin joskus, ettei ollut nähnyt Ernoa pitkään aikaan. Hänenkö takiaan..?

Lopulta Maria heitti kirjeen lipaston laatikkoon ja päätti keskittyä muihin asioihin. Joonas oli kutsunut hänet illalla syömään ravintola Torniin, ja sitä ennen pitäisi vielä ehtiä pestä astiat ja lajitella pyykki.

*****

Routajärven perheessä oli juhlan paikka, pikkuinen Olavi nimittäin juhlisti ensimmäistä syntymäpäiväänsä. Huonosta alusta huolimatta poika oli kasvanut ja kehittynyt hyvin. Kävelemään hän ei ollut vielä oppinut, mutta joitakin sanoja tuli jo.

Syntymäpäiväkakun jälkeen Oskari viihdytti lapsia olohuoneen puolella kertomalla ja näyttelemällä keksimäänsä tarinaa sinitäpläisestä porosta. Verna seuraili ilonpitoa keittiön siivouksen lomassa ja kehitteli mielessään puhetta miehelleen.

Asiat Olavin kanssa olivat sujuneet heidän pelkojaan paremmin, joten hän oli päättänyt vaikka kiristää Oskarilta luvan palata töihin osa-aikaisena. Poika alkoi jo olla sen ikäinen, että pärjäisi varmasti jokusen tunnin hoitajan kanssa. Olihan se toki ihanaa seurata ja tukea lasten kasvua, mutta joskus vain tuntui siltä, kuin seinät olisivat kaatumassa päälle. Mitä pitempään hän oli ollut töistä pois, sitä enemmän hän sinne kaipasi ja sitä ahdistavammalta kodin pieni piiri tuntui.

Pitkään Verna oli tuntenut huonoa omatuntoa ajatustensa tähden. Lopulta hän oli uskaltautunut kirjoittamaan niistä eräälle vanhalle ystävälleen, neljän lapsen äidille. "Jos äiti ei ole onnellinen, ei lapsikaan ole. Sinä et voi elää vain lastesi kautta." tämä kirjoitti vastauksessaan. Nämä kaksi lausetta saivat Vernan tekemään päätöksensä, ja tuohon päätökseen saisi Oskari luvan suostua.

Lasten siirryttyä Nukkumatin hoiviin Verna pyysi Oskarin istumaan viereensä sohvalle.
- Meidän pikkuisestamme on jo tullut iso poika, Verna aloitti varovasti.
- Niinpä onkin, Oskari hymyili. - Tuskin menee enää pitkään, kun poika jo juosta viipottaa ympäri asuntoa.

- On kyllä aivan valtavan hienoa, että hän on voinut noin hyvin, vaikka lääkärit silloin aluksi kovasti varoittelivatkin.
- Olemme olleet todella onnekkaita. Mutta kyllä sinulle, Verna, kuuluu suuri kiitos asiassa, niin hyvin olet pojasta huolen pitänyt.
- Oikeastaan siitä puheenollen, Verna aloitti, mutta oikeita sanoja ei sitten meinannutkaan millään löytyä. Hän kun tiesi, että Oskari ei varmasti innostuisi ajatuksesta, ei sitten ollenkaan. Kaikki valmiit suunnitelmat katosivat päästä kuin Senjan ponnarit laatikostaan ja Verna jäi istumaan hiljaa.

Jos hän kuitenkin vielä yrittäisi? Kyllähän hän lapsiaan rakasti, enemmän kuin mitään muuta. Kuinka kauan Senjakaan enää haluaisi pukeutua keijuksi tai pyytäisi häntä letittämään tukkansa? Entä Olavi sitten? Jos hän nyt lähtisi töihin, niin luultavasti joku toinen saisi olla todistamassa hänen poikansa ensiaskelia, kaikesta muusta puhumattakaan. Poikahan ei edes muutamaa sanaa lukuunottamatta puhunut vielä. Mitä jos hoitaja olisi yhtä hirveä kuin Senjalla aikoinaan? Jos Olavi vaikka saisi kohtauksen ja lapsenvahti vain torkkuisi tv:n äärellä? Tai jos...

