Tarinoita Solaniemestä

Kuinka heidän elämänsä jatkuvat?

2007-09-18T10:01:00.000+02:00

Maria jäi viimeksi miettimään Joonaksen yllätyskosintaa. Lopulta hän sitten tajuaakin, ettei vain tunne miestä kohtaan sitä mitä pitäisi. Ja oikeastaan hän ei ole vielä edes valmis vakiintumaan, kun nuoruus on tähän asti jäänyt lähes elämättä. Hän haluaisi vielä joskus opiskella ja matkustella ennen perheen perustamista, ja loppujen lopuksi se valkoinen omakotitalo maaseudulla ei ehkä sittenkään ole sitä, mitä hän elämältään toivoo.

Joonas-parka saa siis vaimon sijasta vain särkyneen sydämen. Maria tuntee pitkään huonoa omatuntoa siitä, mutta tietää kuitenkin tehneensä oikein. Hän alkaa viettää enemmän aikaa kodin ulkopuolella ja ilmoittautuu jopa avoimeen yliopistoon tähtäimenään valmistua joskus ihan oikeaksi opettajaksi.

Erno on epäonnisen ravintolaillan jälkeen lähes linnoittautunut kotiinsa. Lopulta hänen korviinsa onnistuu kuitenkin kantautumaan tieto siitä, että Maria on jälleen yksin. Varovaisesti hän ryhtyy taas käymään Ailan kirjakaupassa ja erään rohkaisevan hymyn jälkeen uskaltautuu lopulta tytön juttusille. He sopivat unohtavansa aiemman ja aloittavansa ystävyytensä aivan puhtaalta pöydältä.

Aika kuluu, ystävyys syvenee ja jossain vaiheessa muuttuu parisuhteeksi. Maria laittaa kotitalon vuokralle, muuttaa siskonsa kanssa Ernon luokse ja pääsee vihdoinkin opiskelemaan täysipäiväisesti rahahuolten helpotettua. Pariskunta alkaa suunnitella häitä ja Maria laittaa samalla taloa viihtyisämmäksi. Tässä vaiheessa Ernon vanhemmat päättävätkin palata kotiin eläkeläisparatiisistaan. Ernon kotitalo on suuri ja kaikille olisi kyllä riittävästi tilaa, mutta tulevat appivanhemmat eivät mukisematta hyväksykään uusia perheenjäseniään eivätkä nämäkään ole niin innoissaan asumisesta vieraiden ihmisten kanssa. Yhteentörmäyksiä sattuu jatkuvasti ja lopulta Maria saa suostuteltua Ernon oman kodin hankkimiseen. (Tämä talo minulla oli jo valmiina ja jäi nyt sitten ihan käyttämättä. Ensimmäinen mansardikattoiseni... Se oli ihana!) Muutaman vuoden päästä pariskunnalle syntyy punatukkainen Anna-tytär (Melkein Montgomeryn Annan kaima, Ernohan on Vihervaara...), mutta sen enempää emme heidän kohtalostaan saa kuulla.

Oskari jäi myös jännittäviin tunnelmiin edellisessä jaksossa. Hän meni lupaamaan Augustalle olevansa tämän käytettävissä tarpeen tullen ja on nyt sitten jokseenkin hermostunut siitä, mitä nainen oikein on aikeissa vaatia. Eräänä päivänä hän sitten saakin töissä ollessaan puhelun, jossa Augusta käskee hänet seuraavana viikonloppuna samaiseen kahvilaan, jossa nämä aiemminkin tapasivat.

Tällä välin Ellen on joutunut sairaalaan raskausmyrkytysepäilyn takia. Lääkärit huomaavat hänen arvoissaan jotain outoa ja tekevät kokeita kokeiden perään saadakseen vaivan selville. Lopulta kuitenkin heidän on myönnettävä, että naista on myrkytetty ilmeisesti jo pidemmän aikaa. Asia viedään poliisien tutkittavaksi ja nämä tulevatkin siihen tulokseen, että myrkyn antaja on luultavastikin sairaanhoitaja Raija, tällä kun on ollut siihen paras mahdollisuus ja nainen tuntuu lisäksi kadonneen tyystin. Poliisi ei kuitenkin onnistu löytämään motiivia Raijan teolle, ja syyttävä sormi alkaa pian osoittaa Augustaa.

Päivää ennen pelättyä tapaamista Oskari lukee lehdestä Augustan pidätyksestä todennäköisin syin. Kivi tuntuu vierähtävän sydämeltä hänen vapautuesssaan velvoitteestaan ainakin toistaiseksi, mutta samalla palaa pelko Vernan töiden takia, nyt kun ei olisi ketään estämässä tämän etenemistä.

Jollain tavoin Oskari ja Verna löytävät kuitenkin tasapainon töiden ja perheen (ja piilottelun) välille. Vuosien kuluttua Vernan ollessa yksin kotona heidän ovelleen ilmestyy mies kysymään Oskaria. Tämä vaikuttaa hyvin töykeältä eikä kerro asiaansa, joten Verna kysyy myöhemmin mieheltään, mistä asiassa mahtoi olla kyse. Oskari valahtaa kalpeaksi kuin lakana ja joutuu lopulta tunnustamaan koko synkän totuuden.

Perhe ei enää koe olevansa turvassa kotonaan, vaan päättää paeta. Senja lähetetään kaukaiseen yliopistoon ja vanhemmat Olavin kanssa katoavat maan alle. Sen jälkeen emme tiedä heidän vaiheistaan.

Ellen ja Gabriel järkyttyvät syvästi kuullessaan myrkytysepäilyistä ja päättävät olla koskaan palaamatta aiempaan kotiinsa. Ellen on määrätty vuodelepoon synnytykseen asti, mutta Gabriel käy etsimässä heille uutta taloa ja kantaa sairaalaan kilokaupalla kuvia ja esitteitä. Lopulta he löytävät ihanan kodin, jonka Gabriel vaimonsa yllätykseksi vielä kalustaa sisustussuunnittelijan avustuksella urkittuaan sitä ennen mahdollisimman paljon tämän mieltymyksiä. Mikään uudessa kodissa ei muistuta vanhaa sukutaloa: se on moderni, valoisa ja tilava (tämäkin minulla olisi ollut valmiina :( ) ja Ellen totta kai rakastuu siihen täysin päästessään vihdoin kotiin pienen (ja onneksi terveen) nyytin kanssa. Vähän tämän jälkeen Augusta tuomitaan syylliseksi Ellenin ja vauvan myrkyttämisestä ja passitetaan vuosiksi vankilaan. Pieni perhe saa vihdoinkin sellaisen rakkauden ja kaikinpuolisen kunnioituksen täyttämän elämän, jonka on ansainnut.

Mirellan elämästä en tiedä ennen yliopistoaikaa paljoakaan. Sinne hän kuitenkin hakee ja päätyy samaan kaupunkiin teini-iän rakkautensa Aaron kanssa. Erään kostean illan päätteeksi nämä kaksi päätyvät viettämään yönsä yhdessä. Seuraavana päivänä Aaro kuitenkin järkyttyy herätessään Mirella vierellään. Kyse ei ole siitä, etteikö hän olisi tyttöä koskaan halunnut. Hänellä vain oli kannettavanaan liian synkkä salaisuus: osallisuus Mirellan vanhempien kuolemassa. Jos vielä muistatte, niin Kuusjärvet kuolivat jäädessään maanvyöryn alle, jonka aiheutti joukko juhlivia nuoria. Aaro oli osa tätä porukkaa ja muiden mukana hän oli heitelly kiviä.

Poikaparka näki yhä uudelleen ja uudelleen painajaisia tuosta tapahtumasta. Mirellan kiinnostus tuntui mukavalta ja jos tämä olisi ollut kuka tahansa toinen, ei Aarolla olisi ollut mitään tätä vastaan. Hän halusi kuitenkin unohtaa, ja vaikkei siihen pystyisikään, niin kuinka sellaisen asian muka voisi tunnustaa? Siksi hän päätti pitää Mirellaan mahdollisimman pitkän välimatkan.

Vuosien mittaan Aaro ajattelee tapahtumia yhä vähemmän, eikä edellisen illan juhlissa kumma kyllä muistelekaan koko asiaa, vaikka Mirellan tunnistaakin. Aamulla tyttö kuitenkin nukkuu hänen sängyssään ja kaikki tunteet vuosien takaa palaavat mieleen yhtenä vyörynä ja hänen on pakko lähteä ulos. Poika kävelee pitkin kaupungin katuja ajatuksissaan, ja päättää lopulta yrittää jättää asian taakseen. Tullessaan kotiin leipomosta hakemansa sämpyläpussin kanssa vihainen Mirella tulee rappukäytävässä vastaan. Aaro selittää vain hakeneensa heille syömistä ja kutsuu tytön takaisin sisälle. Tästä alkaa heidän rakkaustarinansa, jonka ajattelin päättyvän hitaasti kituvaan avioliittoon (Aaron bändi saa menestystä ja tämä on koko ajan kiertueella, Mirella on paljon yksin ja päätyy silloin tällöin pettämään miestään rakkaudennälässään ja vähitellen puolisot ajautuvat toisistaan erilleen), mutta koska en halua lopettaa tätä onnettomasti enkä tiedä mitä tuon jälkeen olisi tapahtunut, jätettäköön kertomus suhteen onnelliseen alkuun.

Surullisia uutisia

2007-09-14T16:53:00.000+02:00

Sain viimeinkin pitkään kaipaamani uuden tietokoneen, jolla Sims pyörii paljon entistä paremmin. Nyt kun vihdoin piiitkään kestäneen säätämisen jälkeen sain Simsin ja ylipäätään koko tietokoneen toimimaan, ilmeni ikävä seikka: en jostain syystä saa vanhoja tallennuksiani siirrettyä tähän. Ikävä kyllä Solaniemelle on siis heitettävä hyvästit. Jos jotakuta kiinnostaa, voin lyhyesti kertoilla hahmojen varalle suunnittelemiani kohtaloita, mutta kunnon jaksoja ei enää ole luvassa.

Kiitoksia kaikille lukijoille menneestä! Kiitoksia kärsivällisyydestänne jaksojen viipyessä ja kiitos mukavasta palautteestanne! Ilman teitä tätäkään vähää ei olisi olemassa.

Osa 6: Rakas Maria

2007-07-28T22:19:00.001+03:00

Rakas Maria,

tiedän kyllä, ettei minulla ole oikeutta kutsua sinua näin. Sitä sinä minulle kuitenkin olet, ja koska kirjoitin tämän kirjeen kertoakseni totuuden, haluan pysyä totuudessa loppuun asti. Pyydän ettet loukkaannu.

Sinä et varmaankaan enää muista ensitapaamistamme, mutta minä taas en ole voinut unohtaa, en sitä eikä sinua. Siitä hetkestä valloitit mieleni, ajatukseni ja uneni. Vain tähdet taivaalla tietävät, kuinka kovasti minä olen yrittänyt unohtaa sinut.

Kuinka toivottomasti.

Jotta pääsisin edes jonkinlaiseen rauhaan itseni kanssa, haluan pyytää sinulta anteeksi tekojani ja yrittää kertoa niille jonkinlaisen selityksen, vaikken sitä oikein itsekään tiedä. En kirjoita tätä voittaakseni sinut takaisin, sillä tiedän menettäneeni rakkautesi. En edes pyydä sinulta vastausta, vaan ainoastaan sitä, että luet ja yrität ymmärtää. Ehkä jopa voisit antaa anteeksi.

En tiedä oletko lukenut...

Maria luki saamaansa kirjettä sekavien tunteiden vallassa. Tunnistettuaan käsialan hänen olisi tehnyt mieli hävittää se suoraan, mutta toisaalta hän halusi kuitenkin tietää, miksi mies näinkin pitkän ajan jälkeen kirjoitti hänelle jälleen.

Kirje oli neljä sivua pitkä ja ilmeisen rehellisesti kertoi tapahtumat, jotka johtivat tuohon onnettomasti päättyneeseen iltaan. Tällä kertaa sen lopusta löytyi sitä paitsi jotakin, mitä tämän ei-enää-niin-salaperäisen ihailijan kirjeissä ei aiemmin ollut ollut.

- Erno Vihervaara? Erno Vihervaara! Eihän se mitenkään... vai oliko se todella hän? Mitä ihmettä sille miehelle on tapahtunut? Hänhän näytti... ei enää niin...

Ajatukset risteilivät tytön päässä. Hänen täytyi myöntää, ettei ollut kiinnittänyt mieheen koskaan pahemmin huomiota. Maria yritti ajatella sen johtuvan ujoudesta, mutta totuuden nimissä on myönnettävä, että ei ulkonäkökään - se entinen siis - kovasti vetänyt puoleensa. Hänhän ei ollut edes tajunnut, ettei miestä ollut näkynyt kirjakaupassa moneen kuukauteen! Olihan hän itsekin käynyt siellä harvemmin viime aikoina, mutta ei kai se nyt sattumaakaan voinut olla, etteivät he olleet koskaan kohdanneet. Ja tarkemmin kun mietti, niin Aila oli kyllä tainnut mainitakin joskus, ettei ollut nähnyt Ernoa pitkään aikaan. Hänenkö takiaan..?

Lopulta Maria heitti kirjeen lipaston laatikkoon ja päätti keskittyä muihin asioihin. Joonas oli kutsunut hänet illalla syömään ravintola Torniin, ja sitä ennen pitäisi vielä ehtiä pestä astiat ja lajitella pyykki.

*****

Routajärven perheessä oli juhlan paikka, pikkuinen Olavi nimittäin juhlisti ensimmäistä syntymäpäiväänsä. Huonosta alusta huolimatta poika oli kasvanut ja kehittynyt hyvin. Kävelemään hän ei ollut vielä oppinut, mutta joitakin sanoja tuli jo.

Syntymäpäiväkakun jälkeen Oskari viihdytti lapsia olohuoneen puolella kertomalla ja näyttelemällä keksimäänsä tarinaa sinitäpläisestä porosta. Verna seuraili ilonpitoa keittiön siivouksen lomassa ja kehitteli mielessään puhetta miehelleen.

Asiat Olavin kanssa olivat sujuneet heidän pelkojaan paremmin, joten hän oli päättänyt vaikka kiristää Oskarilta luvan palata töihin osa-aikaisena. Poika alkoi jo olla sen ikäinen, että pärjäisi varmasti jokusen tunnin hoitajan kanssa. Olihan se toki ihanaa seurata ja tukea lasten kasvua, mutta joskus vain tuntui siltä, kuin seinät olisivat kaatumassa päälle. Mitä pitempään hän oli ollut töistä pois, sitä enemmän hän sinne kaipasi ja sitä ahdistavammalta kodin pieni piiri tuntui.

Pitkään Verna oli tuntenut huonoa omatuntoa ajatustensa tähden. Lopulta hän oli uskaltautunut kirjoittamaan niistä eräälle vanhalle ystävälleen, neljän lapsen äidille. "Jos äiti ei ole onnellinen, ei lapsikaan ole. Sinä et voi elää vain lastesi kautta." tämä kirjoitti vastauksessaan. Nämä kaksi lausetta saivat Vernan tekemään päätöksensä, ja tuohon päätökseen saisi Oskari luvan suostua.

Lasten siirryttyä Nukkumatin hoiviin Verna pyysi Oskarin istumaan viereensä sohvalle.
- Meidän pikkuisestamme on jo tullut iso poika, Verna aloitti varovasti.
- Niinpä onkin, Oskari hymyili. - Tuskin menee enää pitkään, kun poika jo juosta viipottaa ympäri asuntoa.

- On kyllä aivan valtavan hienoa, että hän on voinut noin hyvin, vaikka lääkärit silloin aluksi kovasti varoittelivatkin.
- Olemme olleet todella onnekkaita. Mutta kyllä sinulle, Verna, kuuluu suuri kiitos asiassa, niin hyvin olet pojasta huolen pitänyt.
- Oikeastaan siitä puheenollen, Verna aloitti, mutta oikeita sanoja ei sitten meinannutkaan millään löytyä. Hän kun tiesi, että Oskari ei varmasti innostuisi ajatuksesta, ei sitten ollenkaan. Kaikki valmiit suunnitelmat katosivat päästä kuin Senjan ponnarit laatikostaan ja Verna jäi istumaan hiljaa.

Jos hän kuitenkin vielä yrittäisi? Kyllähän hän lapsiaan rakasti, enemmän kuin mitään muuta. Kuinka kauan Senjakaan enää haluaisi pukeutua keijuksi tai pyytäisi häntä letittämään tukkansa? Entä Olavi sitten? Jos hän nyt lähtisi töihin, niin luultavasti joku toinen saisi olla todistamassa hänen poikansa ensiaskelia, kaikesta muusta puhumattakaan. Poikahan ei edes muutamaa sanaa lukuunottamatta puhunut vielä. Mitä jos hoitaja olisi yhtä hirveä kuin Senjalla aikoinaan? Jos Olavi vaikka saisi kohtauksen ja lapsenvahti vain torkkuisi tv:n äärellä? Tai jos...

- Kulta? Oskari kysyi varovasti. - Onko kaikki kunnossa?
- Minä... Ei, kaikki ei ole kunnossa, Verna huokaisi ja sai lopulta puettua sanoiksi sisälleen pakkautuneen ahdistuksen.

Oskari kuunteli hiljaa vaimonsa vuodatuksen ajan ja avasi suunsa vasta, kun oli aivan varma, että kaikki oli sanottu.
- Mikset sinä ole puhunut mitään tästä? hän kysyi varovasti. - Sinä hymyilet aina niin kauniisti minun kotiin tullessani ja lapset ovat vaikuttaneet niin onnellisilta, että minä en lainkaan arvannut... Anna anteeksi, olisihan minun kai pitänyt huomata edes jotain. Jospa me hankkisimme apua tänne kotiin, niin sinun ei tarvitsisi kantaa kaikkea vastuuta yksin?
- Itse asiassa minä olin ajatellut, että voisimme hankkia lastenhoitajan. Minä haluaisin palata töihin.