- Kulta? Oskari kysyi varovasti. - Onko kaikki kunnossa?
- Minä... Ei, kaikki ei ole kunnossa, Verna huokaisi ja sai lopulta puettua sanoiksi sisälleen pakkautuneen ahdistuksen.

Oskari kuunteli hiljaa vaimonsa vuodatuksen ajan ja avasi suunsa vasta, kun oli aivan varma, että kaikki oli sanottu.
- Mikset sinä ole puhunut mitään tästä? hän kysyi varovasti. - Sinä hymyilet aina niin kauniisti minun kotiin tullessani ja lapset ovat vaikuttaneet niin onnellisilta, että minä en lainkaan arvannut... Anna anteeksi, olisihan minun kai pitänyt huomata edes jotain. Jospa me hankkisimme apua tänne kotiin, niin sinun ei tarvitsisi kantaa kaikkea vastuuta yksin?
- Itse asiassa minä olin ajatellut, että voisimme hankkia lastenhoitajan. Minä haluaisin palata töihin.

- Töihin? Mutta Olavi...
- Ei tietenkään kokopäiväisesti vielä näin aluksi, Verna kiirehti selittämään. - Ajattelin, että voisin tehdä puolta päivää muutamana päivänä viikossa. Kyllä Olavi varmasti sen aikaa pärjäisi täällä hoitajan kanssa. Ja tällä kertaa käytämme vähän enemmän aikaa, jotta löydämme kunnollisen hoitajan. Mielellään vaikka jonkun, jolla on kokemusta sairaista lapsista.
- Ehkä... Olavi yritti sanoa väliin.
- Minä olen jo puhunut vanhan pomoni kanssa, Verna jatkoi antamatta miehelle suunvuoroa. - Hänelle järjestely kuulemma sopisi ihan hyvin. Voisin aloittaa jo kuun vaihteessa, jos vain saamme hoidettua järjestelyt siihen mennessä.

- Kuun vaihteessa! Verna, minä tarvitsisin kyllä vähän miettimisaikaa.
- Minä en! Verna lopulta puuskahti. - Etkö ymmärrä, ei minusta vain ole kotiäidiksi. Jos et halua vieraita hoitamaan lapsiamme, niin jää sitten itse kotiin heidän kanssaan! Kyllä minä saan meille elannon hankittua.

Oskarista tuntui, kuin joku olisi heittänyt kylmää vettä hänen niskaansa. Heidän elämänsähän oli ollut mitä parhaiten: ihanat lapset, riittävä varallisuus, onnellinen avioliitto ja turvallinen koti, josta käsin Verna ei päässyt paljastamaan heidän olinpaikkaansa väärille henkilöille. Ei hänellä kuitenkaan ollut muuta vaihtoehtoa kuin suostua. Ei sillä, etteikö hän olisi voinutkin jäädä kotiin lastensa kanssa, mutta osa-aikaisena Verna ei varmaankaan ehtisi saada yhtä paljon vahinkoa aikaan kuin siinä tapauksessa, jos koko heidän toimeentulonsa olisi kiinni vain hänen töistään.
- Hyvä on. Ryhdytään huomenna etsimään lastenhoitajaa.

*****

Maria lueskeli päivän lehteä ja hymyili kuullessaan alakerrasta kantautuvaa pauketta. Oli se vaan hyvä, että hän oli saanut järjestettyä Mirellalle ne hartaasti toivotut rummut. Ei sillä, että hän olisi erityisemmin nauttinut tuosta päivittäin kuuluvasta melskeestä, mutta pääasia, että sisko oli onnellinen. Tästä alkoi sitä paitsi jo tulla melko taitavakin, ainakin Marian omasta mielestä. Jos soitto alkoi häiritä liikaa, aina saattoi mennä Ailan kirjakauppaan tai Joonaksen luo, tai sitten Joonaksen kanssa jonnekin ulos.