- Töihin? Mutta Olavi...
- Ei tietenkään kokopäiväisesti vielä näin aluksi, Verna kiirehti selittämään. - Ajattelin, että voisin tehdä puolta päivää muutamana päivänä viikossa. Kyllä Olavi varmasti sen aikaa pärjäisi täällä hoitajan kanssa. Ja tällä kertaa käytämme vähän enemmän aikaa, jotta löydämme kunnollisen hoitajan. Mielellään vaikka jonkun, jolla on kokemusta sairaista lapsista.
- Ehkä... Olavi yritti sanoa väliin.
- Minä olen jo puhunut vanhan pomoni kanssa, Verna jatkoi antamatta miehelle suunvuoroa. - Hänelle järjestely kuulemma sopisi ihan hyvin. Voisin aloittaa jo kuun vaihteessa, jos vain saamme hoidettua järjestelyt siihen mennessä.

- Kuun vaihteessa! Verna, minä tarvitsisin kyllä vähän miettimisaikaa.
- Minä en! Verna lopulta puuskahti. - Etkö ymmärrä, ei minusta vain ole kotiäidiksi. Jos et halua vieraita hoitamaan lapsiamme, niin jää sitten itse kotiin heidän kanssaan! Kyllä minä saan meille elannon hankittua.

Oskarista tuntui, kuin joku olisi heittänyt kylmää vettä hänen niskaansa. Heidän elämänsähän oli ollut mitä parhaiten: ihanat lapset, riittävä varallisuus, onnellinen avioliitto ja turvallinen koti, josta käsin Verna ei päässyt paljastamaan heidän olinpaikkaansa väärille henkilöille. Ei hänellä kuitenkaan ollut muuta vaihtoehtoa kuin suostua. Ei sillä, etteikö hän olisi voinutkin jäädä kotiin lastensa kanssa, mutta osa-aikaisena Verna ei varmaankaan ehtisi saada yhtä paljon vahinkoa aikaan kuin siinä tapauksessa, jos koko heidän toimeentulonsa olisi kiinni vain hänen töistään.
- Hyvä on. Ryhdytään huomenna etsimään lastenhoitajaa.

*****

Maria lueskeli päivän lehteä ja hymyili kuullessaan alakerrasta kantautuvaa pauketta. Oli se vaan hyvä, että hän oli saanut järjestettyä Mirellalle ne hartaasti toivotut rummut. Ei sillä, että hän olisi erityisemmin nauttinut tuosta päivittäin kuuluvasta melskeestä, mutta pääasia, että sisko oli onnellinen. Tästä alkoi sitä paitsi jo tulla melko taitavakin, ainakin Marian omasta mielestä. Jos soitto alkoi häiritä liikaa, aina saattoi mennä Ailan kirjakauppaan tai Joonaksen luo, tai sitten Joonaksen kanssa jonnekin ulos.

Niin, Joonas. Että joku voikin olla niin täydellinen! Joonaksen kanssa saattoi saada aikaan mielenkiintoisen keskustelun mistä vain, hän oli huomaavainen ja kohtelias, mutta silti tällä oli aina valmiina joku nokkela heitto Marian huvitukseksi. Joonas rakasti opettajan työtään ja hän oli siinä niin hyvä, että toisinaan Maria ei voinut kuin ihmetellä. Mirellakin sitä paitsi tykkäsi miehestä kovasti. Ja mikä parasta, tämä toivoi elämältä samoja asoita kuin hänkin: kaunista omakotitaloa vähän kauempaa kaupungin melskeestä (valkoiset lautaseinät, punainen katto ja suuri piha hedelmäpuineen ja kasvimaineen), avioliittoa (vasta sen jälkeen yhteinen koti) ja lapsia (kaksi tyttöä ja kaksi poikaa). He eivät sitä paitsi olleet vielä kertaakaan edes riidelleet! Jos tämä ei ollut rakkautta, niin mikä sitten?

Mirella oli aluksi kolistellut rumpujen kanssa vähän aikaa päivässä, jotta Maria ei kuvittelisi hänen olleen tyytymätön kalliiseen lahjaansa. Vähitellen pakkopulla oli kuitenkin alkanut oikeasti kiinnostaa, ja nyt hän jo ihan tosissaan harjoitteli pyrkien parempaan ja parempaan. Jos sitä vaikka pääsisi jossain vaiheessa soittamaan johonkin bändiin tai vaikka perustaisi ihan oman. Jessiä voisi pyytää soittamaan bassoa ja Saraa koskettimiin... Sillä kyllä oli jo bändi, mutta voisi sitä silti kiinnostaa. Kitaristin varmaan tarvitsisi vielä ainakin, mutta ketään sopivaa ei oikein tullut mieleen.

Aaroa Mirella oli kieltäytynyt ajattelemasta. Ikävä kyllä päätös ei vain aina pitänyt kovin hyvin. Häntä ärsytti, että poika oli voinutkin olla niin välinpitämätön. Ei sillä, että Mirella olisi yrittänyt enää olla missään tekemisissä tämän kanssa! Silti hän toisinaan kuvitteli saaneensa Aaron kiinni kesken katseen ja sitten ajatus taas karkasi luvattomille teille.

*****

Oskari jäi vielä istumaan itsekseen olohuoneeseen vaimonsa mentyä nukkumaan. Vernaa täytyisi jotenkin estää ryhtymästä politikoimaan liian näkyvästi, mutta kuinka ihmeessä se onnistuisi? Toistaiseksi tämä onneksi tyytyi olemaan töissä vain osa-aikaisesti, mikä varmaankin toimisi ainakin kohtuullisena esteenä puolueen arvoasteikossa ylenemiselle. Oskari kuitenkin aavisteli, että oli vain ajan kysymys, milloin Verna ei enää tyytyisikään puolittaiseen työntekoon. Jotain olisi keksittävä.

Ihan ensimmäiseksi mies päätti ottaa selvää, keillä puolueessa oli tällä hetkellä eniten vaikutusvaltaa. Ehkäpä heidän avullaan löytyisi ratkaisu. Oskaria itseäänkin inhotti tämä tällainen vaimon selän takana vehkeily, mutta toinen vaihtoehto olisi tunnustaa Vernalle kaikki. Sitä hän taas ei mitenkään voisi tehdä, koska olisi hyvinkin mahdollista, että sen jälkeen hän saisi sanoa hyvästit perheelleen. Hän oli kerran mennyt valitsemaan tämän polun, eikä siltä ollut enää takaisin kääntymistä.

*****

- Johtuuko se vain minusta vai oletko tänään vieläkin kauniimpi kuin yleensä? Joonas virnisti Marian riennettyä avaamaan oven tälle.
- Eiköhän se sinusta johdu, näkösi on varmaan heikentymässä, Maria naureskeli takaisin. - Odota hetki, niin käyn vielä hakemassa huivin mukaani varmuuden vuoksi.

Maria riensi huoneeseensa ja avasi lipaston laatikon. Päällimmäisenä ei ollutkaan huivi, jota hän oli hakemassa, vaan aiemmin päivällä sinne hylätty kirje. Käsi pysähtyi kesken liikkeen ja tyttö jäi tuijottamaan osoitettaan kuoren päällä muistamatta enää lainkaan luvanneensa viipyä vain hetken. Kaikkien näiden kuukausien jälkeen hän oli vihdoinkin saanut kuulla totuuden asiasta, joka oli kiusannut häntä tavalla tai toisella jo lähes vuoden ajan.

Joonaksen huuto eteisestä herätti Marian takaisin ajatuksistaan.
- Löytyi! Nyt voidaan lähteä.

- Oletko huomannut, että meidän ensitreffeistämme on tänään tasan puoli vuotta? Joonas kysyi hymyillen heidän saatuaan ruoka-annokset eteensä.
- Onko siitä todella jo niin pitkä aika? Maria hämmästyi. - Mihin kaikki päivät oikein ovat karanneet?
- Niin se aika rientää kun on rakastunut, mies lausahti ja tarttui Marian käteen. - Tiedätkö, viimeiset kuusi kuukautta ovat olleet elämäni onnellisinta aikaa. Sinä olet ihaninta, mitä minulle on koskaan tapahtunut, enkä voi kuin ihmetellä, miten oikealta kaikki tämä tuntuu.

- Sinähän kuulostat ihan siltä, kuin olisit suunnitellut valmiin puheen tätä iltaa varten, Maria naureskeli hyväntuulisesti. -Eihän puolivuotispäivä nyt noin suuri tilaisuus sentään ole.
- Ehkä ei, mutta kosinta on. Maria, tulisitko vaimokseni?

Maria tunsi sydämensä jättävän lyönnin väliin. Olihan hän mielessään kuvitellut tämän hetken muutamankin kerran, mutta ei silti ollut osannut odottaa tätä. Ei ainakaan tänään, ei näin pian. Tuossa Joonas nyt kuitenkin istui vastapäätä odottaen hänen avaavan suunsa. Tietenkin odottavan hänen vastaavan myöntävästi.

Aivan liian monta ajatusta tulvehti taas Marian mieleen kerralla. Joonaksen hymy, tämän kädet hänen ympärillään, huulet huulillaan... Mirella, mitä hän tekisi Mirellan kanssa... Valkea puutarhan ympäröimä puutalo... Joonas saattamassa häntä kotiin koulupäivän jälkeen... Hän saisi järjestää häät... Jostain Ernon kirjekin onnistui tunkeutumaan keskelle kaikkea.

- Sinäkö ihan tosissasi kosit minua? Maria lopulta änkytti.
- No en kai minä tällaista nyt vitsilläkään heittäisi, Joonas sanoi hämmästyneen oloisena. - Sinähän näytät ihan seipään nielleeltä. Ajattelin, että olisit reagoinut vähän toisella tavoin.
- Voi, anteeksi. Mutta kun, Maria veti henkeä, - en tosiaankaan arvannut, että haluaisit mennä naimisiin näin pian. Puoli vuotta on kuitenkin vielä hirveän lyhyt aika ja kun Mirellakin pitää ottaa huomioon... Minä tarvitsisin ainakin vähän miettimisaikaa.

Joonas yritti hymyillä huolettoman oloisesti ja sanoi, että hänellä ei olisi mikään kiire ja tietenkin Mirellan kanssa pitäisi puhua asiasta. Kuitenkaan Maria ei voinut olla huomaamatta pettymystä miehen ilmeessä ja äänessä.

*****

Oskari istui kaupungin laitamilla sijaitsevan kahvilan nurkkapöydässä ja odotteli hermostuneena seuralaistaan saapuvaksi. Nyt hänellä saattaisi olla mahdollisuus vaikuttaa Vernan uran tulevaisuuteen, pitäisi vain saada esitettyä asiansa vakuuttavasti.
- Oskari Routajärvi? kuului naisen ääni hänen takaansa.

- Minä olen, Oskari kääntyi katsomaan ja ojensi kätensä. - Hyvää päivää.
- Hyvää päivää. Teillä oli kuulemma jokin ehdotus minulle.
- Ehkä se on ennemminkin pyyntö, ainakin vielä tässä vaiheessa.
- Vai niin. No, antakaapa kuulua.

- Minä olen ymmärtänyt, että teillä on puolueessanne melkoisesti vaikutusvaltaa.
- Olette ymmärtänyt aivan oikein.
- Pyytäisin teitä käyttämään sitä valtaanne, jotta Verna Routajärvi ei pääsisi puolueen arvoasteikolla liian korkealle.

- Vai Verna Routajärvi. Lienee jotain sukua teille?
- Vaimo itse asiassa.
- Vaimo? Mitäköhän mahtaa vaimoparka olla tehnyt, kun te noin lähdette hänelle kostamaan.
- Verna ei ole tehnyt yhtään mitään väärää, Oskari kiirehti vakuuttamaan, mutta lisäsi sitten kuitenkin. - Hän vain on vähän turhan kunnianhimoinen.
- Ja sekö ei sitten sovi teidän omiin suunnitelmiinne?
- Minulla on omat syyni olla toivomatta sitä. Eivät aivan yhtä itsekkäät kuin mitä varmasti kuvittelette.

- Tai sitten juurikin niin. No, minulla saattaisi olla mahdollisuuksia vaikuttaa asiaan. Olettaisin, että teillä on tarjota jotakin vastineeksi.
- Voisin tarjota teille rahaa, mutta se lienee turhaa. Ehkäpä teillä itsellänne on jokin ajatus mielessä.
- Saattaapa hyvinkin olla. Minä tarvitsisin luultavasti hyvää miestä eräässä projektissani. Mutta ei siitä sen enempää. Olisitteko valmis solmimaan sopimuksen ja tarjoutumaan käyttööni sitten, kun teitä tarvitaan?

Oskari nielaisi. Tällainen avoin sopimus kuulosti paljon hurjemmalta, kuin mihin hän oli varautunut. Toivottavasti kuitenkin vain kuulosti. Ehkä hänen mielikuvituksensa vain laukkasi hieman turhan lujaa, hän yritti rauhoitella itseään. Ei tässä tilanteessa sitä paitsi ollut paljon vaihtoehtoja. Augusta Aaltoniemi ei ollut sellainen nainen, jonka kanssa tehtiin kompromisseja. Joko hän olisi valmis pelaamaan tämän peliä tai sitten saisi unohtaa koko jutun.

Loppujen lopuksi Oskari oli kuitenkin valmis menemään pitkällekin suojellakseen perhettään.
- Olen.

*****

Solaniemeläiset saavat nyt jäädä selvittämään asioitaan seuraavaan jaksoon, sillä kuudes osa päättyy tähän. Kiitoksia kärsivällisyydestänne ja pahoitteluni hirvittävästä viivyttelystä (en kyllä uskalla mennä lupaamaan, että tahti tästä mitenkään muuttuisi).

Tällä kertaa haluaisin tiedustella teiltä inhokkihenkilöänne? Kuka hahmoista saa niskakarvasi nousemaan pystyyn tai nenän nyrpistymään? Ketä et kerta kaikkiaan voi sietää?

Loppuun vielä suuret kiitokset Annikaiselle, joka jälleen kerran jaksoi auttaa tämän tarinan kanssa!

Osa 5: Sydänsuruja

2007-06-08T23:23:00.001+03:00

- Niinkö? Sepä hienoa! Ja kuinka pitkällä raskaus on?

---

- Aivan. Kiitoksia tiedosta! Toimitan palkkiosi saman tien.

---

- Hyvä, kuulemiin!

Augusta käveli kohti ruokasalia, missä Ellen oli parhaillaan aamupalalla. Vanhempi nainen katseli tarkkaavaisesti tyttärensä aamiaisen sisältöä. Nyt tämä sitten söi kahden edestä. Kuinkakohan kauan tyttö meinasi pitää asian salaisuutena?

Augusta päätti olla toistaiseksi ottamatta asiaa puheeksi. Ehkäpä hänen olisi helpompi toteuttaa suunnitelmansa, kun tytär ei vielä tiennyt hänen tietävän.

*****

Vihdoinkin koitti se suuri päivä, kun pikkuinen Olavi pääsi kotiin kaikkien sairaalassa vietettyjen viikkojen jälkeen. Senja oli aivan innoissaan veljestään eikä tuntunut lainkaan kyllästyvän tämän viihdyttämiseen.

Perheen naisväen mentyä jo nukkumaan Oskari kuljeskeli ympäri hiljaista taloa pienen poikansa kanssa. Toisaalta hän oli valtavan kiitollinen, että lapsi oli elossa ja kotona, mutta toisaalta huoli kaihersi hänen sisimpäänsä.

Sairaalassa oli selvinnyt, että Olavilla oli epilepsia. Poika ei välttämättä koskaan tulisi saamaan kohtausta, mutta mahdollisuus siihen oli kuitenkin, joten isää pelotti lapsensa tulevaisuus. Eikä epilepsia sitä paitsi ollut ainoa mitä pelätä, keskoslapsella kun saattaisi ilmetä vaikka minkälaista vaivaa myöhemmällä iällä. Puhumattakaan sitten Oskarin itsensä aiheuttamasta uhasta.

- Älä pelkää pikkuinen, kyllä me pidämme sinusta huolen vaikka mikä tulisi, Oskari jutteli hiljaa itseään rauhoittaakseen. - Isi ei anna mitään pahaa tapahtua sinulle tai siskolle tai äidille. Lupaan sen.

*****

Maria oli juuri ja juuri saanut pidettyä itsensä kasassa kotimatkan ajan, mutta päästyään oman huoneensa rauhaan tyttöparka ei enää voinut pidättää kyyneliä. Kuukausien jännityksen laukeaminen valtavaan pettymykseen oli vain yksinkertaisesti liikaa.

Sillä välin toisella puolella Solaniemeä Erno Vihervaara istui synkissä mietteissä talonsa portailla. Hän ei voinut käsittää tapahtunutta. Oli kuin joku muu olisi ottanut hänestä vallan ja käskenyt suoltaa hirveitä valheita. Toimitusjohtaja, 300-neliöinen talo, ulkomaanmatkoja, mitä kaikkea hän olikaan väittänyt. Eihän hän ollut koskaan astunut jalallaan kotimaansa ulkopuolelle! Ja tämä talo, kaukana luksuslukaalista! Ja olisihan hänen sitä paitsi pitänyt ymmärtää, ettei moinen rehentely tehoaisi Marian kaltaiseen naiseen.

Mitä kaikkea hän oikeasti olisikaan halunnut sanoa! Kertoa Marialle, kuinka tämän hymy joka kerta sai hänen sydämensä sykähtämään onnesta, kuinka hän ihaili nuoren naisen rohkeutta ottaa vastuu pikkusisaresta ja kodista ja kuinka tämän kauniit silmät olivat lopullisesti lumonneet hänet. Kuinka hän jo vuosia aikaisemmin oli nähnyt Marian unissaan niin voimakkaana, että se kaikki oli ollut pakko kirjoittaa kirjaksi.

Erno asteli surullisena sisälle. Sieltä löytyi ainakin yksi naisenpuoli, joka välitti hänestä. Fellan seuraan hänen oli ilmeisesti tyytyminenkin, Maria kun oli varmasti menetetty iäksi. Eihän hän voisi kertoa totuuttakaan, koska valehtelijaa nyt kukaan ei ainakaan haluaisi.

*****

Vernasta oli nyt sitten tullut täysipäiväinen kotiäiti. Päivät täyttyivät Olavin ruokahetkistä...

... ja vaipanvaihdoista.

Senja vaati myös oman osansa huomiosta. Tyttö kaipasi usein apua kotitehtäviensä kanssa ja tietysti piti myös huolehtia, että tämä ehti ajoissa kouluun puhtaat vaatteet päällä.