Niin, Joonas. Että joku voikin olla niin täydellinen! Joonaksen kanssa saattoi saada aikaan mielenkiintoisen keskustelun mistä vain, hän oli huomaavainen ja kohtelias, mutta silti tällä oli aina valmiina joku nokkela heitto Marian huvitukseksi. Joonas rakasti opettajan työtään ja hän oli siinä niin hyvä, että toisinaan Maria ei voinut kuin ihmetellä. Mirellakin sitä paitsi tykkäsi miehestä kovasti. Ja mikä parasta, tämä toivoi elämältä samoja asoita kuin hänkin: kaunista omakotitaloa vähän kauempaa kaupungin melskeestä (valkoiset lautaseinät, punainen katto ja suuri piha hedelmäpuineen ja kasvimaineen), avioliittoa (vasta sen jälkeen yhteinen koti) ja lapsia (kaksi tyttöä ja kaksi poikaa). He eivät sitä paitsi olleet vielä kertaakaan edes riidelleet! Jos tämä ei ollut rakkautta, niin mikä sitten?

Mirella oli aluksi kolistellut rumpujen kanssa vähän aikaa päivässä, jotta Maria ei kuvittelisi hänen olleen tyytymätön kalliiseen lahjaansa. Vähitellen pakkopulla oli kuitenkin alkanut oikeasti kiinnostaa, ja nyt hän jo ihan tosissaan harjoitteli pyrkien parempaan ja parempaan. Jos sitä vaikka pääsisi jossain vaiheessa soittamaan johonkin bändiin tai vaikka perustaisi ihan oman. Jessiä voisi pyytää soittamaan bassoa ja Saraa koskettimiin... Sillä kyllä oli jo bändi, mutta voisi sitä silti kiinnostaa. Kitaristin varmaan tarvitsisi vielä ainakin, mutta ketään sopivaa ei oikein tullut mieleen.


Aaroa Mirella oli kieltäytynyt ajattelemasta. Ikävä kyllä päätös ei vain aina pitänyt kovin hyvin. Häntä ärsytti, että poika oli voinutkin olla niin välinpitämätön. Ei sillä, että Mirella olisi yrittänyt enää olla missään tekemisissä tämän kanssa! Silti hän toisinaan kuvitteli saaneensa Aaron kiinni kesken katseen ja sitten ajatus taas karkasi luvattomille teille.

*****

Oskari jäi vielä istumaan itsekseen olohuoneeseen vaimonsa mentyä nukkumaan. Vernaa täytyisi jotenkin estää ryhtymästä politikoimaan liian näkyvästi, mutta kuinka ihmeessä se onnistuisi? Toistaiseksi tämä onneksi tyytyi olemaan töissä vain osa-aikaisesti, mikä varmaankin toimisi ainakin kohtuullisena esteenä puolueen arvoasteikossa ylenemiselle. Oskari kuitenkin aavisteli, että oli vain ajan kysymys, milloin Verna ei enää tyytyisikään puolittaiseen työntekoon. Jotain olisi keksittävä.

Ihan ensimmäiseksi mies päätti ottaa selvää, keillä puolueessa oli tällä hetkellä eniten vaikutusvaltaa. Ehkäpä heidän avullaan löytyisi ratkaisu. Oskaria itseäänkin inhotti tämä tällainen vaimon selän takana vehkeily, mutta toinen vaihtoehto olisi tunnustaa Vernalle kaikki. Sitä hän taas ei mitenkään voisi tehdä, koska olisi hyvinkin mahdollista, että sen jälkeen hän saisi sanoa hyvästit perheelleen. Hän oli kerran mennyt valitsemaan tämän polun, eikä siltä ollut enää takaisin kääntymistä.