Kouluasioiden lisäksi piti sitten vielä valvoa, että Senja harjoitteli soittoläksynsä. Vaikka tyttö oli itse pyytänyt päästä pianotunneille, ei koskaan silti olisi muka ollut hyvä aika harjoittelutuokiolle.

Päivän kiireiden jälkeen väsynyt äiti ei saanut edes yöllä levätä. Olavia vaivasi koliikki, joten tämä herätti Vernan monta kertaa yössä.

Oskarilla oli niin hyvät unenlahjat, että hän harvemmin ehti havahtua pojan itkuun. Kotiäitinä vauvan hoito oli sitä paitsi pääasiassa muutenkin Vernan vastuulla, pitihän Oskarin saada nukkua työpäivää varten. Ei auttanut valittaa väsymystä.

Niin äiti kulki pitkin taloa itkevää lasta hyssytellen, vaikka usein olisi tehnyt mieli vain itkeä itsekin.

Ja juuri kun sai lapsen rauhoittumaan sänkyynsä ja itse käperryttyä peiton alle...

... se alkoi taas.

*****

- Muistathan, että minulla on synttärit kohta, Mirella tokaisi siskolleen eräänä aamuna juuri ennen töihin ja kouluun lähtöä.
- Totta kai, enhän minä nyt sinun juhlapäivääsi unohtaisi! Maria vakuutteli. - Onko sinulla jokin erityinen lahjatoive?
- Itse asiassa on. Haluaisin rummut.

- Rummut! Oletko ihan tosissasi? Maria nieleskeli.
Pikkusisko nyökytteli innoissaan.
- Tiedäthän, että olen siinä koulun bändikerhossa. No, yhden bändin rumpali on muuttamassa tämän vuoden jälkeen pois, joten ne tarviisi uuden soittajan. Minä ajattelin, että voisin ruveta siihen. Sitä varten pitäisi vaan olla omat rummut.

- Voi Mirella-kulta! Ei meillä mitenkään ole varaa ostaa rumpuja, nehän maksavat monta tonnia! Olen kauhean pahoillani, mutta ei se taida oikein onnistua. Ehkäpä voisit harjoitella koululla?
- Niin kai sitten täytyy, Mirella tokaisi masentuneena. - Minä menen ulos odottamaan bussia.

Mariasta tuntui kauhean pahalta. Mirella tuntui kerrankin olevan tosissaan innostunut jostain muustakin kuin vaatteista tai pojista, hänhän ei ollut jättänyt väliin yhtäkään bändikerhon kokoontumista. Ja sitten tuon innostuksen kohteen täytyi olla niin tuhottoman kallis! Syntymäpäiviin oli vielä niin lyhyt aikakin, ettei hän millään saisi rahaa kokoon säästämällä.

Sitten Maria kuitenkin keksi ottaa yhteyttä sukulaisiin. Jospa nämä haluaisivat auttaa. Jos tarpeeksi moni osallistuisi, niin ehkäpä hän voisi sittenkin toteuttaa Mirellan toiveen. Maria tarttui puhelimeen ja näpytteli isoäidin numeron.

*****

Augustan suuri suunnitelma oli antaa Ellenille lääkeainetta nimeltä metenamiinihippuraatti tämän huomaamatta. Hän oli ottanut selvää, että se ei vahingoittaisi sikiötä, mutta aiheutti usein sivuoireena pahoinvointia. Ellen oli lapsesta asti ollut melko herkkä lääkeaineille, ja nyt kun hän oli vielä raskaanakin, Augusta luotti siihen, että tytär saisi kärsiä kunnolla.

Kuulostaa kostonhimoiselta, mutta Augustalla oli omat järkisyynsä. Kärsimystä tarvittiin, jotta tulevat vanhemmat eivät voisi lähteä perustamaan omaa kotia. Jos Ellen voisi jatkuvasti pahoin, ei hän jaksaisi käydä töissä. Jonkun olisi kuitenkin hyvä olla hoivaamassa häntä tarpeen tullen, ja Gabriel se ei tietenkään voisi olla, jonkunhan oli hankittava elanto. Siispä jos he olivatkin ajatelleet poismuuttoa, jättäisivät he varmasti tämän vaihtoehdon pois laskuista.

Hyvissä ajoin ennen kuin aikoi kysyä Elleniltä raskaudesta Augusta alkoi järjestää jokapäiväisiä teehetkiä tyttärensä kanssa, yleensä silloin, kun Gabriel oli poissa. Näin hänen oli helpompi saada sujautettua tyttärelleen oikea kuppi.

Ja eihän siinä pitkään mennyt, kun Ellenin lievä aamupahoinvointi kehittyi kokopäiväiseksi oksetukseksi ja heikotukseksi.

*****

Mirella alkoi olla varma, että Aaro oli joko homo tai sitten todella pahasti ujo, kun tämä ei ollut vieläkään osoittanut kiinnostusta häneen, vaikka erosta Orlandon kanssa oli jo ainakin viikko. Siispä hänelle ei enää jäänyt muita vaihtoehtoja kuin ottaa asia puheeksi itse.

Eräänä päivänä nuorisotalolla Mirella sitten tunsi tilaisuutensa koittaneen, Aaro nimittäin istuskeli sohvalla televisiota katsellen ja kerrankin ilman kavereitaan. Mirella asettautui viereen.
- Moi Aaro!

Poika käänsi päänsä Mirellaa kohti.
- Ai moi, tämä tokaisi ja kääntyi takaisin televisioon päin. Mirella tunsi pientä hämmennystä pojan välinpitämättömyydestä, mutta jatkoi kuitenkin sinnikkäästi.
- Mitä sä katot?

Tällä kertaa poika ei edes kääntänyt päätään.
- Jotain sarjaa, emmä tiiä mikä tää on. Ei oo parempaakaan tekemistä.
- Ai. No mä tiiän sulle parempaa tekemistä, Mirella hymyili. - Lähde mun kanssa kahville.
- Kiitti vaan, mutta mä en juo kahvia.
- No ei sun nyt pakko ole just sitä kahvia juoda. Mä siis tarkoitin ihan treffejä.

Nyt Aaro sentään vaivautui katsomaan Mirellaan päin.
- Ai jaa. Kiitti mutta en mä taida jaksaa.
- No voidaan me mennä toistekin, Mirella yritti vielä.
- Enpä tiiä. Tuskin.

Mirella oli tyrmistynyt. Ei kukaan voinut niin ujo olla, ettei uskaltaisi edes pyydettäessä lähteä treffeille! Sitten ei kai jäänyt enää jäljelle kuin yksi vaihtoehto.
- Siis oletko sä nyt sitten kuitenkin homo?

Aaro tyrmistyi.
- Mistä ihmeestä sä tuollaista olet saanut päähäsi? En todellakaan ole homo!
- No mikset sä sitten lähde?

- Ei mua vaan kiinnosta, Aaro sanoi ja kääntyi liittyäkseen viereen tulleen nuoriso-ohjaajan ja jonkun Mirellalle tuntemattoman tytön väliseen keskusteluun paikallisen kahvin mausta.

*****

Augustalla oli määrä olla tapaaminen erään vanhan ystävänsä kanssa lounaan merkeissä, mutta tämä soittikin aivan viime tipassa ja peruutti tapaamisen, koska oli saanut ruokamyrkytyksen pilaantuneesta kaviaarista. Augusta oli siis vähän huonolla tuulella päiväohjelmansa muututtua. Kotiin palatessaan hän kuitenkin löysi jotakin, mikä piristi mielialaa hetkessä: tytär oli nukkumassa olohuoneen sohvalla keskellä kirkasta päivää. Nyt hänellä olisi tilaisuutensa.

- Ellen! Oletko sinä nukkumassa?
- Mmh... tytär mumisi unissaan, kunnes tajusi tilanteen. - Äiti! Minä... taisin tosiaan torkahtaa.

Augusta istuutui tyttärensä viereen ja asetteli kasvoilleen huolestuneen ilmeen.
- Oletko sinä nyt aivan kunnossa? Olet ollut niin väsynyt viime aikoina ja jotenkin kovin huonovointisen oloinen. Ettet vain olisi sairas?
- Minä... tuota... me oikeastaan sovimme Gabrielin kanssa, että kertoisimme sitten yhdessä, mutta kun nyt kerran kysyit, niin... minä odotan lasta.

- Mutta sehän on ihan valtavan hienoa, Augusta huudahti iloisesti ja taputti tytärtään olkapäälle. - Ikävämpi tietysti, että jos raskautesi on yhtään samanlainen kuin minun, niin saat kyllä varautua yhdeksän kuukauden mittaiseen sairasteluun. Minähän en sinua odottaessani voinut oikeastaan ollenkaan poistua talosta. Onneksi meillä oli sentään varaa palkata hoitaja tänne kotiin, koska muuten olisin saanut viettää koko sen ajan sairaalalevossa.

Augustan kertoma ei itse asiassa pitänyt lainkaan paikkaansa, hän oli pientä alkuraskauden pahoinvointia lukuunottamatta voinut oikein hyvin. Tällä tavoin hän ajatteli kuitenkin saavuttavansa enemmän vaikutusvaltaa raskauteen liittyvissä asioissa, olihan hänellä muka kokemusta entuudestaan. Ellen kertoi todellakin voineensa erittäin pahoin jo viikkoja ja joutuneensa lopulta jättäytymään töistä sairaslomalle. Augustan suunnitelma toimi siis loistavasti.

Nyt kun raskaus oli paljastunut, Ellen vietti päivänsä hyvillä mielin lähinnä löhöten television tai kirjan parissa ja kävi vain välillä syömässä sen mitä pystyi. Hän hankki myös hyvin kiinteän suhteen talon kahteen vessanpönttöön.

Eräänä päivänä Ellenin makoillessa sängyssään lukemassa hänen äitinsä astui sisään vieraan naisen kanssa.
- Ellen, minä tulin siihen tulokseen, että varmistaaksemme sinun ja lapsen hyvinvoinnin olisi ehkä parasta, että meillä olisi täällä kotona ihan kunnon terveydenhuollon ammattilainen pitämässä sinusta huolta. Gabrielinkaan ei sitten tarvitsisi huolehtia sinun voinnistasi kesken työpäivänsä. Raijalla on vuosien kokemus kotisairaanhoidosta ja nimenomaan odottavista äideistä. Hän lupautui olemaan täällä meillä aina raskauden loppuun saakka.

Ellen oli kovin hämmentynyt, mutta toisaalta myös iloissaan. Nyt hänen ei tarvitsisi samalla lailla huolehtia lapsensa voinnista, kun talossa oli ammattilainen tarkkailemassa tilannetta. Sitä paitsi oksennettuaan muutaman päivän ajan ulos lähes kaiken mitä söi, hän oli jo pelännyt joutuvansa kohta sairaalaan. Niinpä hän tervehti hymyillen sairaanhoitajaa ja kiitti äitiään huomaavaisuudesta.
- No niin, Raija sanoi Augustan poistuttua, - Emmeköhän me sitten käy tuumasta toimeen. Jos rouva käärisi hihaa ylöspäin, niin mitataan ihan ensiksi verenpaine.

*****

Mirellalla saattoi olla epäonnea rakkaudessa, mutta Marialle elämä oli alkanut jälleen hymyillä. Joonas nimittäin oli soittanut ja kysynyt häntä ulos. Nuo kaksi olivatkin sopineet tapaavansa jo samana iltana. Sitä ennen Marian piti kuitenkin hoitaa vielä eräs asia.

Mirella oli tullut nuorisotalolta kotiin kiukkuisena kuin ampiainen, kuten hänen äidillään oli ollut tapana sanoa. Hän oli päättänyt olla itkemättä sellaisen typeryksen takia, joka ei ymmärtänyt hänen arvoaan ja yritti sen sijaan saada pahan olonsa purkautumaan rankan jumpan parissa. Musiikin pauhatessa kovalla hän ei lainkaan tajunnut alakerrasta kuuluvaa kolinaa ja puhetta.

Maria yritti huudella siskoaan alakertaan, mutta lähti sitten lopulta hakemaan tätä itse.
- Mirella, tuletko käymään alakerrassa, minun pitäisi näyttää sinulle yksi juttu.
- En nyt viitsi kun mulla on treeni kesken, sisko tiuskaisi äkäisenä.
- Tule nyt vaan. Ei siinä pitkään mene.
- No okei sitten. Käyn vaan pesemässä naaman ja kädet ensin.

Hetken kuluttua Mirella sitten raahusti alakertaan. Siellä odotti Maria ja... syntymäpäivälahjaksi pyydetty rumpusetti.
- No, kannattiko tulla? Maria hymyili iloisesti.

Mirella oli tyrmistynyt. Nythän koko rumpujuttu oli ihan turhaa, kun Aaro ei kuitenkaan halunnut olla hänen kanssaan. Mutta ei hän tietenkään voisi sanoa sitä siskolleen, joka oli tiukasta rahatilanteesta huolimatta halunnut toteuttaa hänen ainoa lahjatoiveensa.

Niinpä Mirella loihti kasvoilleen kauniin hymyn.
- No kannatti! Miten ihmeessä tämä on mahdollista? Sinähän sanoit, ettei meillä olisi varaa.
- Ei meillä ollutkaan, mutta mummot ja tädit ja setä halusivat osallistua lahjaasi. Sait sen vähän etukäteen, kun sieltä liikkeestä ei ole kotiinkuljetusta viikonloppuna. Mutta kokeile nyt ihmeessä!

Mirella otti kapulat käteensä ja kokeili lahjaansa siskon hymyillessä vieressä kuin Naantalin aurinko.
- Kuulostaa hienolta, Maria kehui. - Minun täytyy kyllä nyt valitettavasti lähteä, kun olen menossa Joonaksen kanssa ulos. Saat sinä sitten jäädä tänne rauhassa paukuttamaan. Hauskaa iltaa!
- Sitä samaa sinulle! Mirella toivotti siskolleen. - Joonas vaikuttaa kyllä tosi kivalta, joten sellainen siitä on varmaan tulossakin.

Ulko-oven kolahdettua Marian jäljessä Mirella lakkasi touhuamasta rumpujen kanssa ja vajosi istumaan lattialle. Kyyneleet alkoivat valua pitkin tytön poskia. Hän ei enää tiennyt mitä itkeä eniten, Aaron antamia pakkeja, siskonsa hyvää tarkoittavaa toimintaa vaiko rumpuja, joita hänen olisi nyt pakko opetella soittamaan ihan turhaan.

Siskonsa kurjuudesta tietämätön Maria sen sijaan vietti hauskaa iltaa. Joonas oli kuullut, ettei tyttö ollut vielä koskaan pelannut biljardia, joten tämä vaati saada opettaa sitä. Maria kyllä tiesi olevansa huono, mutta Joonas jaksoi kannustaa ja neuvoa, välillä hyvinkin kädestä pitäen, ja viimeisen pelin Maria jopa voitti. Se tosin taisi olla enemmän miehen ansiota kuin hänen itsensä, tämä kun ei lyönyt pallojaan yhtään Marialle antamiensa oppien mukaisesti...

Biljardin jälkeen pariskunta kävi vielä lasillisella samassa rakennuksessa sijaitsevassa kuppilassa ja vietti lopun iltaa jutellen kaikesta maan ja taivaan välillä. Kello oli jo yli puolen yön, kun nämä kaksi lähtivät yhteiselle kotimatkalleen.

Marian kotiportilla juttua olisi tuntunut riittävän vielä pitkäksikin aikaa, mutta kummallakin oli aikainen herätys seuraavana aamuna, joten vastahakoisesti he jättivät hyvästit. Maria tokaisi vielä Joonakselle, että seuraavalla kerralla tämä ei kyllä saisi hävitä tahallaan. Mies nauroi läpinäkyvyydelleen ja veti tytön lähelleen.
- Sinä olet niin uskomattoman suloinen, tämä lausui hiljaa ja sen jälkeen painoi hellän ja varovaisen suudelman Marian huulille. - Hyvää yötä kaunokainen!

*****

Näihin helliin tunnelmiin jätämme Solaniemen asukkaat taas hetkeksi. Tällä kertaa pyytäisin teiltä lukijoilta palautetta kuvista. Mikä kuva on mielestäsi onnistunein ja miksi? Saat toki valita useammankin suosikin. Ja muutakin palautetta otetaan toki ilolla vastaan.

Ekstra 2: Villa Pecunia

2007-05-31T21:34:00.001+03:00

Tervetuloa tutustumaan Aaltoniemen suvun kunniakkaaseen (köh) kotiin. Suvun omistuksessa on aiemmin ollut puolisen Solaniemeä, mutta nykyisin jäljellä on vain tämä tontti. Talon rakensi aikoinaan Ellenin isänisän isoisä Gustav Bertil Wåghudd. Hän voitti vapaaherra Fredrik Svärdstjärnan koko omaisuuden eräässä kaksi päivää kestäneessä korttipelissä ja tuhlasi suuren osan siitä Villa Pecunian rakentamiseen.

Paroni Wåghudd oli edellisenä vuonna viettänyt jokusen kuukauden ystävänsä luona Englannissa ja päätti lainata idean taloonsa sikäläisestä kartanosta. Huvila sai melko mielikuvituksettomasti nimekseen Villa Pecunia (Villa on latinaa ja tarkoittaa huvilaa, pecunia taasen rahaa) ja siellä vietettiin jatkuvasti juhlia tanssin ja - kuinkas muuten - korttipelin parissa. Naimaikäisten neitojen äidit suorastaan tyrkyttivät tyttäriään rikkaalle paronille ja melko pian vietettiinkin nuoren Charlotte Ehrensvärdin ja paroni Wåghuddin häitä. Pariskunnan onni jäi kuitenkin melko lyhytaikaiseksi, sillä huikentelevainen aviomies menetti suuren osan omaisuudestaan korttipeleissä, hankki itselleen kupan ja kuoli lopulta pahasti alkoholisoituneena jättäen vaimonsa yksin pienen poikansa kanssa.

Mutta se historiasta. Talo on ulkokuortaan lukuunottamatta muuttunut useampaankin kertaan sitten valmistumisensa ja näyttää nykyään tältä:

Villa Pecunia on muurattu punatiilistä, mikä oli siihen aikaan melko ennenkuulumatonta Solaniemen leveysasteilla. Pihatie on päällystetty punaisella tiilellä ja sen keskellä pönöttää suihkulähde. Autoa varten rakennettiin myöhemmin tyylinmukainen katos.

Tässä vielä talo lähempää. Kerroksia on yhteensä kolme, mutta näistä vain kaksi on asuinkäytössä.

Ja tässä talo takaapäin. Arkkitehti on näemmä panostanut lähinnä julkisivuun ja jättänyt takaosan melko tylsäksi (no myönnän, minähän se olin) .

Ja tässä Gabrielin upeasti kiiltelevän urheiluauton koti.

Etupihan puutarhaistutuksia. Onneksi asukkailla on sentään varaa palkata puutarhuri, sillä kukaan heistä ei ole liiemmin kiinnostunut mullan kanssa puuhaamisesta.

Tässä sitten takapihan kaunistus, lampi ja sen patsassaareke.

Ja vielä sama iltavalaistuksessaan.

Ja etupiha myös.

Tässä vielä ilmakuva tontista. Se ei ole suuren suuri, mutta jos Augustan juonittelut toteutuvat, niin kenties joku tulevista sukupolvista pääsee ostamaan suvun vanhoja maita takaisin. (Oikeastihan tämä johtuu siitä, että minun koneeni on niin hidas ja hankala, että suuret tontit eivät kerta kaikkiaan pelitä. Samasta syystä tämä talo on vähän epäkäytännöllisesti rakennettu.)

Tässä sitten talon alakerta. Ovesta sisään tultaessa on ensiksi suuri eteishalli portaineen. Siitä oikealle on keittiö ja ruokailuhuone, yläpuolelta löytyy kylpyhuone ja vasemmalta olohuone.

Lähempi kuva eteisaulasta. Sieltä ei löydy paljoa muuta kuin portaat yläkertaan ja koristuksena patsas sekä kaksi viherkasvia.

Seinillä on valkoiseksi maalattu koristeellinen panelointi. Suvun tiedossa ei ole, kuka edeltäjistä sai päähänsä maalata portaat punaisiksi, mutta sellaisiksi ne ovat saaneet jäädä. Oikealta vie ovi ulos, keskeltä keittiöön ja vasemmalta käytävään.

Keittiö ja ruokasali yhteiskuvassa. Nämäkin huoneet ovat hyvin niukasti sisustetut, keittiöstä löytyy tarvittavat tasot ja kodinkoneet siististi seinänvierille laitettuina ja ruokasalissa on ainoastaan pöytä tuoleineen. Huoneita erottaa vain väliseinä, joten ne ovat tunnelmaltaan melko samanlaiset keittiön vaaleaa lattiaa lukuunottamatta.

Keittiö ovelta päin.

Ja tietysti myös toisesta suunnasta. Lienee tarpeetonta sanoa, että ovi vie eteiseen.

Ja tässä sitten ruokasalin puoli.

Myöskin toisesta suunnasta kuvattuna.

Ruokasalin vieressä on kylpyhuone, tosin ovi löytyy ainoastaan toiselta puolelta. Tilasta löytyy amme, wc-istuin ja pesuallas.

Kylpyhuoneen pinnoissa on noudatettu eteisen linjaa. Kalusteet ovat kuitenkin punaisen sijasta tummaa puuta. Pyöreä kultareunainen peili on Augustan kotoaan perimä, samoin kuin posliininen vati ja kannu.

Kylpyhuone vielä toisesta kulmasta. Ikkunaa peittämästä löytyy monta kerrosta verhoja, vaikka talolla ei edes ole lähinaapureita.

Olohuone ja käytävä. Tästä tilasta löytyy sohvaryhmä, lipasto, kirjahylly, puhelinpöytä, takka sekä Gabrielin mukanaan tuoma uudistus, taulutelevisio.

Huone on sisustettu hyvin tummin värein, mutta onneksi sentään seinien yläosan tapetti on valittu vaaleammaksi. Kaikki kalusteet ovat aitoa antiikkia, suurin osa suvussa kulkeneita.

Olohuone toisesta suunnasta. Takaseinällä oleva ovi vie ulos.

Tässä käytävä, jota pitkin pääsee kylpyhuoneeseen tai eteishalliin. Seinältä löytyy suuri maalaus seka pramea peili kynttilänjalkoineen.

Sitten onkin jo aika siirtyä yläkertaan. Keskellä portaikko ja käytävät, vasemmalla Augustan makuuhuone ja sen yläpuolella kylpyhuone, oikealla taas Ellenin ja Gabrielin makuuhuone ja sen yläpuolella Augustan valmiiksi sisustama lastenkamari.

Tässä vielä portaikko vähän lähempää. Täältä ei löydy juuri muuta kuin shakkilauta sekä Cézarin kiipeilyteline.

Porrastasanne ja sen peliryhmä.

Augustan makuuhuone, joka tummissa sävyissään noudattelee olohuoneen linjaa.

Tilasta löytyy Augustan sängyn lisäksi myös hänen persialaisensa hulppea vuode. Takaseinällä on suuri vaatekaappi ja sermin takana kirjoituspöytä.

Näkymä kylpyhuoneen ovelta.

Tässä vielä kirjoituspöytä lähempää.

Sitten vihreä kylpyhuone, jonka tehosteväreinä on käytetty valkoista, vaaleankeltaista ja kultaa.

Wc-istuin ja lavuaari tasoineen. Takaseinän ovi vie porrastasanteelle.

Tässäpä sitten näkymä kyseiseltä ovelta. Takaseinällä kylpyamme suihkuineen sekä Cézarin hiekkalaatikko.

Ellenin ja Gabrielin huone on sisustettu viileän sinisen sävyillä. Huoneesta löytyy sänky, vaatekaappi ja lipasto.

Ellen uusi juuri verhot tähän tilaan, joten ne ovat vielä jonkun aikaa tarinassa erinäköiset. Huoneen sävyt ovat piristävä poikkeus talon muuten melko tunkkaisesta värityksestä.

Ja sitten vielä huone toisesta kulmasta. Vasemmalla oleva ovi vie käytävään, keskellä oleva lastenkamariin. Kuvassa näkyvä lipasto on juuri se, mistä Augusta löysi Ellenin piilottelemat e-pillerit.

Viimeiseksi vielä toistaiseksi tyhjillään oleva lastenkamari. Kehdossa nukutettiin aikanaan Elleniä itseään, saa nähdä saako se enää uutta asukasta. Huone on sisustettu hempeällä vaaleankeltaisella ja tässä talossa niin tutulla tummalla puulla.

Huoneen nurkasta löytyy nojatuoli nukuttajaa varten ja seinustalta hoitopöytä, jonka reunaa koristaa vanha pitsi.

Tässä huone vielä toisestakin suunnasta. Vasemmanpuoleinen ovi vie mahdollisten tulevien vanhempien makuuhuoneeseen, oikeanpuoleinen porrastasanteelle. Niiden välisessä nurkassa on pelleasuun puettu vanha nalle sekä posliininen potta.

*****

Haluaisin vielä tässä lopussa sanoa, että alunperin suunnittelin talon ainoastaan tarinan kulissiksi enkä esiteltäväksi, ja koostaan johtuen se on todellakin vähän epäkäytännöllinen etenkin yläkerran osalta.

Uusi osa on ollut jo useamman viikon ajan tekeillä, mutta se etenee niin hitaasti, että ajattelin laittaa taas tällaisen taloesittelyn, kun se kuitenkin edellisellä kerralla saavutti jonkinlaisen suosion. Kiitos mielenkiinnostasi kun jaksoit tänne asti, yritän saada uuden osan ulos mahdollisimman pian.

Ja tietenkin vielä suuret kiitokset Annikaiselle avusta alun kanssa!

Osa 4: Mirellan painajainen

2007-05-09T19:27:00.000+03:00

Ajattelin kokeilla, johtuisiko kuvannäkymisongelmat tuosta taustasta, joten ulkoasu on nyt sitten erilainen kuin ennen. Toivottavasti selviäisi tällä, koska muuten taitaa olla pakko vaihtaa tämä Blogger johonkin toiseen. Siinä taas kestää reilusti yhden jakson korjausta pitempään, kun noiden vanhojen osien siirtäminen ei ole mikään ihan pikkujuttu. Jos kuvat eivät siis sinulla näy, niin kerro.

*****

Ellen ei olisi halunnut nousta sängystä ollenkaan. Hän oli luvannut Gabrielille puhua äidilleen tänään, mutta ei vieläkään tiennyt, mitä hänen oikein pitäisi sanoa. Jotain olisi kuitenkin tehtävä, mikäli hän halusi avioliittonsa pysyvän kasassa. Ja eihän hän itsekään tästä tilanteesta pitänyt. Häntä nolotti myöntää, mutta vaikka kuinka oli menestyvä 29-vuotias juristi, hän yhä edelleen pelkäsi äitiään.

Lopulta Ellen kuitenkin myönsi itselleen, että asia ei lykkäämällä paranisi ja nousi huokaisten pukeutumaan.

Augusta löytyi alakerrasta lukemassa kirjaa.

- Äiti, haluan puhua kanssasi.
- Ellen! Luulin, että olet jo lähtenyt töihin, vanhempi nainen sanoi hämmästyneenä.

- Tämän aamun asiakas peruutti illalla, joten menen vasta puolen päivän jälkeen.
- Ahaa. En muista sinun maininneen siitä eilen. No, mistä halusit puhua. Onko Gabriel tehnyt jotakin?

- Äiti, miksi sinun on aina oltava niin epäluuloinen häntä kohtaan? Ellen sanoi lopen kyllästyneenä aiheeseen. - Ei, Gabriel ei ole tehnyt mitään, mutta asiani liittyy kyllä häneen. Tai meihin molempiin.

Augustan suupielet kääntyivät hymyntapaiseen.
- Teille on siis viimeinkin tulossa lapsi! Kyllä se alkoi jo olla aikakin. Pelkäsin jo, että teissä on jotain vikaa, kun ette millään saa perijää alulle.
- Ei, tämä asia ei nyt koske lastakaan. Mitä jos nyt vain antaisit minun sanoa asiani loppuun asti keskeyttämättä!

Ellen alkoi yllättäen tuntea sisällään ärtymystä suunnattoman pakokauhun lisäksi.
- Asia on nyt niin, että meille ei ole tulossakaan lasta niin kauan kuin tilanne jatkuu tällaisena. Tämän talon ilmapiiri on täynnä vihaa, ja se on sinun aiheuttamaasi. Sinä komennat meitä kuin olisimme pikkulapsia, ja Gabrielia et edes teeskentele sietäväsi. Me päätimme, että jos tilanne ei tästä parane, niin muutamme pois. Omaan kotiin, joissa voimme tuntea olevamme täysivaltaisia aikuisia.

Augusta oli tyrmistynyt. Hänen hiljainen ja mukautuvainen tyttärensäkö nyt uhkasi hylätä äitinsä ja sukunsa vanhan kodin. Se ei kävisi päinsä. Augusta aikoi saada lapsenlapsensa, joten ilmeisesti nyt oli sitten pelattava heidän säännöillään. Vaikka kyllä hän tiesi, ettei tuollainen ajatus Ellenin päästä ollut lähtöisin. Gabriel se oli myrkyttänyt hänen tyttärensä mielen äitiään vastaan. Nyt olisi pelattava viisaasti.

- En lainkaan tiennyt, että tunsit noin. Myönnän kyllä, että en ehkä ole ollut kaikkein paras anoppi vävypojalleni, mutta en vain ole halunnut, että hän satuttaa sinua. Menitte niin yllättäen naimisiinkin, että en lainkaan ehtinyt tutustua häneen.

Ellen näytti epäuskoiselta.

-Ellen, minä pyydän anteeksi. En ole tarkoittanut, että asiat menisivät näin. Lupaan parantaa tapani, kerron sen Gabrielillekin. Pyytäisin, että ette jättäisi minua yksin tähän vanhaan taloon. Tämä on kuitenkin joskus oleva sinun omasi. Älä hylkää sukusi perintöä. Minä pyydän, Augusta sanoi lähes anelevalla äänellä ja yritti jopa tiristää pientä kyyneltä silmänurkastaan. Se ei aivan onnistunut, mutta pelkät sanat riittivät kuitenkin vakuuttamaan tyttären. Kuinka hänestä olikin tullut näin hyvä näyttelijä!
- Jos sinä todella lupaat noin, niin totta kai me jäämme, Ellen sanoi kostunein silmin. Kaikki olikin mennyt paremmin kuin hän oli osannut kuvitellakaan!

- Cézar, kuulitko mitä se heitukka sanoi? Augusta puheli myöhemmin ainoalle olennolle, jolle hän koskaan osoitti minkäänlaista hellyyttä. Valkoinen persialainen hyrisi hiljaa emäntänsä sylissä. - Tähän taloon ei kuulemma ole tulossakaan lasta! Tyttö on siis salaa käyttänyt ehkäisyä ja antanut minun kuvitella aivan muuta. Pöyristyttävää! Asialle on tehtävä jotain. Minun täytyy käydä hänen tavaransa läpi, jossain on varmasti kätkö. Toivottavasti Ellen syö pillereitä, ne on helppo vaihtaa joihinkin toisiin. Ja kunhan hän vain tulee raskaaksi, niin keksimme kyllä jonkin keinon pitää tytön täällä.

*****

Maria ei oikein tiennyt mitä ajatella. Hänen salainen ihailijansa aikoi ilmeisesti viimeinkin paljastaa itsensä. Mieheltä oli tullut kirje, jossa hän pyysi tätä varaamaan tietyn illan itselleen. Kaikki tarpeellinen selviäisi kuulemma myöhemmin, Mariaa pyydettiin ainoastaan pukeutumaan hienosti.

Olihan hän tätä odottanut ja toivonutkin, mutta kun tilanne nyt oli totisinta totta, hän huomasikin empivänsä. Entä jos mies osoittautuisi pettymykseksi, tai mikä vielä pahempaa, huijariksi? Ja toisaalta Marialla oli alkanut olla niin mukavaa Joonaksen kanssa, sekin tilanne voisi kehittyä vielä vaikka mihin. Polttaisiko hän kaikki sillat Joonakseen, jos nyt tutustuisikin tähän toiseen mieheen? Heillä ei kyllä ollut vielä ollut mitään puhetta suhteensa laadusta, eikä se edes ollut edennyt millään lailla fyysisemmälle tasolle. Ei hänellä siis periaatteessa ollut kyllä mitään velvollisuuksiakaan tämän suhteen. Silti Mariaa epäilytti.

- Kai minun täytyy vain uskaltautua tapaamiseen. Muuten se jäisi kaihertamaan kenties loppuelämäkseni, Maria lopulta päätti. -Eihän minun ole mikään pakko kohdata häntä uudelleen, ja yksinäisille paikoille en hänen kanssaan mene. Kunpa vain tietäisin, mitä perjantaina tapahtuu, niin osaisin paremmin varautua.

Mirella oli yhtä sekavien ajatusten vallassa kuin siskonsa. Ero Orladosta ei ollut sujunut kovin hyvin, ja nyt häntä pelotti. Mitä pojan uhkaus oikein tarkoitti? Olisiko parempi uskaltautua tämän kyytiin ja kenties selvittää asia, vaiko yksinkertaisesti linnoittautua sisälle? Jälkimmäistä vaihtoehtoa hän vain ei voisi jatkaa kovin kauaa, mikäli aikoi joskus päästä koulunsa loppuun. Tyttö tunsi puhtaan kauhun kuristavan sisuksiaan. Eihän hän loppujen lopuksi tuntenut Orlandoa paljoa pintaa syvemmältä. Ties mihin tämä halutessaan pystyisi.

- Mitä minun oikein pitäisi tehdä? Mirella parahti ja purskahti lopulta lohduttomaan itkuun pelosta ja väsymyksestä.

*****

Ellenin lähdettyä töihin Augusta aloitti perusteellisen etsinnän. Hän päätteli, että pillerien tai vähintäänkin jonkun viittauksen ehkäisymenetelmään oli löydyttävä tyttären ja vävyn makuuhuoneesta, koska muualla riski sen paljastumiseen olisi liian suuri. Nainen kävi läpi laatikot, sängynalusen, vaatekaapin ja jopa kaikki huoneesta löytyvät kirjat. Kun ensimmäinen etsintäkierros ei tuottanut tulosta, Augusta naputteli seinät, etsi reikiä patjasta, veti irti lipaston laatikot ja katsoi, irtoaisiko jokin vaatekaapin osa. Lopulta tärppäsi: tyhjennetyn korurasian sisältä kuului hentoa rapinaa, ja irtopohjan alta ne lopulta löytyivät.

Augusta kirjoitti ehkäisypillerien nimen muistiin, otti valokuvan niistä ja asetteli kaiken huolellisesti paikoilleen. Seuraavaan päivään mennessä hän oli hankkinut ulkonäöltään tarkat kopiot vaarattomia sokeripillereitä, jotka saivat korvata oikeat lääkkeet. Nyt ei enää auttanut muu kuin odotella, että luonto hoitaisi tehtävänsä. Sillä välin pitäisi saada vävypoikakin vakuuttuneeksi hänen muuttuneesta käytöksestään, ja kunhan tärppäisi, niin olisi aika siirtyä suunnitelman seuraavaan vaiheeseen. Ehkäpä olisi jopa hyvä lähteä vähäksi aikaa pois kotoa, jotta nuorelleparille jäisi varmasti riittävästi kahdenkeskistä aikaa.

*****

Mirella ei ollut saanut nukuttua yöllä kuin muutaman silmäyksen ajatellessaan, mitä Orlando oli hänen varalleen suunnitellut. Tyttö oli pitkän harkinnan jälkeen päättänyt uskaltautua tämän kyytiin, sillä ei halunnut suututtaa entistä poikaystäväänsä enää yhtään enempää.

Aivan liian pian Orlandon auto jo pysähtyikin talon edustalle renkaat ulvahtaen. Mirella laittoi taskuunsa kynäveitsen, nappasi mahdollisimman kovaksi pakkaamansa laukun käteensä ja lähti pamppailevin sydämin ulos.

Juuri ennen auton oven avaamista tyttö vielä sulki silmänsä ja heitti ilmaan toiveen siitä, että mitään kovin hirveää ei tapahtuisi. Miten monet kerrat hän olikaan saattanut kiivetä ajoneuvon kyytiin täysin tietämättömänä siitä, millainen hirviö sitä ajoi! Aiemmin Mirella oli vain ollut tyytyväinen siitä, että hän pääsi koulumatkansa tyylikkään ja mukavan auton kyydissä, mutta nyt hän olisi antanut lähes mitä vain saadakseen nousta tämän sijasta nuhjuiseen koulubussiin.