*****

- Johtuuko se vain minusta vai oletko tänään vieläkin kauniimpi kuin yleensä? Joonas virnisti Marian riennettyä avaamaan oven tälle.
- Eiköhän se sinusta johdu, näkösi on varmaan heikentymässä, Maria naureskeli takaisin. - Odota hetki, niin käyn vielä hakemassa huivin mukaani varmuuden vuoksi.

Maria riensi huoneeseensa ja avasi lipaston laatikon. Päällimmäisenä ei ollutkaan huivi, jota hän oli hakemassa, vaan aiemmin päivällä sinne hylätty kirje. Käsi pysähtyi kesken liikkeen ja tyttö jäi tuijottamaan osoitettaan kuoren päällä muistamatta enää lainkaan luvanneensa viipyä vain hetken. Kaikkien näiden kuukausien jälkeen hän oli vihdoinkin saanut kuulla totuuden asiasta, joka oli kiusannut häntä tavalla tai toisella jo lähes vuoden ajan.

Joonaksen huuto eteisestä herätti Marian takaisin ajatuksistaan.
- Löytyi! Nyt voidaan lähteä.

- Oletko huomannut, että meidän ensitreffeistämme on tänään tasan puoli vuotta? Joonas kysyi hymyillen heidän saatuaan ruoka-annokset eteensä.
- Onko siitä todella jo niin pitkä aika? Maria hämmästyi. - Mihin kaikki päivät oikein ovat karanneet?
- Niin se aika rientää kun on rakastunut, mies lausahti ja tarttui Marian käteen. - Tiedätkö, viimeiset kuusi kuukautta ovat olleet elämäni onnellisinta aikaa. Sinä olet ihaninta, mitä minulle on koskaan tapahtunut, enkä voi kuin ihmetellä, miten oikealta kaikki tämä tuntuu.

- Sinähän kuulostat ihan siltä, kuin olisit suunnitellut valmiin puheen tätä iltaa varten, Maria naureskeli hyväntuulisesti. -Eihän puolivuotispäivä nyt noin suuri tilaisuus sentään ole.
- Ehkä ei, mutta kosinta on. Maria, tulisitko vaimokseni?

Maria tunsi sydämensä jättävän lyönnin väliin. Olihan hän mielessään kuvitellut tämän hetken muutamankin kerran, mutta ei silti ollut osannut odottaa tätä. Ei ainakaan tänään, ei näin pian. Tuossa Joonas nyt kuitenkin istui vastapäätä odottaen hänen avaavan suunsa. Tietenkin odottavan hänen vastaavan myöntävästi.

Aivan liian monta ajatusta tulvehti taas Marian mieleen kerralla. Joonaksen hymy, tämän kädet hänen ympärillään, huulet huulillaan... Mirella, mitä hän tekisi Mirellan kanssa... Valkea puutarhan ympäröimä puutalo... Joonas saattamassa häntä kotiin koulupäivän jälkeen... Hän saisi järjestää häät... Jostain Ernon kirjekin onnistui tunkeutumaan keskelle kaikkea.

- Sinäkö ihan tosissasi kosit minua? Maria lopulta änkytti.
- No en kai minä tällaista nyt vitsilläkään heittäisi, Joonas sanoi hämmästyneen oloisena. - Sinähän näytät ihan seipään nielleeltä. Ajattelin, että olisit reagoinut vähän toisella tavoin.
- Voi, anteeksi. Mutta kun, Maria veti henkeä, - en tosiaankaan arvannut, että haluaisit mennä naimisiin näin pian. Puoli vuotta on kuitenkin vielä hirveän lyhyt aika ja kun Mirellakin pitää ottaa huomioon... Minä tarvitsisin ainakin vähän miettimisaikaa.

Joonas yritti hymyillä huolettoman oloisesti ja sanoi, että hänellä ei olisi mikään kiire ja tietenkin Mirellan kanssa pitäisi puhua asiasta. Kuitenkaan Maria ei voinut olla huomaamatta pettymystä miehen ilmeessä ja äänessä.