Nuoret eivät vaihtaneet matkan aikana sanaakaan. Perille päästyään Orlando käski tylysti Mirellan ulos autosta ja lähti kävelemään pihalle päin. Mirella ei uskaltanut muutakaan kuin seurata. Keskelle aukeaa päästyään Orlando aloitti yhtäkkiä rähisemään kovaan ääneen.

- Siis sä olet ihan hirveä mäkättäjä, mä en ymmärrä miten kukaan voi jaksaa tollasta ämmää! Koko ajan saa kuunnella sun valituksia siitä, miten sun tukka on huonosti tai tarviit uusia vaatteita tai kynsi on katkennu. Ei kukaan mies voi tollasta kestää! Sori vaan beibi, mutta tää meidän juttu on nyt ohi! Älä turhaan jää itkemään mun perään, koska mä en ota sua takasin.

Purkauksen lopuksi Orlando kääntyi kannoillaan, nyökkäsi lähellä oleville tytöille ja lähti lompsimaan kohti koulun ovea.

Mirella jäi tuijottamaan epäuskoisena pojan perään. Tuoko oli Orlandon kauhea uhkaus? Ja hän kun oli jopa varustautunut veitsellä! Niittykin tuli tuossa naureskelle kyselemään, mistä kohtauksessa oikein oli kyse, eikö Mirellan ollut vasta eilen ollut tarkoitus jättää poikaystävänsä.

Kuluneet vuorokauden jännitys ja pelko purkautuivat lopulta raikuvaan nauruun, josta ei meinannut tulla loppua millään.

Orlando sen sijaan yritti seinän vierellä näyttää niin huomaamattomalta kuin suinkin. Hän ei nyt kai sitten kuitenkaan ollut vaikuttanut ihan niin coolilta, kuin oli ajatellut.

*****

Maria oli lopettanut työnsä kahdelta ja valmistautunut siitä asti iltaa varten. Hän oli pitkän harkinnan jälkeen päätynyt kokopitkään vaaleanharmaaseen iltapukuun. Hiuksensa Maria kiharsi ja kokosi nutturaksi päälaelle, silmät saivat rajauksen ja luomiväriä, ja huuliin hän laittoi tilaisuutta varten hankkimaansa punaa.

- Olenkohan minä varmasti nyt laittautunut tarpeeksi hienoksi? Maria mietiskeli tarkastaessaan itseään peilistä noin kymmenettä kertaa. - Tai ei kai tämä vain ole liikaa? Voi, miksei se mies voinut paljastaa tapaamisesta yhtään enempää! Pitäisikö minun kuitenkin vaihtaa johonkin vähän vähemmän juhlavaan asuun?

Vaatteiden vaihtoon ei kuitenkaan ollut enää aikaa. Talon ulkopuolelle kuului pysähtyvän auto, ja Marian juostessa ikkunaan katsomaan, hän näki kadulla seisovan valtavan pitkän mustan ajoneuvon.

- Limusiini! Voi ei! Enhän minä yhtään tiedä, kuinka tuollaisten kanssa kuuluu toimia. Tummennetut ikkunat ja kaikkea! Mies kai sitten istuu tuolla takana, ei kai kukaan noita itse aja.

Marian pohtiessa pitäisikö hänen itse mennä autolle, kuljettajan paikalta nousi univormupukuinen mies, joka käveli hänen ovelleen. Marian avattua tämä mitä kohteliaimmin sanakääntein pyysi tätä mukaansa, saattoi autolle ja avasi takimmaisen oven. Auton takaosa oli tyhjä, ja Maria vajosi pehmeälle penkille jännityksen kipristellessä vatsassa. Hän ei ollut tajunnut kysyä kuljettajalta määränpäätä, joten enää ei auttanut muu kuin odottaa, mitä tuleman piti.

Matka ei ollut pitkä, ja pian auto jo pysähtyikin Solaniemen hienoimman ravintolan edustalle, missä kuljettaja tietenkin jälleen tuli avaamaan oven. Maria asteli hieman epätietoisena sisälle, missä ravintolapäällikkö tulikin saman tien vastaanottamaan hänet, ja ohjasi yksityissviitin puolelle.

Tilan ainoan pöydän ääressä istui vieraan näköinen mies. Huomatessaan Marian, tämä nousi, esitteli itsensä Eero Mustamäeksi ja pyysi Mariaa istuutumaan.

Maria oli kovin hämmentynyt. Kuka ihmeen Eero Mustamäki? Ei hän tuntenut ketään sen nimistä tai tuon näköistä ihmistä. Mitä tämä koko juttu oikein tarkoitti?

Mies istui vain paikoillaan, joten Maria yritti rikkoa hiljaisuuden kyselemällä edes joitain hänen mielessään pursuavista kysymyksistä. Hän sai tietää, että mies omisti elektroniikkaa myyvän ketjun, jonka toimitusjohtajana tämä myös työskenteli. Hän oli kuulemma kotoisin Mustalammelta, mutta asui nyttemmin Kaperissa, Solaniemen lähellä olevassa suuremmassa kaupungissa. Hän oli rakennuttanut sinne 300-neliöisen talon, mutta asui osan vuotta kakkosasunnollaan Solaniemessä. Tietenkin silloin, kun ei ollut kiertelemässä maailmalla.

- Tuo mieshän on aivan kamala rehentelijä, Maria ajatteli mielessään. - Hän sitä paitsi vastailee kysymyksiini ihan kummallisesti, kertoo ennemminkin sitä mitä haluaa, kuin sitä mitä minä yritän kysyä.

Näiden kahden keskustelu sujui kovin takellellen. Suurimman osan aikaa Eero vain istui hiljaa ja korkeintaan vastaili Marian hänelle esittämiin kysymyksiin. Maria oli yrittänyt kiertoteitse udella sitä, miten kummassa mies oli ottanut yhteyttä juuri häneen, mutta tämä ei vahingossakaan ottanut sitä puheeksi. Lopulta ei auttanut kuin kysyä suoraan.

- Niin, tuota... Satuin kai näkemään sinut jossakin kaupungilla ja kiinnitin huomioni sinun... kauniisiin silmiisi ja... siitä se sitten lähti, mies takelteli.

Maria tunsi suuttumuksen heräävän sisällään. "Satuin kai näkemään" ja "siitä se sitten lähti". Ja todella omaperäistä kehua kauniita silmiä. Tämä mieskö muka oli se, joka oli kirjoitellut hänelle niin kauniita viestejä? Hänhän ei edes muistanut heidän ensikohtaamistaan, vaikka kirjeissään väitti sen mullistaneen maailmansa! Ilmeisesti häntä siis kuitenkin oli jotenkin huijattu, vaikka Maria ei ihan ymmärtänytkään, mikä jutun juoni oli.

- Minä en nyt aivan ymmärrä, mihin sinä tällä oikein pyrit, Maria aloitti kylmän asiallisesti, - mutta et kai tosissasi voi kuvitella, että purematta nielisin kaiken tämän moskan, mitä minulle yrität syöttää? Kiitoksia vain "miellyttävästä" illasta, se saa nyt minun osaltani olla ohi. Älä turhaan lähde saattamaan, löydän kyllä kotiin yksinkin.

Niine hyvineen Maria marssi ulos ja jätti hölmistyneen miehen istumaan pöytään.

- Minun olisi vain pitänyt luottaa vaistoihini, Maria ajatteli pysähtyessään vetämään henkeä. - Olisihan kai liikaa toivottu, että kukaan enää nykyaikana olisi ollut tosissaan tuollaisessa asiassa.

Pieni kyynel pyrki kohti punattua poskea, mutta Maria pyyhkäisi sen päättäväisesti pois. Hänhän ei antaisi miehelle sitä iloa, että itkisi tämän tähden!

Sisällä Erno Vihervaara tuijotti kauhistunein ilmein seuralaisensa jälkeen sulkeutunutta ovea. Hän oli tainnut viedä uudistumisensa aivan liian pitkälle. Kaikki ne valheetkin, kuka ne hänen suuhunsa oikein oli syöttänyt? Miksei hän saanut sanottua yhtäkään niistä asioista, mitä hänen mielessään oikeasti liikkui? Ja nyt oli liian myöhäistä, Maria oli lähtenyt ja hän menettänyt mahdollisuutensa.

*****

- Saisinko tohtori Kiperälle, kiitos!

...

- Augusta Aaltoniemi täällä, hyvää iltapäivää. Onpa mukava kuulla ääntäsi, ystävä rakas!

- Niin, siitä on tosiaan pitkä aika. Meidän pitäisikin ehdottomasti tavata tässä joskus. Nyt minulla olisi kuitenkin tällainen pieni pyyntö. Melko arkaluontoinen asia...

...

- Minä olen lähdössä huomenissa erään toisen rouvan kanssa pienelle virkistysmatkalle erääseen kylpylään, mutta huomasin tässä juuri, että... Minua kun ovat viime vuosina vaivanneet nämä virtsatieinfektiot, ja nyt tuntuu, että sellainen olisi taas tulossa. Juuri ennen tuota matkaamme!

- Se on todellakin harmillista. En ehdi käymään siellä lääkäriasemallakaan enää tänään, joten ajattelin, että olisitkohan mahdollisesti voinut kirjoittaa minulle reseptin. Olen käyttänyt tätä lääkeainetta aiemminkin, ja se on toiminut oikein hyvin. Nimi on... Hetkinen... Metenamiinihippuraatti.

...

- Kiitoksia todella paljon! Olisikohan sitä samalla mahdollisuus laittaa vaikka pidempikin resepti, kun noita nyt tuntuu tulevan niin usein nykyään ja on kovin ikävä juosta aina lääkärissä sanomassa samat asiat?

- Kyllä kyllä, lupaan ottaa yhteyttä lääkäriin, jos niin käy.

...

- Kiitoksia kovasti! Tiesin, että sinuun voisi luottaa. Minäpä otan sinuun yhteyttä kunhan palaan matkaltani, niin tarjoan sitten illallisen ravintola Tornissa kiitokseksi vaivannäöstäsi.

- Älä nyt höpsi! Täytyyhän meidän päivittää kuulumisetkin. Mutta soittelen siitä sitten lähemmin. Kuulemiin!

- Voi Cézar kulta, et uskokaan miten valtavan hienon suunnitelman minä olen kehitellyt! Ellenhän ei minulle varmaankaan puhu, ennen kuin on välttämätöntä, mutta kunhan yhteyshenkilöni sairaalassa ilmoittelee vauvauutisista, niin voimme ottaa lääkkeen käyttöön. Sen jälkeen saan tyttäreni taas itselleni.

*****

Näihin jännittäviin juonitteluihin jätämme Solaniemen tällä kertaa. Edelleenkin kaipailisin saada jotakin kehittävää palautetta. Mistä et ole tarinan aikana pitänyt? Kuka henkilö vaikuttaa epäuskottavalta? Mikä kohtaus ei vain yksinkertaisesti ole toiminut lainkaan?

Pura tuntojasi ja anna palautetta mistä vain, mikä on herättänyt sinussa negatiivisia ajatuksia, oli se sitten pieni tai suuri asia. Vaikka en minä tietenkään kehujakaan kiellä, jos niihin aihetta sattuu löytymään. :)

Ekstra 1: Routajärvien koti

2007-04-14T16:25:00.000+02:00

Jotkut teistä varmaan ovat huomanneet, että minulla on ollut aika pahoja ongelmia Solaniemen naapuruston kanssa (lisää asiasta löytyy Simpsakoiden peli- ja Radolan teknisistä ongelmista). Löysin tänään mahdollisen kiertotien saada naapurusto näkymään, mutta en tiedä miten satunnaista sen toimiminen on. Toivon mukaan kuitenkin pääsen nyt siis jatkamaan Solaniemen parissa.

Jotta päivitystauko ei venyisi liian pitkäksi ja koska taloesittelyt saavuttivat jonkinlaista suosiota, niin tässäpä olisi ensimmäinen: Oskari, Verna, Senja ja Olavi Routajärven koti. Kuvia on paljon, jotta kiinnostuneet varmasti saisivat tiedonhalunsa tyydytettyä, ja selityksiä samoin, jotta olisi helppo pysytellä mukana.

Tässä talo etupuolelta. Talon jalka on tehty kivestä, seinissä on valkoinen rappaus ja ikkunanpuitteet on maalattu mustiksi, mikä mielestäni tuo rytmiä talon ulkokuoreen. Huomattavaa on myös olohuoneeseen vievä suuri ikkuna (huone ei suinkaan ole oikeasti niin tyhjä, miltä se tuossa näyttää). Ulko-oven edusta on katettu lasilla.

Oskari halusi välttämättä rakennuttaa kiviaidan pihansa ympärille. (Me taidamme tietää asialle hieman oikeammat perustelut kuin mitä Verna sai.) Portti pitää ulkona niin kutsumattomat ihmis- kuin eläinvieraatkin. Etupihalle on jätetty tilaa autoille.

Tässä vielä talo takaapäin.

Etupiha, missä Senja on pyydystämässä perhosia, vaikka lupasi äidilleen haravoida maahan pudonneet lehdet. Vasemmalla olevat portaat vievät siis portille. Nuo kummalliset kaaret taloon vievän portaikon ylä- ja alapäässä kannattelevat valoja.

Tässä vielä etupihan ruokailuryhmä.

Ja tässä talo iltavalaistuksessaan.

Sitten itse huoneisiin. Sisälle astuttaessa saavutaan suoraan olohuoneeseen. Siitä oikealle on keittiö, minkä yläpuolella taas kylpyhuone. Sekä olo- että kylpyhuoneesta päästään lastenhuoneeseen, mikä on valmiina odottamassa pikku-Olavin kotiintuloa. Vasemmanpuolimmaisin on Vernan ja Oskarin makuuhuone. Makuu- ja olohuoneen välillä on siis aikaisemmin mainitsemani lasilla katettu kuisti.

Tässä vielä näkökulmaa yläviistosta.

Toisesta suunnasta myös.

Sitten lähikuva olohoneeseen. Oikealla alhaalla on televisionurkkaus, vasemmalla kirjahylly ja sohva, vasemmalla ylhäällä takka ja alhaalla yläkertaan vievät portaat.

Tässä vielä lukupaikka ja takka sekä olohuoneen lamput.

Senja esittelemässä televisionurkkausta. Tuo valkoinen ovi vie siis lastenhuoneeseen, vasemmalla olevat lasiset ulos.

Olohuoneesta vie suuri oviaukko keittiöön. Ruokailuryhmä on sijoitettu ikkunan alle vasempaan reunaan ja kaapistot oikeaan ylänurkkaan. Muuten hyvin harmaasävyistä huonetta piristää oranssi pörrömatto ja maljakkoryhmä nurkkakaappien välissä, sekä suuri muotoiltu ruukkupensas.

Verna testaamassa ruokapöydän toimivuutta. Jääkaapin vierestä pääsee siis olohuoneeseen (sanokaa muuten, jos väännän näitä liiankin rautalangasta).

Tässä kaapistot ja keittiön kodinkoneet. Palohälytin on sijoitettu epäsimimäisesti kattoon.

Ja tässä vielä viherkasvin nurkka, mistä pääsemmekin kylpyhuoneeseen.

Kylpyhuoneesta löytyy (yllättäen) suihku, kylpyamme, allas kaappeineen, suuri peili sekä vessanpönttö. Väritys noudattelee keittiön hillittyä linjaa.

(Kamala, kun näitä pieniä huoneita on vaikea kuvata...) Tässä taas toisenlaista näkökulmaa. Vasemmanpuoleinen ovi vie siis keittiöön, yläpuolinen lastenhuoneeseen.

Ja vielä huone ulkoseinän puolelta. Suuret ikkunat on peitetty valkoisilla puukaihtimilla.

Sitten pikku-Olaville varattuun huoneeseen. Tässä on vähän liikaa ovia lastenhuoneeksi, mutta paikka oli muuten niin sopiva vanhempien makuuhuoneen ja kylpyhuoneen välissä. Oikeassa reunassa hoitopöytä, ylhäällä keskellä sänky, vasemmassa ylänurkassa lelulaatikko ja mahtimaitoa.

Näkymä kylpyhuoneen ovelta. Perältä on pääsy vanhempien huoneeseen ja vasemmalta olohuoneeseen. Senjan taaperoaikaiset lelut on jo kaivettu esille pikkuveljeä odottamaan.

Tässä vielä katsaus vastakkaisesta suunnasta. Oikeassa alanurkassa oleva möykky on potta.

Vernan ja Oskarin makuuhuone on sisustettu viileän turkoosilla, kesäisellä vihreällä ja ripauksella valkoista. Ylhäällä siis sänky (jota toinen nukkujista ei ole näköjään jaksanut sijata) ja yöpöydät, oikealla alhaalla työpöytä ja vasemmalla vaatekaappi.

Tässä vielä lähikatsaus nukkumisalkovista. Sängyssä Marimekon lakanat, joiden innoittamana Verna valitsi huoneen värityksen.

Näkymä ovelle päin.

Vielä työpöytä tietokoneineen, ja sitten onkin aika kurkistaa yläkertaan.

Oikealla alhaalla näkymä epäilyttävän tyhjännäköiseen olohuoneeseen, mistä pääsee lasiportaita pitkin porrastasanteelle, josta taas on pääsy Senjan huoneeseen ja pieneen yläaulaan. Oikealla ylhäällä on harrastehuone ja vasemmalla vessa.

Tässä vielä näkökulmaa yläviistosta. Oikealla katettu parveke, jonne on käynti aulasta.

Unohdin ottaa "ilma"kuvan harrastehuoneesta, mutta tästäkin näkyy melkein kaikki. Huoneesta löytyy siis kirjahylly, sohva, shakkipöytä ja piano.

Sama näkymä alemmasta kulmasta Vernalla höystettynä.

Ja vielä huoneen toinen laita, mistä siis löytyy piano ja pikkupöytä.

Yläkerran aula, joka on pöytää, muutamaa koristusta ja kasvia lukuunottamatta tyhjä.

Tässä vielä näkymä porrastasanteelle vievältä ovelta. Vasemmalla näkyy pilkahdus parvekkeesta, ovesta pääsee vessaan.

Parvekkeelta löytyy perinteisesti kaukoputki sekä pari lepotuolia.

Yläkerran WC:stä olikin jo kuva viimeisimmässä osassa, joten tässä vain kuva ylhäältä. Huoneessa on suihku, pönttö ja allas peileineen.

Senjan vaaleanpunaiseen huoneeseen pääsimme myös tutustumaan viime osassa. Tässä tyttö on juuri leikkimässä nukkekodillaan. Vasemmalla ylhäällä on kirjoituspöytä ja radio sekä lelulaatikko pöydän vieressä. Oikealla parvisänky, jonka alapuolelle on sijoitettu vaatelipasto ja tietokonepöytä.

Näkymä sängyltä.

Tuo tyttö hemmotellaan vielä ihan pilalle! Kuvassa Senjan tietokonenurkka.

Ja lopuksi vielä porrastasanne, mistä löytyy Senjan maalausteline ja pari kasvia, sekä hempeitä tauluja pehmentämässä liian kliinistä vaikutelmaa.

Osa 3: Muodonmuutos

2007-04-04T18:46:00.000+02:00

Eräänä syysiltana Erno oli pihalla täydentämässä hyönteiskokoelmaansa. Hänen ajatuksensa kuitenkin harhailivat jossain aivan muualla.

Siitä oli nyt kolme kuukautta, kun Aila oli puodissaan esitellyt hänelle tytön nimeltä Maria. Sillä hetkellä Ernon elämä tuntui kääntyneen ylösalaisin. Tuo nuori nainen oli nimeään myöten sellainen, miksi hän oli oman Mariansa kuvitellut. Siis sen nuoren naisen, jonka oli teoksessaan kirjoittanut rakastumaan Ernestoon. Erno ei myöntänyt olevansa taikauskoinen, mutta sana kohtalo oli väkisin sivunnut hänen ajatuksiaan.

Tuon päivän jälkeen Erno ei saanut Mariaa mielestään. Lopulta hänen oli pakko tehdä jotakin. Syvänpunainen ruusu ja ote yhdeltä hänen lempirunoilijoistaan löysivät tiensä tytön ovelle, ja kirje toisensa jälkeen syntyi kuin tyhjää vain. Hän oli jopa lähettänyt Marialle lipun taidenäyttelyyn nähdäkseen, oliko tämä lainkaan välittänyt hänen lähentymisyrityksistään. Tytön ilmestyttyä paikalle Erno tiesi saaneensa tämän kiinnostuksen, mutta silti ei uskaltanut tehdä aloitetta edetäkseen pidemmälle. Mitä jos Maria ei olisikaan kiinnostunut hänestä todellisena henkilönä? Tai jos tämä kuitenkin tuli paikalle pelkkää uteliaisuuttaan.

Erno ryhtyi käymään Ailan kirjapuodissa aiempaa useammin siinä toivossa, että näkisi Mariaa ja voisi kenties tutustua tähän kuin sattumalta. Myöhemmin hän voisi sitten paljastaa kuka oli. Suunnitelma ei vain tuntunut etenevän. Maria kyllä kävi puodissa melko usein ja lausui hänelle tervehdyksen heidän kohdatessaan, mutta siinä kaikki huomio mitä tältä sai. Tyttö tosin muutenkin tuntui viihtyvän usein omissa oloissaan, eikä ainakaan oma-aloitteisesti lähestynyt Ailaa lukuunottamatta ketään muutakaan.

Erno omasta puolestaan ei vain saanut aloitettua keskustelua, ei sitten mitenkään. Monta kertaa hän oli jo päättänyt ottaa itseään niskasta kiinni, mutta tilaisuus toisensa jälkeen meni käyttämättömänä ohi. Kun hän yritti kävellä tytön luo, veri tuntui valahtavan jalkoihin, suuta kuivasi, huimasi ja sydän löi niin, että varmaankin koko kauppa kuuli. Erno tunsi olevansa umpikujassa, josta ei löytänyt tietä ulos.

*****

Oskarin suunnitelma eteni loistavasti. Hän oli saanut vaimonsa huolestumaan tyttärestään niin paljon, että tämän sai hyvinkin helposti ohjattua ajattelemaan, josko Senjan kuitenkin olisi parempi kotona äitinsä kanssa. Verna siis päätti jättäytyä vähäksi aikaa pois työelämästä ja omistautui kodilleen.

Verna oli myös vihdoinkin lupautunut toiseen lapseen, jota Oskari olikin toivonut jo pitempään. Senja oli ihaninta, mitä maailmassa oli, mutta kukapa isä ei haaveilisi omasta pojasta? Kahdenkeskiset hetket tuottivatkin tulosta suorastaan yllättävän pian.

Tuskin kukaan olisi voinut olla onnellisempi uutisesta kuin Oskari. Toki hän oli toivonut tätä vauvaa, mutta se ei ollut ainoa syy miehen riemuun. Toinen lapsi sitoisi Vernan entistä tiukemmin kotiin, eikä tämä ehkä enää haaveilisi poliitikon urasta entiseen tapaan.

Vernan raskaus oli alusta asti vaikea. Hän voi usein pahoin ja joutui viettämään suuren osan päivästä pitkällään. Siksi he joutuivat kuitenkin palkkaamaan lapsenvahdin osaksi päivää, mutta äidin ollessa kotona, ei ollut pelkoa, että kävisi kuten edellisen kanssa. Uusi lapsenvahti tosin muutenkin tuntui kyvykkäämmältä, ja Senja viihtyi tämän kanssa oikein hyvin.

Lopulta lapsenvahti kuitenkin kävi tarpeettomaksi, kun perheen pikku prinsessan oli aika aloittaa koulu. Tapausta juhlittiin Senjan lempiherkun, mansikka-vadelmahyytelön parissa.

Ison tytön ei tietenkään enää sopinut asua pikkulastenhuoneessa vanhempien vieressä, joten tälle sisustettiin oma vaaleanpunainen unelma yläkertaan. Oskari hankki tytölle kaiken, mitä tämä vain halusi ja vähän enemmänkin.

Huoneesta löytyikin hienon työpöydän, nukkekodin ja lelulaatikon lisäksi myös tietokone ja - mikä Senjan mielestä parasta - parvisänky.

Toki yläkertaan oli laitettava myös kylpyhuone. Tähän asti perhe oli saanut pärjätä yhdellä ainoalla, kun yläkerta oli ollut keskeneräinen heidän muutostaan asti. Luonnollisestikin Senja sai jälleen valita sisustuksen, ja kylpyhuoneisiin erikoistuneen liikkeen avustuksella huoneeseen loihdittiin ihana kesäinen tunnelma.

*****

Joonas oli alkanut lyöttäytyä Marian seuraan aina, kun heiltä loppui työpäivä samaan aikaan. Mies oli kieltämättä hauskaa seuraa, ja he jäivät välistä pitkiksikin ajoiksi juttelemaan Marian kodin edustalle kotimatkan päätteeksi. Joonaksen poikamaisessa hymyssä oli jotakin kovin vetoavaa, ja Maria huomasi haaveisiinsa ilmestyneen uusi henkilö Herra Salaperäisen lisäksi.

Joonas oli alkanut välistä myös soitella Marialle milloin milläkin verukkeella. Mies ei vielä toistaiseksi ollut tehnyt mitään kummempaa aloitetta, mutta jos tämän muut teot eivät viitanneet kiinnostukseen, niin mihin sitten?

Kulunut syksy oli ollut harvinaisen lämmin, joten Maria vietti usein aikaa heidän pienellä takapihallaan mietiskellen tilannettaan. Hän oli ensin ajatellut Joonaksen kenties olevan hänen salaperäinen ihailijansa, mutta tullut lopulta kuitenkin siihen tulokseen, että sen täytyi olla joku muu. Hän oli kuin ohimennen joskus kysäissyt mieheltä, oliko tämä käynyt tutustumassa siihen taidenäyttelyyn, mihin hän oli saanut liput. Ei kai olisi ollut mitään järkeä, että tämä olisi kieltänyt asian, jos olisi ollut kirjeiden lähettäjä? Joonas ei sitä paitsi vaikuttanut lainkaan sellaiselta luonteelta, joka lähestyisi ihastustaan salassa. Ja kun Maria tarkemmin mietti, niin hänhän oli saanut ruusun sinä päivänä, kun oli ensimmäistä kertaa käynyt koululla. Kaikki asiat todistivat Joonaksen osallisuutta vastaan.

Aivan toinen asia sitten olikin se, mitä hän muuten ajatteli miehestä. Joonas tosiaan tuntui olevan kiinnostunut, ja varmasti jossain vaiheessa ottaisi asian puheeksi. Halusiko Maria todella odottaa salaisen ihailijan yhteydenottoa, jota ei kenties koskaan edes tulisi? Joonas sen sijaan oli todellinen. Hän oli hauska ja miellyttävä, hän jakoi Marian kiinnostuksen lapsiin ja oli vain muutaman vuoden vanhempi. Mitä hän oikastaan edes tiesi tuosta toisesta ihailijastaan? Tämä ei ollut paljastanut itsestään varsinaisesti mitään. Ehkäpä koko asia olikin vain jonkun kummallinen pila tai joku epämääräinen koe. Miksi muuten mies ei vieläkään ollut paljastanut itseään, vaikka ensimmäisestä ruususta oli jo niin pitkä aika?

*****

Eräänä yönä Verna heräsi kesken uniensa. Kaikki ei nyt ollut kunnossa. Hänestä tuntui aivan siltä, kuin vauva olisi ollut syntymässä, vaikka laskettuun aikaan oli kuitenkin vielä viikkokausia aikaa. Verna herätti miehensä ja käski tämän pukea päälleen. Heidän olisi lähdettävä sairaalaan saman tien.

Lääkärit eivät voineet tehdä enää mitään. Vauva syntyi alle kahden kilon painoisena ja joutui saman tien keskoskaappiin. Lapsi oli niin pieni maatessaan lasisessa laatikossa letkujen kiemurrellessä hänen ympärillään.

Oskari tunsi olonsa hirveäksi. Hänen täytyi aamulla jättää vaimonsa ja pieni poikansa sairaalaan, sillä yöksi hälytetty lapsenvahti joutui lähtemään, eivätkä vanhemmat haluneet jättää Senjaa yksin kotiin. Tytär oli vielä nukkumassa, ja yksin jäänyt Oskari joutui synkkien ajatusten piinaamaksi.

Olihan hän toivonut, että Vernalla olisi kädet täynnä lasten kanssa. Ei sentään mitään tällaista kuitenkaan. Näinkö häntä nyt rangaistiin juonitteluistaan? Tämä ei ollut oikein! Lapsi oli viaton, ei hänen kuulunut joutua kärsimään isänsä pahoista teoista. Vauva ei kuulemma pääsisi osastolta ainakaan kolmeen viikkoon, ja tälle voisi lääkärien mukaan kehittyä vaikka minkälaista sairautta ennenaikaisesta syntymästä johtuen.

Yläkerrasta kuuluvat äänet keskeyttivät Oskarin ajatukset. Senja hyppeli alas pirteänä kuin peipponen. Vanhemmat eivät olleet viitsineet herättää tätä yöllä, kun eivät tienneet kuinka pitkäksi aikaa joutuisivat jäämään sairaalaan. Niinpä tyttö oli autuaan tietämätön yön tapahtumista.

Oskari katseli esikoisensa hyvää tuulta, eikä millään olisi halunnut pilata sitä. Niinpä mies kertoi ainoastaan, että äiti oli sairaalassa uuden vauvan kanssa, joka oli syntynyt vähän normaalia aiemmin. Pikkuveljeä kutsuttaisiin Olaviksi ja tämä pääsisi kotiin muutaman viikon päästä. Jottei Senja huomaisi hänen huolestumistaan, Oskari höpötti tälle ummet ja lammet siitä, miten Olaville vähän isompana laitettaisiin huone yläkertaan Senjan seuraksi ja kuinka lapsille voitaisiin rakentaa leikkimökki pihalle seuraavana keväänä. Hän jopa hermostuksissaan päätyi selittämään sitä, mistä vauvat alunperin tulivat, vaikkei Senja ollut edes kysynyt. (Sitä paitsi kyllähän seitsemänvuotias tyttö jo tiesi, olihan äiti kertonut siitä ensimmäisen kerran yli kolme vuotta aiemmin.) Peittely kuitenkin meni läpi, ja Senja kyseli vain ja ainoastaan innoissaan vauvasta ja ryhtyi saman tien suunnittelemaan tulevaa leikkimökkiä.

*****

Mirella jäi viime osassa juonittelemaan ihanaa Aaroa itselleen. Hän oli kuin olikin päässyt bändikerhoon ilman sen kummempia nurkumisia, mutta juttu ei vain jostain syystä lähtenyt etenemään. Mirella päätteli pojan kiinnostuksen puutteen johtuvan kenties siitä, että tämä ei halunnut koskea varattuun, tai ainakaan Orlandon tyttöön. Siispä vanhasta poikaystävästä oli ilmeisesti pakko hankkiutua eroon ennen varmistusta uudesta, vaikka se kyllä todennäköisesti tiesi autokyytien loppumista.

Mirella siis kutsui Orlandon käymään kotonaan. Hän ryhtyi selittämään, miten heidän ei enää kannattaisi olla yhdessä, koska Mirella ei sitten kuitenkaan ollut sitoutuvaa tyyppiä, vaikka niin ensin luuli. Sitä paitsi rakkaus heidän väliltään oli kuollut jo pitkän aikaa sitten, olihan Orlandokin sen varmasti huomannut.

Mirellan päästyä sanomasta, ettei ero ollut pojan vika, vaan vika oli hänessä itsessään, Orlando tuhahti ja avasi vihdoin suunsa.
- Tämä on nyt joku typerä leikki, eikö niin? Teeskentelet, ettet ole enää rakastunut, että joutuisin vakuuttelemaan sulle miten ihana ja kaunis olet ja miten mä sua rakastan. Ja sitten muka heltyisit ja ottaisit mut takasin. Luuletko, että oon niin idiootti, että en tajuaisi? Ei kuule mene läpi.
-Ei kun ihan oikeasti Orlando, ei me voida olla enää yhdessä, Mirella yritti selittää. -En ihan oikeasti rakasta sua enää. Sitä paitsi ei musta edes taida olla tähän seurusteluun ollenkaan. Tykkään olla vapaa enkä halua kahlita itseäni keneenkään.

Lopulta Orlando alkoi tajuta, että Mirella taisikin olla tosissaan. Tämän kädet puristuivat nyrkkiin vihasta.
-Senkin saatanan pikku narttu! Säkö muka noin vaan jätät mut? Sun on kuule ihan turha luulla, että tää jää tähän. Kukaan ei oo vielä koskaan jättänyt mua, ja sä et todellakaan tule olemaan ensimmäinen! Tämä suhde ei oo ohi ennen kuin minä sanon, että tämä on ohi. Mä tulen huomenna aamulla hakemaan sut niin kuin normaalisti. Katsokin että istut auton kyytiin.

Jäämättä odottamaan vastausta poika harppoi pois ja Mirella jäi säikähtäneenä seisomaan keskelle pihaa.

*****

Ernon ollessa taas eräänä päivänä kirjapuodissa käymässä, Aila tuli tavalliseen tapaansa juttelemaan hänelle.
-Sinä olet tainnut ruveta käymään täällä useammin kuin ennen, vai kuvittelenko vain?
-Niin, olen tosiaan tainnut käydä täällä vähän normaalia enemmän, Erno mutisi ja jatkoi. -Oman kirjahyllyn kirjat alkava olla jo useampaan kertaan luettu.
-Aivan, kyllähän sitä ihminen välillä kaipaa vaihtelua elämäänsä, Aila hymyili.

-Asiasta toiseen, nuo kaksi tuntuvat viihtyvän kovin hyvin yhdessä nykyään. Vaikka ethän sinä tietenkään ole huomannut, kun käyt täällä vain kirjoja katselemassa, vanhus sanoi ja viittasi keskustelukumppaninsa selän taakse. Ernon sydän jysähti. Hän tiesi katsomattakin katkä kaksi siellä juttelivat. Se ei siis ollutkaan vain hänen mustasukkaisen mielensä kuvittelua! Jos Ailakin huomasi... Erno sopersi jotakin vastauksen tapaista ja lähti epämääräisen verukkeen mutisten ulos kaupasta.

Kotiin päästyään Erno teki jotakin, mistä ei ollut välittänyt vuosikausiin. Hän meni peilin eteen ja ryhtyi tarkastelemaan itseään.
- Ei taida olla ihme, ettei tämän näköinen mies kiinnitä kauniin nuoren naisen huomiota, Erno ajatteli huokaisten.
Hän ei ollut vielä edes kovinkaan vanha, mutta sitä ei olisi voinut kulahtaneiden vaatteiden ja vanhanmallisten silmälasien perusteella sanoa. Eikä tuo hiusleikkauskaan tainnut olla niitä kaikkein tyylikkäimpiä.

Kilpakosijan ilmaantuminen sai vihdoinkin Ernoon puhtia, ja tämä päätti aloittaa Marian lähestymisen ulkonäkönsä päivityksestä. Mies tarttui puhelimeen ja varasi saman tien ajan parturille ja optikolle heti seuraavaksi päiväksi.

Erno saikin optikolta piilolinssit ja sen lisäksi hänelle laitettiin uudet tyylikkäät silmälasit tilaukseen. Vaatekaupassa mies uskaltautui pyytämään apua myyjältä, joka keräsikin hänelle sitten ison kasan hyvännäköisiä vaatteita, mistä valita. Mihinkään erikoisuuksiin Erno ei uskaltanut ryhtyä, mutta rekillä roikkui onneksi myös runsaasti tyylikkäitä perusvaatteita, ja mies suuntasikin lopulta kohti parturia kahden täyden kassin kanssa.

Erno pyysi parturia leikkaamaan hiukset johonkin tyylikkääseen malliin, ja oli suorastaan yllättävän tyytyväinen lopputulokseen. Lyhyt tukka sopi hänelle paljon paremmin, kuin otsalla roikkuva kuontalo. Kotiin palaava mies oli aivan poikki, mutta tyytyväinen selvittyään päivästä kunnialla.

Heti ensimmäiseksi kotona Erno puki päälleen uudet vaatteensa ja katsoi lopputulosta peilistä.
- Tämähän näyttää jo ihan hyvältä, mies virnisti kuvalleen. -Melkein parempi kuin olisi voinut kuvitellakaan. Nyt kun vielä saisi ne piilolinssit paikoilleen.