*****

Oskari istui kaupungin laitamilla sijaitsevan kahvilan nurkkapöydässä ja odotteli hermostuneena seuralaistaan saapuvaksi. Nyt hänellä saattaisi olla mahdollisuus vaikuttaa Vernan uran tulevaisuuteen, pitäisi vain saada esitettyä asiansa vakuuttavasti.
- Oskari Routajärvi? kuului naisen ääni hänen takaansa.

- Minä olen, Oskari kääntyi katsomaan ja ojensi kätensä. - Hyvää päivää.
- Hyvää päivää. Teillä oli kuulemma jokin ehdotus minulle.
- Ehkä se on ennemminkin pyyntö, ainakin vielä tässä vaiheessa.
- Vai niin. No, antakaapa kuulua.

- Minä olen ymmärtänyt, että teillä on puolueessanne melkoisesti vaikutusvaltaa.
- Olette ymmärtänyt aivan oikein.
- Pyytäisin teitä käyttämään sitä valtaanne, jotta Verna Routajärvi ei pääsisi puolueen arvoasteikolla liian korkealle.

- Vai Verna Routajärvi. Lienee jotain sukua teille?
- Vaimo itse asiassa.
- Vaimo? Mitäköhän mahtaa vaimoparka olla tehnyt, kun te noin lähdette hänelle kostamaan.
- Verna ei ole tehnyt yhtään mitään väärää, Oskari kiirehti vakuuttamaan, mutta lisäsi sitten kuitenkin. - Hän vain on vähän turhan kunnianhimoinen.
- Ja sekö ei sitten sovi teidän omiin suunnitelmiinne?
- Minulla on omat syyni olla toivomatta sitä. Eivät aivan yhtä itsekkäät kuin mitä varmasti kuvittelette.

- Tai sitten juurikin niin. No, minulla saattaisi olla mahdollisuuksia vaikuttaa asiaan. Olettaisin, että teillä on tarjota jotakin vastineeksi.
- Voisin tarjota teille rahaa, mutta se lienee turhaa. Ehkäpä teillä itsellänne on jokin ajatus mielessä.
- Saattaapa hyvinkin olla. Minä tarvitsisin luultavasti hyvää miestä eräässä projektissani. Mutta ei siitä sen enempää. Olisitteko valmis solmimaan sopimuksen ja tarjoutumaan käyttööni sitten, kun teitä tarvitaan?

Oskari nielaisi. Tällainen avoin sopimus kuulosti paljon hurjemmalta, kuin mihin hän oli varautunut. Toivottavasti kuitenkin vain kuulosti. Ehkä hänen mielikuvituksensa vain laukkasi hieman turhan lujaa, hän yritti rauhoitella itseään. Ei tässä tilanteessa sitä paitsi ollut paljon vaihtoehtoja. Augusta Aaltoniemi ei ollut sellainen nainen, jonka kanssa tehtiin kompromisseja. Joko hän olisi valmis pelaamaan tämän peliä tai sitten saisi unohtaa koko jutun.

Loppujen lopuksi Oskari oli kuitenkin valmis menemään pitkällekin suojellakseen perhettään.
- Olen.

*****

Solaniemeläiset saavat nyt jäädä selvittämään asioitaan seuraavaan jaksoon, sillä kuudes osa päättyy tähän. Kiitoksia kärsivällisyydestänne ja pahoitteluni hirvittävästä viivyttelystä (en kyllä uskalla mennä lupaamaan, että tahti tästä mitenkään muuttuisi).

Tällä kertaa haluaisin tiedustella teiltä inhokkihenkilöänne? Kuka hahmoista saa niskakarvasi nousemaan pystyyn tai nenän nyrpistymään? Ketä et kerta kaikkiaan voi sietää?

Loppuun vielä suuret kiitokset Annikaiselle, joka jälleen kerran jaksoi auttaa tämän tarinan kanssa!