Vaikealta kuulostanut toimenpide olikin loppujen lopuksi yllättävän helppo, ja täysin uudistunut Erno Vihervaara katseli kuvaansa tyytyväisenä.
- Kai tällä naamalla pitäisi uskaltaa mennä tytöille juttelemaan siinä missä kenenkään muunkaan, Erno ajatteli varovaisesti.

Nähtäväksi jää, uskaltaako mies ottaa seuraavan askeleen.

*****

Ihan ensiksi kiitokset Annikaiselle, joka auttoi minua, kun kuvien näkymisen kanssa oli ongelmia. Vaikkei siitä apua ollutkaan (jouduin siis tekemään osan kokonaan uusiksi), niin sen verran paljon hän kuitenkin uhrasi aikaansa.

Seuraavaksi pahoitteluni siitä, että tämän osan tulemisessa kesti näin pitkän aikaa. Minulla ei vain kerta kaikkiaan ollut yhtään vapaa-aikaa moneen viikkoon opiskelukiireiden takia. Tähän liittyen haluaisin kuulla, onko teillä lukijoilla kiinnostusta siihen, että pitempien taukojen aikana laittaisin esittelyjä esimerkiksi perheiden taloista tai muusta mihin mahdollisesti on kiinnostusta? Toiveita kohteista saa luonnollisestikin esittää.

Sitten varsinaiseen kysymykseen: Mikä oli mielestäsi tämän osan paras kohtaus ja miksi? Kohtauksella tarkoitan siis tässä tapauksessa tuollaista tähtirivien välissä olevaa osuutta.

Osa 2: Huolia ja haaveilua

2007-03-11T23:25:00.000+02:00

Koko talo oli pölykerroksen peitossa, joten ensi töikseen Maria tarttui rättiin ja siivosi keittiön käytettävään kuntoon.

Mirella tuli viereen katsomaan.
- Luuletko, että me pärjätään kahdestaan?
Maria halasi siskoaan.
- En minä vaan tiedä. Mutta yritetään parhaamme. Minä menen ylihuomenna siihen työhaastatteluun, ja jos saan paikan, niin ei ainakaan kuolla nälkään.

Illalla Maria lähti kävelylle saadakseen jotain selkeyttä sekaviin ajatuksiinsa. Askeleet veivät kuin huomaamatta rantatielle. Suunnilleen niillä main onnettomuus oli tapahtunut, hänelle oli kerrottu. Ylempänä rinteessä oli kuulemma ollut nuoria, joista joku oli keksinyt alkaa heitellä kiviä alas. Maria ei ymmärtänyt, miten oli mahdollista saada niin paljon maata liikkeelle tuolla tavoin, mutta ilmeisesti hänen vanhemmillaan oli käynyt huono tuuri. Monen tekijän summa, viranomaiset olivat sanoneet.

Seuraavana päivänä Mirellan lähdettyä kouluun Maria suuntasi kaupungille. Hän muisti siellä olevan pienen kirjakaupan, jossa oli ehtinyt käydä muutamaan otteeseen ennen lähtöä perhekotiin. Kirjakauppaa piti eräs vanha nainen, joka oli onnistunut luomaan pieneen puotiin ihanan lämpimän tunnelman. Takkatuli, lokoisia sohvia, seinänvieret täynnä kirjahyllyjä, joista sai valita lukemista... Tämä oli oikeastaan ainoa paikka, jota Maria oli ikävöinyt Solaniemestä.

Marian astuessa sisään, tuli Aila Karttu, omistaja, hänen juttusilleen.
- Sinähän olet Maria, etkö olekin? Kyllä minä vielä sinut muistan. Kuulinkin, että päätitte siskosi kanssa palata. Tässä kylässä juorut kiertävät ääntä nopeammin ja seinilläkin tuntuu olevan korvat. Katso kahteen kertaan missä puhut salaisuuksistasi, mummo naureskeli hyväntahtoisesti.

Ailan rupatellessa ja esitellessä aina välistä puodissa asioivia ja oleskelevia ihmisiä Marian täytti lämmin tunne. Kyllä tämä vielä hyväksi kääntyisi. Heillä oli sentään oma talo missä asua, ja huomenna hän toivottavasti saisi töitä. Maria vietti kaupassa lähes kolme tuntia ja poistui mukanaan kassillinen kirjoja.

Maria sai kuin saikin työpaikan kouluavustajana läheisestä alakoulusta. Opettajan ammatti oli ollut hänen haaveenaan vuosikausia, ja ilman koulutusta tätä lähemmäs ei sitä päässyt. Hän saisi kuitenkin työskennellä lasten parissa, ja se riitti toistaiseksi.

Marian palatessa kotiin (lyhyehkön kirjakaupassa pistäytymisen jälkeen), takaoven edestä löytyi jotain odottamatonta. Punaiseen ruusuun oli kiinnitetty kortti, jossa oli vain Marian nimi ja pieni runonpätkä. Hetken Maria jo ajatteli, että se olisi jonkun kaupunkilaisen myöhäinen suruvalittelu vanhempien kuoleman johdosta, mutta allekirjoituksen puute ja runo itsessään ei antanut olettaa niin. Se oli pikemminkin...
-Rakkausruno. Tämä on ilmiselvä rakkausruno. Kuka ihmeessä tämän on tuonut? Ja miksi? Maria ihmetteli.

*****

Oskari söi aamupalaa mietteissään. Verna oli saanut koulutustaan vastaavan työpaikan Solaniemen toivo -nimisen puolueen vaalitoimistosta ja oli uudesta toimestaan kovin innoissaan. Vaimo oli ensimmäisen työpäivän jälkeen tullut kotiin intoa puhkuen ja suunnitteli nyt päivällisiä, joihin kutsuisi kaikki Solaniemen merkkihenkilöt. Täytyisihän heidän päästä piireihin, tämä oli todennut. Oskari ei ollut uskaltanut sanoa vaimolleen vastaan, mutta piireihin pääseminen oli melkein pahinta mitä heille saattaisi nyt käydä, ainakin jos piirit ulottuisivat yhtään uutta kotikaupunkia pidemmälle. Hän tiesi vaimonsa suunnittelevan poliitikon uraa, ja julkisuus ei sopinut hänen suunnitelmiinsa elää hiljaista elämää kaukana kaikesta vanhasta.

Antaessaan Senjalle aamupalaa Oskari sai loistotuuman. Tyttären avulla hän voisi saada vaimon luopumaan vaarallisesta työstään. Kunhan Oskari itse löytäisi töitä, olisi heidän joka tapauksessa palkattava lapsenvahti. Pitäisi vain varmistaa, että löytyisi sopiva sellainen.

Mistäpä muualta aloittaa etsiminen kuin internetin pohjattomista syövereistä. Ei mennytkään pitkään, kun Oskari löysi sivuston nimeltä lapsenvahdit.net. Sieltä löytyi lukuisia rekisteröityneitä lapsenvahteja heidänkin lähialueiltaan, sekä lisäksi perheiden arvioita heillä työskennelleistä henkilöistä. Oskari selaili ilmoituksia hieman huolissaan siitä, löytäisikö etsimäänsä. Lukuisia arvioita luettuaan lopulta kuitenkin tärppäsi. Lähellä eläkeikää oleva nainen oli nimeltään Lemmikki ja asui noin 70 kilometrin päästä heiltä. Työmatka oli hieman pitkä, mutta Oskari ajatteli asiasta selvittävän matkakorvauksillä ja runsaalla lisällä peruspalkkaan. Noin täydellistä tapausta ei voinut päästää käsistään!

Enää olisi löydettävä työpaikka hänelle itselleen, ja mieluiten äkkiä, jotta vaimolla ei olisi aikaa syynätä lapsenvahdin taustoja ja suosituksia.

Vernan tullessa töistä kotiin lastenhuoneesta kuului iloisia riemunkiljahduksia. Tarkemmin katsoessa äänen syyksi paljastui Senja, joka oli päässyt ratsastamaan "isi-hepalla".
- Verna, minulla on sinulle suorastaan loistavia uutisia! mies huudahti hengästyneenä vaimonsa nähdessään, - Tämän aamun lehdessä eräs firma etsi kuumeisesti it-alan osaajaa vaativaan työhön. Soitin heille ja pääsin haastatteluun saman tien. Ja voitko uskoa? He palkkasivat minut siltä istumalta! Olivat kuulemma etsineet sopivaa henkilöä jo pitkään. Minun täytyy aloittaa heti huomenna. Ja älä huoli vaimo rakas, minä olen jo hankkinut Senjallekin hoitajan. Lemmikki oli täällä katsomassa tytön perään haastatteluni ajan ja he tuntuivat tulevan oikein hyvin toimeen. Lupautui tulemaan ihan vakituiseksi.

*****

Yleensä Ellen ei astunut jalallaankaan äidin valmistelemaan lastenhuoneeseen, sillä hän ei halunnut muistutusta vaikeasta tilanteestaan. Nyt päivä oli kuitenkin joka tapauksessa pilalla. Äiti oli saanut päähänsä laitattaa kotiapulaisella oikein kunnon englantilaistyylinen aamiainen pekoneineen ja munakkaineen. Ellenin ei ollut lainkaan tehnyt mieli mitään rasvaista, joten hän oli syönyt ainoastaan vähän paahtoleipää. Äiti haukansilmineen oli tietysti heti kiinnittänyt huomion tyttärensä syömättömyyteen ja julisti tämän olevan varmasti raskaana, olihan hän muka aina ennen syönyt ruuan hyvällä halulla. Eikä siinä vielä kaikki, äiti innostui koko asiasta niin paljon, että oli jopa lähettänyt apulaisen ostamaan raskaustestejä.

Ellen itse oli melko varma, ettei vauvauutisia olisi tiedossa, mutta oli kuitenkin tehnyt testin saadakseen äitinsä hiljaiseksi. Korurasian irtopohjan alla piilotellut ehkäisypillerit olivatkin toimineen moitteettomasti. Augusta ei yrittänytkään salailla pettymystään, vaan purki harmistumisensa Gabrieliin ja nälvi miesparkaa tavallistakin enemmän.

Gabriel oli kyllä enkeli, kun jaksoi kestää hänen äitiään, mutta joskus enkeleiltäkin loppuu kärsivällisyys. Augustan puheista päätellen mies olisi hyvinkin voinut aiheuttaa puolet maailman pahasta. Lopulta Gabriel ei enää jaksanut anoppiaan ja lähti toimistolle, vaikka oli alunperin aikonut viettää hyvin ansaittua vapaapäivää kotona.

Ellen nousi huokaisten. Ehkäpä tilanne äidin kanssa helpottuisi, jos tämä saisi odottamansa lapsenlapsen. Tokihan hänen uransa oli juuri nyt hyvässä vauhdissa, mutta oma pieni käärö, jota saisi hoivata ja joka rakastaisi häntä ehdoitta...

Ellen oli jo uppoutumassa vauvantuoksuisiin haaveisiin, kun katse kiinnityi hänen omaan vanhaan kehtoonsa, joka seisoi huoneessa odottamassa uutta tulokasta.

Ei, hän ei voisi tehdä sitä! Hän ei antaisi enää yhdenkään lapsen joutua kokemaan samanlaista lapsuutta kuin hänellä itsellään oli ollut. Mieluummin jäisi vaikka lapsettomaksi. Hän ei halunnut tämän joutuvan kuuntelevan ainaisia riitoja ja kokemaan niitä paineita, mitä äiti ja isä olivat hänen osalleen langettaneet. "Sinun täytyy menestyä. Et saa näyttää heikkouttasi. Et voi epäonnistua. Olet parempi kuin nuo muut. Me odotamme sinulta vain parasta. Muista käytöstavat! Harjoittele soittoläksysi! Tee kotitehtävät! Älä koske siihen likaiseen kiveen!" Vielä vuosienkin jälkeen äänet kaikuivat ahdistavina Ellenin päässä. Ei, tämä talo ei todellakaan ollut oikea paikka lapselle.

*****

Verna oli ollut muutaman päivän työmatkalla. Hän ei tätä ennen ollut ollut pitempiä aikoja poissa perheensä luota ja oli kaivannut heitä kovasti. Mielessä häilyi kuva riemuitsevasta lapsesta, onnellisesta miehestä ja valmiiksi katetusta pöydästä. Todellisuus kotona olikin jotain aivan muuta.

Oskari tuli vaimoaan vastaan olohuoneessa ja halasi tätä epätavallisen hiljaisena. Kaikki ei nyt selvästikään ollut kunnossa.
- Onko jotain tapahtunut? Verna kysyi huolissaan, - Ei kai Senjalle vain ole sattunut mitään? Oskari, missä tyttö on?
- Senja on nukkumassa, ei hänellä ole mitään hätää... enää.

- Eilen tullessani kotiin löysin Lemmikin katselemasta televisiosta sitä hirveää saippuasarjaa, mikä se nyt onkaan nimeltään... Elämä veitsenterällä, tai jotain sinne päin. Senja löytyi huoneestaan likaisissa vaipoissa raivoamassa Herra Pupulle. Meidän Senja, kuvittele! Tyttöhän rakastaan pupuaan yli kaiken!

Oskari oli aivan tuohduksissaan.
- Sanoin sitten hoitajalle, että toivoisimme hänen keskittyvän enemmän lapseen ja katsovan televisiota omalla ajallaan. Nainen lupasi tehdä niin, mutta en aivan luottanut häneen, joten päätin tulla kotiin aiemmin, kuin oli sanonut tulevani. Ja eiköhän televisio taas pauhannut niitä lääkärien ihmissuhdesotkuja! Tällä kertaa Senja löytyi läträämästä vessanpöntöllä. Koko lattia oli aivan märkä, tytöstä itsestään puhumattakaan! Ties minkä bakteerin lapsi on sieltä saanut.

- Lähetin hoitajan pois ja kylvetin tytön. Senja oli ihan rättiväsynyt, ei varmasti ollut nukkunut päiväunia lainkaan. Tarkemmin kun mietin, niin lapsi on muutenkin ollut hieman omituinen viime aikoina, ei lainkaan oma itsensä. Ties mitä hän on saanut täällä kokea, kun me emme ole olleet näkemässä. Katso nyt meidän pientä tyttöämme! Ei näin voi jatkua!

*****

Ellen oli käynyt Gabrielin toimistolla, mutta tämä ei ollut kuulemma käynyt siellä koko päivänä. Lopulta hän löysi miehensä istumassa yksinään kirjakaupan kahvilan nurkkapöydässä.
- Yritin soittaa sinulle, Gabriel. Et vastannut puhelimeesi.
- Jätin sen kotiin. Minä... halusin olla rauhassa.
- Ymmärrän, ettet halunnut olla kotona. Äiti ei ollut tänään ihan ystävällisimmillään.
- Eihän sinun äitisi ole ikinä ystävällinen kenellekään. Ei edes sinulle, vaikka teet kaikkesi miellyttääksesi häntä. Et koskaan uskalla tehdä mitään ilman hänen hyväksyntäänsä.
- Mutta meninhän minä naimisiin kanssasi, vaikka tiesin, ettei äiti hyväksyisi.
- Niinhän sinä menit. Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, oliko se kuitenkaan ihan oikea ratkaisu?

Ellenin silmissä sumeni.
- Gabriel! Et kai yritä sanoa... et kai tarkoita...
- En minä tiedä enää mitä tarkoitan. Rakastan sinua ja olisin valmis tekemään puolestasi mitä tahansa, mutta äitisi... Sinä et itsekään ole onnellinen siinä talossa!

- Tiedätkö, mistä minä haaveilen? Haaveilen omasta talosta, missä saisin asua sinun ja yhteisen lapsemme kanssa, kaukana äidistäsi. Ellen, emmekö me voisi muuttaa? Onhan meillä nyt hyvänen aika varaa hankkia oma asunto.
- Minä... minä en... Jos minä vielä yrittäisin puhua äidille ensin? Lupaan, että teen sen.
- Ellen...
- Anna minun yrittää ensin! Jos se ei onnistu, niin ehkä sitten... Tai ei, minä lupaan, että lähdemme, jos äiti ei suostu olemaan sinulle parempi.
- Meille. Sinulle myös.
- Hyvä on, meille. Sanon sen hänelle. Sanon, että muuten muutamme pois. Jos tilanne ei kahden kuukauden päästä ole parempi, niin lähdemme. Minä lupaan sen sinulle.

*****

Marian salainen ihailija ei ollut lopettanut yhteydenottojaan ruusuun. Useamman kertaa viikossa postilaatikosta löytyi kirje. Ne tulivat aina samanlaisessa tuoksuvassa kirjekuoressa ja sisältä löytyi runo tai kappale jostakin novellista tai romaanista. Kerran kuoresta löytyi pääsylippu taidenäyttelyyn, jonka aiheena oli rakkauden kuvaaminen kautta aikojen. Maria oli käynyt taidemuseossa sydän pamppaillen, mutta mitään ihmeellistä ei ollut tapahtunut.

Marialla ei vielä ollut juurikaan kokemusta miehistä. Hän oli melko ujo ja hiljainen vieraiden ihmisten seurassa, ja jotenkin pojat eivät vain koskaan olleet kiinnittäneet häneen suuremmin huomiota. Siksi tämä tuntuikin niin ihanalta. Vihdoinkin joku oli kiinnostunut hänestäkin! Maria alkoi mielessään jo rakastua haavekuvaan, minkä oli kirjeiden perusteella luonut ja mietti, josko tämä piankin paljastaisi itsensä.

Mirellan elämässä sentään tapahtui muutakin kuin päiväunia. Niitystä oli nopeasti tullut tämän paras kaveri, ja yhdessä tytöt viettivät aikaa ostarilla ja nuortentalolla, laittoivat toistensa hiuksia, sovittelivat vaatteita ja puhuivat pojista.

Mirellalla oli myös poikaystävä, pari luokkaa ylempänä samassa koulussa oleva Orlando. Mistään kovin vakavasta suhteessa ei vielä ainakaan toistaiseksi ollut kyse, mutta olihan se kiva päästä koulumatkat urheiluauton kyydissä tylsän bussimatkan sijaan.

Maria tunsi itsensä välillä kovin huonoksi huoltajaksi. Milloin Mirella ylipäätään suvaitsi olla kotona, tämä lähinnä roikkui puhelimessa tai jutteli yömyöhään Mesessä kavereittensa kanssa. Ehkäpä sisko tarvitsisi tiukempaa kuria. Mutta mistä ihmeestä sitä oikein saisi auktoriteettia neljä vuotta nuorempaan teini-ikäiseen siskoon?

Muutama viikko kotiinpaluun jälkeen Mirella oli nuortentalolla Niityn kanssa, kun hän iski silmänsä kahvia ostavaan poikaan.
- Niitty, kuka tuo on? Se ei taida olla meidän koulussa, Mirella uteli kiinnostuneena. Niittyhän oli asunut koko ikänsä Solaniemessä, ja tietäisi varmasti ainakin kaikki vanhat asukkaat. Tuon näköiset varsinkin.
- Ai tuo? Se on Aaro. Kyllä se meidän koulussa on, mutta ne on taas olleet poissa pitemmän aikaa. Sen äiti on kotoisin jostain kauempaa, ja ne käy aina välillä siellä.
- Vähänkö se on hyvännäköinen! Harmi kun Orlando on täällä kanssa, niin en kehtaa mennä juttelemaan sille. Se saisi kuitenkin taas jonkun mustasukkaisuuskohtauksen ja sitten joutuisin menemään kouluun bussilla. Vaatteet menee aina ihan ihme nöyhtään kun istuu niillä penkeillä.
- Kyllähän se ihan kivalta näyttää, mutta se on vähän outo. Ei halunnut lähteä mun kanssa leffaan vaikka pyysin.

Koska Mirella ei mitenkään voinut mennä juttelemaan pojalle Orlandon valvovan silmän alla, eikä Aarokaan tuntunut huomaavan muuta kuin kaverinsa, oli lähestymistä lykättävä toiseen kertaan. Rullaluistellessaan nuorisotalon rataa ympäri tyttö rakenteli sotasuunnitelmaansa. (Siitä oli myös erinomainen näkymä pelikoneille, missä iskun kohde kavereineen seisoskeli.) Niitty oli sanonut, että Aaro soitti kitaraa, joten bändikerhossa tämän kanssa varmaankin pääsisi puheisiin. Sinne Orlandokaan ei tulisi häiritsemään. Opinto-ohjaaja oli yrittänyt saada häntä aloittamaan jonkin harrastuksen, joten varmaankin Mirella pääsisi mukaan kesken lukuvuoden.

Kesken strategian luonnin tapahtui kuitenkin jotakin kauheaa. Kaikkien silmien edessä Mirella menetti tasapainonsa ja pyllähti äärettömän tyylittömästi takamukselleen. Miten noloa! Totta kai kaikki huomasivat sen. Nyt hänellä ei varmasti olisi enää mitään mahdollisuuksia Aaroon. Ei kai kukaan haluaisi olla tällaisen köntyksen kanssa.

Samoihin aikoihin Maria oli palaamassa koululta. Hän oli tänään ollut avustamassa uutta luokkaa, ja sen opettaja oli lyöttäytynyt mukaan kotimatkalle. Mies asui kuulemma jossain lähistöllä, joten heillä olisi sama matka. He rupattelivat hetken Marian kodin edustalla ennen kuin tämä jatkoi kotiinsa. Siellä odotti kuulemma pino kokeita korjausta.

Maria jäi katselemaan miehen perään. Miten hän ei ollut aiemmin tajunnut, kuinka mukava Joonas oli? Olivathan he kuitenkin tavanneet useammankin kerran opettajainhuoneessa. Oli kyllä vähän kummallista, että hän ei ollut huomannut tämän asuvan heillä päin.

Illalla Maria katseli maljakossa kukoistavaa ruusua ja mietti, saisiko koskaan tietää salaisesta ihailijastaan tuon enempää.

*****

Tähän loppuu toinen osa Solaniemen ihmisten jännitystä tihkuvasta elämästä. Ajattelin tästä eteenpäin laittaa joka osan loppuun jonkun aiheeseen liittyvän kysymyksen, johon voi vastailla jos intoa riittää. Siispä ensimmäinen kysymys kuuluu (näinkin omaperäisesti): Kuka hahmoista on suosikkisi? Vastata voi tälle sivulle, Radolaan tai Simpsakoihin ihan omien mieltymysten mukaisesti.

Osa 1: Solaniemen asukkaita

2007-02-27T23:34:00.000+02:00

Tämä on kertomus Solaniemen pikkukaupungin elosta sen astuessa uuteen aikakauteen. Luvassa on yhteentörmäyksiä, kun vanhat ja uudet asukkaat yrittävät löytää omat paikkansa muutoksen keskellä.

Solaniemeä ympäröi kahdelta sivulta meri, kahdelta vuoret. Siitäpä joku ammoinen kaupunginisä oli saanut inspiraation kaupungin nimeksi. Paikkakunta oli vanha, mutta tähän asti asukasluku oli pysynyt melko pienenä. Talousvaikeuksien kanssa kamppaileva kaupungin johto halusi nostaa paikkakunnan statusta ja päätti alkaa myymään halvalla tontteja ulkopaikkakuntalaisille tarkoituksenaan tehdä Solaniemestä koko maan tuntema menestystarina. Mutta miten käy, kun vanhat asukkaat ovat kiintyneitä perinteisiinsä? Pystytäänkö heidän ja uudisasukkaiden välille rakentamaan silta? Jokaisella perheellä on omatkin ongelmansa, joten riittääkö ylipäätään kiinnostusta moiseen?

*****

Aaltoniemen suvun maihin oli aiemmin kuulunut suuri osa Solaniemeä, mutta nyttemmin perheen omistus oli huvennut huikentelevien perijöiden jälkeensä jättämien velkojen ja perimyskiistojen takia murto-osaan entisestä. Jäljellä oli vain pieni pala maata Villa Pecuniaksi ristityn talon ympärillä.

Villa Pecunia oli tällä hetkellä Augusta Aaltoniemen omistuksessa. Rouva oli tietoinen ylhäisestä asemastaan eikä pelännyt puuttua pienen kaupungin asioihin. Tokihan se oli hänen oikeutensa kaupungin vanhimman suvun vanhimpana jäsenenä, tai näin hän itse ainakin ajatteli. Kaupunkilaisten suusta olisi saattanut kuulua eriäviä mielipiteitä, mutta harva uskalsi sanoa vastaan tälle naiselle.

Augustan mies oli kuollut jo kymmenen vuotta sitten, ja avioliitosta oli syntynyt yksi ainoa tytär. Äidin harmiksi Ellen oli mennyt rakastumaan Gabriel Engeliin, tuohon nousukkaaseen, ja nainut tämän. Jos Augusta olisi tiennyt aikeista etukäteen, hän olisi tehnyt kaikkensa estääkseen liiton, mutta tytär tunsi äitinsä. Eräänä päivänä hän vain toi kotiinsa miehen, jonka kanssa oli mennyt salaa naimisiin. Eikä asialle tietenkään voinut mitään enää tässä vaiheessa tehdä, avioerohan olisi ollut suunnaton häpeä. Onneksi mies sentään oli suostunut ottamaan suvun nimen itselleen. Augusta ei kyllä edelleenkään voinut ymmärtää, kuinka hänen tähän asti niin hyvä ja mukautuvainen tyttärensä oli mennyt tekemään jotain tuollaista.

Yksi hyvä puoli muuten niin vastenmielisestä vävypojasta oli. Augusta odotteli kovasti lapsenlasta, jonka toivoi aikanaan palauttavan suvun kunnian, ja miehellä oli kieltämättä hyvät geenit. Hän oli antanut kantaa lastenhuoneen tavarat ullakolta ja järjestänyt kaiken valmiiksi tulevaa vauvaa ajatellen. Enää ei tarvittaisi muuta, kuin että tytär tulisi raskaaksi. Ellen sai päivästä toiseen kuunnella äitinsä puheita lapsesta ja antoi tämän olettaa, että itsekin toivoi sitä. Tosiasiassa Elleniä lähinnä kauhistutti ajatus. Hänen mielestään vielä ei todellakaan ollut aika lapsen tulla tähän taloon.

Augusta ei tosiaankaan voinut sietää Gabrielia eikä pelännyt ilmaista tälle, kuinka kelvoton mies hänen mielestään oli. Tyttären mukaan vävypoika suunnitteli jonakin päivänä pääsevänsä Solaniemen kaupunginjohtajaksi. Tuo hulttio, jolla ei ollut edes kunnon sukujuuria! Ei niin kauan kuin Augusta olisi elossa! Hänellä oli vaikutusvaltaa tässä kaupungissa, eikä hän tosiaankaan pelännyt käyttää sitä. Kunhan mies vain saisi tyttären raskaaksi, niin parempi olisi, kun koko ihmisestä päästäisiin eroon.

*****

Verna Routajärvi oli ensin melko vastahakoinen, kun hänen miehensä Oskari ehdotti muuttoa uudelle asuinalueelle pieneen Solaniemen kaupunkiin. Paikka oli vieras ja kaukana heidän senhetkisestä kotipaikastaan, ja Vernan mittapuulla kyllä kaikesta muustakin.

Oskari kuitenkin tiesi mistä naruista vedellä ja maalaili vaimonsa silmien eteen houkuttelevan kuvan modernista kivitalosta hyvällä asuinalueella. Hän oli törmännyt siihen selaillessaan netin asuntosivuja ja soittanut heti kiinteistövälittäjälle. Taloa rakennuttanut pariskunta oli päätynyt eroon ja joutuivat nyt myymään vielä hieman keskeneräisen rakennuksen. Oskari selitti Vernalle mikä onnenpotku se itse asiassa oli - nyt he pääsisivät itse päättämään, miten huoneet laitetaan. Vanha kotikin oli tyttären syntymän jälkeen käymässä ahtaaksi, joten muuttaminen olisi joka tapauksessa kohta edessä. Tällaista aarretta ei missään nimessä saisi päästää käsistään. Lopulta vaimo sitten suostuikin ja alkoi jopa innostumaan asiasta.

Verna ei ollut ajatellut aivan näin pikaista aikataulua, mutta jo viikon päästä talo oli heidän ja muuttoauto tilattu. Lähes vuorokauden ajomatkan jälkeen perhe vihdoin näki uuden kotinsa.

Ennen sisään astumistaan Verna vietti pienen hiljaisen hetken vanhan elämänsä muistoksi, mutta Oskari oli vain ja ainoastaan innoissaan muutosta. Pikkuinen Senja sen sijaan oli matkasta niin väsynyt, ettei vielä suuremmin jaksanut kiinnostua uudesta kodistaan.

Oskari oli totta puhuen enemmänkin kuin vain innoissaan muutosta. Hän oli nimittäin joutunut vanhassa kotikaupungissa pahoihin ongelmiin. Verna kuvitteli miehensä työskentelevän menestyvässä it-alan firmassa, mikä toki pitikin paikkansa. Mutta mitä vaimo ei tiennyt, oli se, että firma oli todellisuudessa erään talousrikoksiin erikoistuneen liigan kulissia, ja Oskari sen luottojäseniä. Nyt maa oli kuitenkin alkanut polttaa miehen jalkojen alla: hän oli pimittänyt eräitä arvokkaita tietoja muilta jäseniltä, ja viime aikoina johdon suunnalta oli alkanut kuulua huolestuttavia kysymyksiä.

Oskari rakasti perhettään enemmän kuin mitään muuta, joten vaimo ja tytär oli pakko saada pois vaaravyöhykkeeltä. Hän toivoi sydämensä pohjasta, että Senja saisi kasvaa lapsuutensa rauhassa. Tytär oli niin pieni ja viaton. Vernan tavatessaan Oskari oli kuvitellut, ettei maailmassa voi olla mitään ihanampaa. Senja kuitenkin vei lopullisesti hänen sydämensä. Tyttö oli piirteiltään kovin äitinsä näköinen hulmuavia kiharoita myöten, vain hiusten väri oli isän. Oskari lähes palvoi maata lapsen jalkojen alla, ja oli valmis antamaan tälle kaiken, mitä tytär vain keksisi toivoa.

*****

Vihervaaran talo sijaitsi tiukasti piilossa korkean kuusiaidan takana. Vaikutelma ei ollut kovin kutsuva, mutta se ei talon asukasta haitannut. Päinvastoin.

Talossa asui Erno Vihervaara. Hän oli elänyt koko elämänsä ajan Solaniemessä, mutta ei voinut kutsua yhtäkään asukasta ystäväkseen, harvan tunsi edes nimeltä. Erno oli lapsesta asti ollut tavattoman ujo ja syrjäänvetäytyvä, ja vanhempien muutettua Ikivihreän seniorikylään jäi ainoaksi ihmiskontaktiksi vanhan kirjakaupan yhtä vanha omistaja. Kaupunkilaiset pitivät tuota kuusiensa taakse kätkeytyvää miestä kummajaisena ja välttelivät tämän seuraa niinä harvoina kertoina, kun tätä jossain julkisella paikalla nähtiin.

Yksi ystävä Ernolla sentään oli. Labradorinnoutaja Fella rakasti isäntäänsä koko suurella koiransydämellään eikä pitänyt tämän kummallisia tapoja, sotkuista taloa tai virttyneitä vaatteita millään tavoin luotaantyöntävinä.

Sosiaalisten taitojen puutetta korvaamaan Ernolle oli annettu runsaalla kädellä älykkyyttä. Hän osti kasapäin kirjoja ja luki montaakin lehteä eri tieteenaloilta. Mies oli itsekseen omaksunut viisi vierasta kieltä, ratkoi matemaattisia pulmia aamupalalla ja keräili hyönteisiä ja kielioppivirheitä. Kaikista rakkain harrastus hänelle oli kuitenkin tähtitiede, ja joka ikinen ilta Erno tutkikin takapihallaan taivaan ihmeitä.

Muut kaupungin asukkaat eivät tienneet Ernosta paljoa, eivätkä kyllä olleet erityisen innokkaita ottamaan selvääkään. Ernolla oli kuitenkin salaisuus, joka olisi yleiseen tietoon tullessaan tehnyt lopun hänen yksinäisyydestään.

Salanimeä Turo Valjakka käyttäen mies nimittäin kirjoitti viiltävän nerokkaita dekkareita. Kolme ilmestynyttä kirjaa keikkuivat myyntilistan kärjessä, ja jokainen maailman menossa mukana pysyttelevä ihminen oli lukenut ne. Kirjallisuuspiirit kihisivät uteliaisuudesta salassa pysyttelevää kirjailijaa kohtaan, ja eräs juorulehti oli jopa luvannut palkkion sille, joka pystyisi selvittämään tämän salaisuuden.

Itse asiassa Turo Valjakka ei kuitenkaan ollut Ernon ainoa alter ego, vaan Alarik Untamon nimellä mies oli kokeillut siipiään myös romanttisen draaman alalla teoksellaan Appelsiinipuun varjossa. Harva mies uskalsi myöntää lukeneensa kirjan, mutta lukemattomat naiset olivat menettäneet sydämensä Erneston ja Marian rakkaustarinalle.

*****

Maria Kuusjärvi oli oikea äidin ja isän kultatyttö. Kiltti ja tunnollinen, teki aina niin kuin pyydettiin eikä koskaan valittanut turhasta. Etenkin äiti oli aina ollut Marialle tuki ja turva, suorastaan paras ystävä. Niinpä hän ei vastustellut, kun vanhemmat ilmoittivat, että perhe muuttaa uuteen kaupunkiin. Isä oli saanut sieltä hyvän työpaikan rakennusvirastossa.

13-vuotias pikkusisko Mirella oli toista maata. Hän ei olisi halunnut jättää kavereitaan ja otti muuton todella raskaasti. Harva se päivä tyttö riiteli vanhempiensa kanssa kaikesta mahdollisesta. Erään ison riidan jälkeen Mirella sitten häipyi kotoa ovet paukkuen. Tyttöä ei kuulunut takaisin vielä puoliltaöinkään, joten huolesta sairaana vanhemmat jättivät jo nukkuvaa Mariaa varten lapun ja lähtivät etsimään nuorimmaistaan.

Mirella oli viettänyt suurimman osan yötä ystävänsä luona ja hiipinyt takaisin kotiin hiiren hiljaa, jotta vanhemmat eivät olisi huomanneet hänen tuloaan. Maria taas oli ollut unten mailla ja autuaan tietämätön koko katoamisepisodista. Ovikellon pirinä herätti nukkuvat tytöt.

Oven takana seisoi vieras mies. Tämä pyysi päästä sisään, ja tytöt kuvittelivat hänen olevan joku isänsä tuttava töistä. Maria oli juuri aikeissa lähteä kohti vanhempien makuuhuonetta näitä herättämään, kun mies alkoi puhua. Tämä kertoi, että tyttöjen vanhemmat olivat olleet aamuyöstä kävelemässä pitkin rantatietä paikassa, jossa vuoren ja meren välillä oli vain kapeahko kaistale. Jostakin ylempää rinteestä oli alkanut maanvyöry, joka oli haudannut pariskunnan alleen. Eräs yökerhosta palaava mies oli hälyttänyt virkavallan, mutta mitään ei ollut enää tehtävissä. Kumpikin oli menehtynyt hetkessä.

Tytöt tuijottivat sanattomina toisiaan. Heidänkö vanhempansa kuolleet? Tämän täytyi olla jokin sairas vitsi!

Ennen kuin kumpikaan sai sanaa suustaan, mies selitti olevansa sosiaalivirkailija ja vievänsä tytöt perhekotiin. Siellä he voisivat yhdessä miettiä tilannetta ja päättää jatkosta. Kotiin sisarukset eivät alaikäisinä voisi jäädä. Tytöt saivat pakata mukaansa joitakin henkilökohtaisia tavaroitaan ja sitten lähdettiin. Uusi talo jäi tyhjilleen.

Tytöt viipyivät perhekodissa lähes vuoden ajan. Sitten Maria täytti 18 vuotta ja sai täysi-ikäisenä sisarensa huoltajuuden. Hän halusi palata kotiin. Tai ainakin siihen taloon, jossa heidän elämänsä viimeksi oli ollut normaalia. Kodiksi sitä ei oikein osannut kutsua, koska perhe ei ollut ehtinyt asua siinä edes kahta kuukautta ennen onnettomuutta. Vieraiden holhottavaksi Maria ei kuitenkaan Mirellaa jättäisi. Äiti ei varmasti olisi halunnut niin. Eräänä loppukesän iltana sisarukset sitten seisoivat jälleen vanhan talonsa edessä. Millaiseksi heidän elämänsä kahdestaan mahtaisi muodostua?